En ole viherhippiäinen. Yritän kuitenkin kutistaa
hiilijalanjälkeäni edes siellä missä aita on matalin. Pienin teoin. Kierrättämällä
jätteet, ostamalla käytettyä silloin kun se on mahdollista, minimoimalla ruokahävikin, käyttämällä omia
jalkoja ja julkisia liikennevälineitä, laittamalla kasvimaalle ja hedelmäpuille
luontaisia lannoitteita; vuohien ja lampaiden lantaa ja tuhkat takasta,
ostamalla maan ja paikallisten viljelijöiden omia tuotteita silloin kun niitä
on saatavilla. Tästä hyvästä omatuntoni ei motkota kovin lujaa lentäessäni
Suomeen tarpeen tullen ja sytyttäessäni tulen takkaan talvi-iltaisin.
Jätteiden kierrätys on tehty Portugalissa älyttömän
helpoksi. Lähin lajittelupiste löytyy pikkukylän laidallakin
koiranpissatusmatkan päästä, kaupungissa niitä on melkein joka korttelissa.
Perinteisen roskasäiliön lisäksi on omat säiliönsä lasille,
paperille&pahville ja muoville&metallille. Jokaisella säiliöllä on oma
tunnusvärinsä, ja kyljessä vielä kerrotaan kuvasymbolein mitä sinne voi
laittaa. Lukutaidotonkin osaisi kierrättää. Vastaavasti markettien tuotteista
löytyy merkintä siitä, mihin lajittelusäiliöön pakkausjäte laitetaan. Vesipulloon
ja säilykepurkkiin on painettu merkki ”ecoponto
amarelo” (keltainen), viinipulloon etiketissä seisoo ”ecoponto verde” (vihreä) ja muropakkauksen kyljessä kerrotaan
"ecoponto azul” (sininen).
Jätteiden kotilajitteluun on saatavissa metallisia roska-astioita, joissa on
omat lokeronsa kullekin jätelajille, samoin värein kuin mitä pakkauksissa
ohjeistetaan.
Jätteiden kierrätys on tehty Portugalissa siis ihan älyttömän
helpoksi. Ainoastaan asenteissa on vielä parantamisen varaa
kierrätyskampanjoista huolimatta. Kaupungissa roskiksessa pilkottaa syntisen usein
vesikanikoita, viinipulloja, limsatölkkejä. Kaikki eivät välitä tai eivät osaa.
On ymmärrettävää, että yli seitsemänkymppinen huonomuistinen vanhus ei muista
laittaa maitopurkkia muovijätesäiliöön, mutta kun teini-ikäinen poika
laittaa tyhjän mehutölkin roskiin, löytyy selitys joko kodin tavoista tai
yleisen kierrätystietoisuuden puuttumisesta. No, jos hänen omassa kotonaan ei
kierrätetä, niin täällä oppii sitten senkin.
Uudessa kodissani minusta on tullut kauhea kierrätyskyttä.
Kun vanharouva tulee keittiöön jugurttipurkki kätösissään, vinkkaan häntä kohti
muovijätesäiliötä. Joskus hän muistaa sen itsekin, joskus ei, mutta muistaa
joskus sentään sen, ettei purkki kuulu roskiin. Kun hän ei muista minne se
kuuluu, hän jättää sen työtason kulmalle. Ei se mitään. Mieluummin korjaan sen
siitä oikeaan paikkaan kuin kaivelen sitä roskiksesta. Sitäkin teen. Yksikin
tölkki uusiokäytössä on yksi tölkki vähemmän kaatopaikalla, ja taloutemme hiilijalanjälki
kevenee taas pienen ripauksen verran.
Monet Suomi-vieraat ovat ihmetelleet ja ihastelleet
Portugalin siisteyttä. Kuljit sitten Lissabonissa, Portossa tai Vila do
Condessa, ei kaduilla ole juuri roskan roskaa. Tämä on kolikon kiiltävämpi
puoli, jota kadunlakaisijoiden armeija kiillottaa päivittäin, kun se harjat
suihkien puhdistaa keskeisimmät kadut tuulen lennättämistä roskista. Roskiksiakin
on kaduilla joka toisessa valotolpassa. No, melkein. Kolikon himmeämmällä puolella
on köyhemmät asuinalueet tai liki hylätyt alueet, laittomat ”kaatopaikat”
metsäteiden varsilla ja roskat, jotka talven sateet huuhtovat jokiin ja jotka jokia
pitkin päätyvät mereen ja nousuvesi hylkää rannoille. Ei, turistin ei tarvitse
peljätä. Ennen kesää rannat puhdistetaan, hiekka seulotaan ja tasoitetaan niin,
ettei sieltä ihan heti löydy edes yhtä simpukankuorta.
Espinhossa asuessani talviselta rannalta löytyi kaikenlaista.
Otin kameran ja kuvasin roskia talven kuulaassa valossa.
Kadotettu, hajotettu tai hylätty esine pääsi vielä hetkeksi valokeilaan, esitti
joutsenlaulunsa, kumarsi yleisölle – hassulle valokuvaajalle, satunnaiselle
rantakalastajalle ja puhdistuskoneen kuljettajalle – ennen kuin se lavalle heitetyn ruusun kera teki exitin puhdistuskoneen
ahnaaseen kitaan. Nyt se elää uutta elämää uusiolasina, kierrätettynä muovina
tai metallina. Ehkä rannalla kuvaamani viinipullo päätyi juomalasiin, jonka myöhemmin
ostin marketista eurolla. Pieni romantikko minussa haluaa uskoa näin.
Jotkut täällä ovat varmasti sitä mieltä, ettei näitä kuvia
saisi laittaa näytille. Että en saisi näyttää tätä vähemmän kaunista puolta
Portugalista. Mutta, kuten olen muutamaan kertaan jo todennut, Portugali ei ole
täydellinen, ja se tässä maassa onkin parasta. Ei roskia pidä lakaista maton
alle. Näytetään ne ja todetaan samalla, että oikealla tiellä ollaan, vaikka
vielä onkin petraamista. Ja petrataan sitten. Eihän maailmakaan vielä ole valmis.