Lauantaina vietimme toisen kirjani julkkareita
Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. Sali oli lähes täynnä, enimmäkseen ystäviä,
sukulaisia ja muita tuttuja, mutta oli myös muutama tuntematon. Kannattaa
kuulemma kirjoittaa kirja, että saa sukua edes joskus kokoon!
Kerroin aluksi hiukan kirjan Kuolet vain kahdesti taustoista. Idean
tarinaan sain, kun kuulin tositarinan naisesta, joka asui vanhan
kerrostalon ylimmässä kerroksessa Porton historiallisessa keskustassa, eikä
poistunut kotoaan moneen vuoteen. Miksi, ihmettelin tietenkin. Siksi, koska
nainen oli niin ylipainoinen, ettei olisi selvinnyt rappusista hengissä. Miksei
hän sitten muuttanut muualle, oli seuraava kysymykseni. Koska hänen miehensä ei
halunnut. Heidän vuokrasopimuksensa oli Neilikkavallankumouksen perua ja vain
parikymppiä kuussa.
Siirsin tämän tositarinan inspiroiman naisen
asumaan Ribeiran rantakadulle, keksin hänelle nimen, menneisyyden ja
luonteenpiirteet. Hän ei ollut mukava nainen. Ehkä esikuva oli, en tiedä. Fiktiivisen tarinan kannalta sillä ei ole merkitystä.
Jo esikoiskirjaa kirjoittaessani jouduin
miettimään, millaisia henkilöhahmoja luon ja loukkaavatko ne mahdollisesti
jotakuta. Kun kirjassa on henkilö, joka on kehitysvammainen, muistisairas, homoseksuaali,
ylipainoinen, etnistä vähemmistöä – mitä tahansa ”keskivertoihmisestä” poikkeavaa, niin
kirjoittaja liukastelee heikoilla jäillä, varsinkin jos kyseinen henkilö
esitetään ei-niin-kivana. Joku voi pahastua. Ne ovat eräänlaisia tabuja,
aiheita, joihin ei saisi koskea. Tylsäksi kävisi kuitenkin sekin, jos fiktiivisten henkilöhahmojen täytyisi läpäistä tiukka soveliaisuuden seula. Kirjoissa saa
käyttää fiktion keinoja. Kaiken ei tarvitse olla totta. Tietynasteinen
uskottavuus on suotavaa, mutta ei täysin välttämätöntä.
Julkkareissa toin esille omiin kokemuksiin perustuvan käsitykseni, että jos haluaa
tavoitella unelmiaan, pitää ihan ensiksi lakata haaveilemasta. Unelmaa ei pidä
enää kutsua unelmaksi, vaan tavoitteeksi. Tavoitteen saavuttamiseksi voi
käyttää yritysmaailmassa käytettyjä keinoja: laaditaan toimintasuunnitelma,
aikataulu, budjetti, swot-analyysi, arvot jne. Aikataulut liruttelevat aina
kintuille ja budjetit ylittyvät, mutta ei se mitään, kunhan tavoite
saavutetaan.
Korostin myös sitä, että lukemisesta saa tulla hyvä olo. Ei ole pelkästään oma havaintoni,
että kurjuus suomalaisessa kirjallisuudessa on muotia, oli ainakin pari vuotta
sitten. Parhaimmillaan kirja herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia, mutta
päällimmäisenä tai ainakin viimeisenä tunteena soisi jäävän edes jonkinasteisen
hyvän olon tunteen. Mitä iloa lukemisesta on, jos siitä ahdistuu? Ei se
paranna kenenkään maailmaa.
Julkkareissa kerroin traumaattisesta kokemuksesta, kun käydessäni seitsemännen luokan suomalaisessa yksityiskoulussa Siperiassa oli yhtenä luettavana kirjana Toivo Pekkasen kirjoittama, hänen omaan lapsuuteensa pohjautuva kirja. Se oli ainakin senikäiselle lapselle niin ahdistava, että kirjan luettuani masennuin moneksi päiväksi. Ei koskaan enää, päätin silloin. En ole lukenut Sofi Oksasen Puhdistusta enkä Katja Ketun Kätilöä. Kirjallinen makuni saattaa lipsahtaa usein viihteen puolelle, mutta mitä siitä? Lukeminen on hengähdystauko tosielämästä.
Yritän sijoittaa kirjoihini erilaisia
onnellisia loppuja. Se voi olla muutakin kuin romanttisessa mielessä. Joku voi
löytää elämälleen suunnan, toinen piilossa olleita kykyjä, joku rohkaistuu
tekemään jotain, mitä ei ole ennen tehnyt. Elävässäkin elämässä ihminen tarvitsee usein pienen tai vähän isommankin tönäyksen pakottamaan hänet oikeaan suuntaan. Joku sanoi kerran eräässä
haastattelussa, että sairastuminen syöpään oli parasta, mitä hänelle oli
tapahtunut. Se sai laittamaan elämänarvot oikeaan järjestykseen ja löytämään
itsestään uusia voimavaroja.
Tai kuten kirjassani eräs henkilöhahmo sanoo: ”Joskus pitää tapahtua jotain pahaa, että pääsee tapahtumaan jotain
hyvää.”
Kirjaa on jo saatavilla joistakin kirjakaupoista ja kustantaja Myllylahdelta, tulossa myös kirjastoihin. Jos haluat omistuskirjoituksella varustetun kappaleen, voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse (anu.patrakka(at)gmail.com).
