Entinen oliiviruukku on nyt kotina mm. laventelille. |
Parin viikon takaisen superviikonlopun jälkeen
olemme palanneet jälleen arjen rutiineihin. No, eilen oli jonkin
jalkapalloturnauksen loppuottelu. Benfica taisi voittaa. Jollen väärin muista,
niin se on lissabonilainen joukkue.
Se, että asuu jossain maassa, ei
automaattisesti tarkoita sitä, että imaisee itseensä ihan kaikki tavat ja
kiinnostuksen kohteet. Hyljin jalkapalloa teflonin tehokkuudella.
Lauantaiaamun rutiineihin kuuluu etupäässä
alakerran imurointi ja yleinen siistiminen. Pölyt pyyhin niiden laskeuduttua.
Sitä voi joskus odotella pari päivää. Joskus pidempäänkin. Se on samalla
inhokkilistallani kuin ikkunoidenpesukin.
Sisääntuloaulaa imuroidessani siellä tuli tavanomaisten villakoirien lisäksi tällä
kertaa vastaan myös pökäle. Kyllä, luit oikein, Rakas Lukija. Sellainen 4-5 sentin
mittainen ja sentin paksuinen pätkä ihan sitä itseään. Liian pieni koiran kikkareeksi, ja ne molemmat ovat oppineet kyllä sisäsiisteiksi.
Pökäle ei
tullut vastaan kävellen eikä ryömien, vaan osui imuriin. Se taisi olla sen
vanhan, tumman antiikkimaton päällä, mikä siellä on, ja oli siksi jäänyt huomaamatta
aiemmin. Onneksi kukaan ei ollut astunut sen päälle. Liisk. Käytämme suoraan kadulle vievää etuovea aika harvoin.
Vahtikoira lipoo huuliaan, lienee havainnut sisiliskon. |
Mistä pökäle oli tullut? mietin itsekseni
samalla kun koppasin sen talouspaperin palaseen ja kiikutin roskikseen. Ah,
Batatinha tietenkin retuuttanut sen pihalta, missä olen nähnyt vastaavia
silloin tällöin ja olemme Carlosin kanssa aprikoineet, minkä lie petolinnun peppu pudotellut sellaisia pommeja.
Nämä meidän koiraneidit eivät ole mitään hienohelmoja. Ne tykkäävät tonkia puutarhajätekompostia, vuokralaisten roskapussia, pelloilla olevia naudanlantapaakkuja ja kaikkea muuta kivaa. Yhden kiinteän pökäleen kanniskelu ei siis ole mikään ihme temppu, joskaan ei myöskään ihan jokapäiväistä touhuilua.
Nämä meidän koiraneidit eivät ole mitään hienohelmoja. Ne tykkäävät tonkia puutarhajätekompostia, vuokralaisten roskapussia, pelloilla olevia naudanlantapaakkuja ja kaikkea muuta kivaa. Yhden kiinteän pökäleen kanniskelu ei siis ole mikään ihme temppu, joskaan ei myöskään ihan jokapäiväistä touhuilua.
Jatkoin imurointia. Alakerran kylpyhuoneessa
allaskalusteen alta singahti päivänvaloon toinen pökäle. Mitä ihhhmettä?? ällistelin
nyt. Ei ole Batatinhan tuomisia tämä. Koppasin pökäleen taas paperiin ja
kiikutin ulos. Tuijoteltiin sitä Carlosin kanssa ja ihmeteltiin tovi että kuka
mitä hä?
Liftari. |
"Pussaa mua, oon sun unelmies prinssi", kehottaa ihkaoikea sammakko eli rã. |
Jokin jäi kuitenkin nakuttamaan takaraivoon. Kylpyhuone. Sammakko. Pökäleet. Olin varmaan käsittänyt tai kuullut jotain väärin. Ei olisi ensimmäinen kerta.
Piti kysyä uudestaan. ”Alakerran
kylpyhuoneessa oli aamulla iso sammakko”, selitti Carlos nyt niin että minäkin
ymmärsin. ”Se on varmaan tullut sisään olohuoneen avoimesta ovesta.”
Ah. Pökäleiden arvoitus sai ratkaisun. Ja
sammakko oli jo saanut rikkalapiolla kyydin pihalle.
Nyt kun puhumme sammakosta, tarkoitamme
tietenkin rupikonnaa. Niitä majailee pihan puolella – ja näköjään satunnaisesti
myös sisällä – useampia. Eräänkin kukkapenkkiin laittamani pohjattoman ruukun sisällä
pitää kotiaan ainakin kolme konnaa. Arvoitukseksi yhä jää miten ne pystyvät
täällä lisääntymään, mutta aika ajoin suljetulle sisäpihalle ilmaantuu pikkusammakoita. Wikipedian mukaan rupikonna tarvitsee munilleen vettä. Ja että ne voivat elää jopa 40-50 -vuotiaiksi.
Ihmeellistä tässä taloon tunkeutumisessa oli tällä kertaa se, ettei Batatinha tehnyt siitä ilmoitusta. Yleensä se haistaa ja huomaa kaiken (lue vaikka täältä) ja haukkuu erityisesti konnille, kissoille ja käärmeille. Ja kaikelle epämääräiselle mitä kadun puolelta kuuluu.
Olen joskus ehdottanut pienen lammen tekemistä pihalle ja parin ihan oikean pikkusammakon hankintaa. Olisi niin lystiä kun ne kurnuttaisivat siellä öisin.
"Pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on..." |
Olen joskus ehdottanut pienen lammen tekemistä pihalle ja parin ihan oikean pikkusammakon hankintaa. Olisi niin lystiä kun ne kurnuttaisivat siellä öisin.
Emme ole päässeet tässä asiassa minkäänlaiseen
konseksukseen, joten joudun tyytymään kuuntelemaan sammakoiden kurnutusta
peltojen poikki kulkevassa pienessä joentapaisessa, ribeiro. Suomessa sitä sanottaisiin kyllä ojaksi.
Ilmat ovat olleet sammakoiden kannalta ihanteelliset; on lämmintä ja kosteaa. Tätä kirjoittaessa taivas alkaa sinertää lännestä lähtien, joten ehkä tänään näemme vielä auringonkin. Konnat sen sijaan ryömivät syvemmälle kaivamiinsa koloihin ja lähtevät liikkeelle vasta pimeän tultua.
Ilmat ovat olleet sammakoiden kannalta ihanteelliset; on lämmintä ja kosteaa. Tätä kirjoittaessa taivas alkaa sinertää lännestä lähtien, joten ehkä tänään näemme vielä auringonkin. Konnat sen sijaan ryömivät syvemmälle kaivamiinsa koloihin ja lähtevät liikkeelle vasta pimeän tultua.