maanantai 5. kesäkuuta 2023

Miten syntyi Arvoton


Maaliskuun lopussa ilmestynyt, uuden sarjan aloittava rikosromaani Arvoton on herättänyt lukijoissa monenlaisia tuntemuksia. Ajattelin avata kirjan taustoja ja kirjoitusprosessia hieman, sillä saamani palautteen mukaan tämä kirja on myös monen lukijan mielestä tärkeä. 

Uuden kirjan suunnittelu lähtee liikkeelle ideasta, joka voi olla hyvinkin pieni yksityiskohta. Ideat saan yleensä tositapahtumista, mutta myös paikoista. Hauduttelen ideansiementä pitkään, jopa pari vuotta. 

Arvoton sai alkunsa uutisesta, jossa kerrottiin rannalta löytyneestä ei kantaväestöön kuuluvan ihmisen päästä. Pyörittelin aihetta pitkään omassa mielessäni, minulle oli selvää että halusin kirjoittaa siitä, mutten tiennyt miten aihetta lähestyisin.

Elimme pahinta pandemian aikaa, kun uutisiin nousivat vierastyövoiman ahtaat asuinolot ja koronatartunnat. Siinä ohessa tuli ilmi moninainen riisto ja hyväksikäyttö, jopa orjatyön teettäminen. Aasiasta ja Afrikasta tulleita paremman elämän etsijöitä haastateltiin, he antoivat kasvot tälle ajankohtaiselle ilmiölle. 

Samoihin aikoihin Portugaliin haettiin jatkuvasti suomenkielistä työvoimaa asiakaspalvelutehtäviin. Palkka on noin kaksinkertainen kansalliseen minimipalkkaan nähden, lisäksi heille tarjotaan muita etuja.

Aloin miettiä tätä ristiriitaa. Miksi toisia pidetään arvokkaampina, miksei toisten työpanosta arvosteta?

Paloittelusurma ja eriarvoisuus loksahtivat mielessäni kohdalleen.

Yksi tapahtumapaikoista, Apúlian ranta. 
Aloitin tarinan luonnostelun 1.9.2021. Ihan ensiksi päätin lähettää Rui Santosin viljelemään viiniä ja aloittaa uuden sarjan uudella päähenkilöllä Nelson Monteirolla. Halusin hänestä edeltäjäänsä vanhemman ja rosoisemman. Nelson on eronnut ja asuu puutarhaa ja kanoja hoitavan isänsä kanssa, hänellä on rotweilerinpuolikas Gaia, jonka esikuva torkkuu parhaillaan ulkona pihallamme. Nelson potee unettomuutta kuten minäkin, mutta hän käsittelee sitä eri tavalla. Alaiset eivät halua hyväksyä pääkaupungista lennähtänyttä uutta esimiestään, Nelsonin on voitettava heidän luottamuksensa, mutta se ei käy helposti. Nelsonin hahmo tulee avautumaan lukijoille sarjan mittaan, säästin jotain tuleviinkin osiin.

Seuraavaksi tein taustatutkimusta, luin uutisartikkeleita, tutkin maahanmuuttotilastoja ja eri etnisiä ryhmiä, kävin tapahtumapaikoilla. Yksi tarinan keskeisistä hahmoista on suomalainen Emilia, mutta minun oli päätettävä mistä maasta tulisi toinen päähahmoista. Erinäisten selvitysten jälkeen päädyin Bangladeshiin.

Punainen ovi ja kukkaruukut
Ribeirassa päätyivät Arvottomaan.  
Kirjoitustyö Arvottoman parissa eteni ripeästi, ja raakaversio valmistui 34 kirjoituspäivän jälkeen lokakuun puolivälissä 2021, jolloin sanamäärä oli reilu puolet lopullisesta sanamäärästä. Tapoihini kuuluu kirjoittaa tarinan juoni auki nopeassa tahdissa, näin langanpäät pysyvät paremmin hallinnassa. Tekstin muokkaukseen meneekin huomattavan paljon enemmän aikaa. Teen useamman editointikierroksen, joiden aikana syvennän henkilöhahmoja, lisään yksityiskohtia ja miljöökuvauksia ja teen tarvittavia tarkistuksia kontaktieni kautta. Arvottomaan sain tärkeää tietoa muun muassa eräältä Suomessa asuvalta bangladeshilaisnaiselta. 

Aivan lopuksi hion tekstiä ja sanamuotoja lause lauseelta, myös tulosteen avulla.

Arvottoman kanssa kävi niin, että mitä pidemmälle sitä kirjoitin, sitä tärkeämmältä sen teema alkoi tuntua. Minulle tuli palava tarve nostaa esiin epäkohta, joka aika ajoin nousee uutisotsikoihin mutta unohtuu sitten. Mikään ei tunnu muuttuvan, yhtenä syynä pidän päätöksentekijöiden välinpitämättömyyttä EU:ssa.

Arvottomassa sivutaan myös muun muassa tehoruoantuotantoa. Eikö se olekin yksi syy miksi halpaa työvoimaa tarvitaan? 

Raakaversion valmistuttua tein välittömästi tiiviin editointikierroksen, minkä jälkeen laitoin käsikirjoituksen hautumaan pariksi kuukaudeksi. Helmikuussa 2022 solmin Arvottomasta kustannussopimuksen Otavan kanssa. Samassa yhteydessä sain rakentavia kommentteja käsikirjoitukseen ja ehdotuksia sen parantamiseksi. Editointityö jatkui välittömästi, kaikkiaan tein 8 versiota ja työstin käsikirjoitusta 143 päivänä ennen varsinaista kustannustoimitusta. Kirja ilmestyi 23.3.2023, noin puolitoista vuotta siitä kun olin alkanut sitä hahmotella muistikirjaani.

Arvottomassa kerrotaan myös Carguejeiras-naisista.
Pala Portugalin historiaa:
Arvottomassa kerrotaan myös
carguejeiras-naisista.

Kirjoitustyön loppuvaiheilla satuin Porton metrossa bangladeshilaismiehen viereen, ja ryhdyimme juttusille. Hän oli tyytyväinen työhönsä, hänellä oli portugalilainen työnantaja, asunto ravintolan yhteydessä, ateriat työn puolesta ja hän sai palkkaa yli minimipalkan. Vapaapäivinään hän kertoi käyvänsä tutustumassa eri paikkoihin. Hämmennyin, kun hän alkoi kesken jutustelun selata puhelintaan.

Pian hän näytti minulle videota lapsestaan, joka oli syntynyt viikkoa aikaisemmin Bangladeshissa. 

Tämä liikuttava tositarina ja monta muuta vastaavaa minitarinaa päätyi jossain muodossa Arvottomaan. 

Kotiani vastapäätä olevaan taloon avattiin toukokuussa hostelli. Sen yläkerta on täynnä kerrossänkyjä, löysin kuvia Bookingin sivuilta. Osa asiakkaista kävelee paikalle rinkka selässään, mutta ylivoimaisesti enemmän on nuoria aasialaisia, afrikkalaisia tai eteläamerikkalaisia miehiä. Ja ei, he eivät ole matkalla Santiagoon.  

Toivoisin lukijoiden tarttuvan Arvottomaan, haluaisin heidän suovan ajatuksen niille lukemattomille ihmisille, jotka tekevät työtä jota emme näe, mutta jonka tekemättä jättämisen huomaisimme kyllä hyvin pian.

He ovat sen arvoisia.