Ryhmä Sintran Kansallispalatsin edustalla. |
Yli 30 hengen ryhmän opastaminen itselle suhteellisen
vieraissa ja ahtaissa paikoissa,
kuten Lissabon ja Sintra ovat, ei ole mikään helppo nakki. Etukäteen selvitin
mm. pysähdyspaikat bussille ja suunnittelin kävelykierroksen sen mukaisesti. Sintrassa
kaikki sujui aluksi ihan hyvin. Onneksi tuttu opas Sintrasta oli kertonut,
ettei satumaiseen Palácio da Penaan pääse niin isolla bussilla, millä ryhmä
liikkui. Menimme sen sijaan Sintran Kansallispalatsiin, joka sekin oli näkemisen
arvoinen vanhoine kaakeleineen ja maalatuilla harakoilla koristettuine kattoineen. Kierroksen jälkeen suuntasimme pian lounaalle.
Syödessämme alkoi ukkostaa. Katselin taivaalle ja yritin vedota S. Pedroon. Huokasin
helpotuksesta, kun sade hellitti, ja kävelimme lyhyen matkan Quinta da
Regaleiraan, jonka maagiseen puistoon oli tarkoitus tutustua oppaan johdolla.
Juuri kun ryhmä oli kokoontunut kierroksen alkuun, alkoi taivaalta tippua
herneen kokoisia rakeita. Eikä minkään kuivatun käppänäherneen, vaan sellaisen
makean ja mehevän kesäherneen. Lähetin äkäisen katseen taivaan suuntaan S.
Pedrolle. Vastaukseksi sain jyrähdyksen.
Palácio da Pena, jota emme päässeet katsomaan. Kuva vuodelta 2012. |
Siirryimme sisätiloihin ja tutustuimme itse palatsiin ja sen
pieneen kappeliin. Vaikka sade alkoi hellittää, sen verran vilu oli tullut,
että puistokierros jäi väliin ja palasimme hotellille. Kuulemani mukaan Sintrassa sataa aina, tai ei sentään koko ajan, mutta ainakin joka päivä tai edes melkein. Mikroilmasto takaa vehreän maiseman kesähelteilläkin.
Seuraavana aamuna tehdessämme lähtöä hotellilta Estorilista
Lissaboniin, kuljettaja kertoi että mm. turistitoimistosta etukäteen
selvittämäni bussipysäkki ei käy. Siellä on tietöitä. Hän kertoi erinomaisen
päättäväisesti minne meidät vie ja mistä meidät hakee. Ei auttanut muu kuin miettiä
äkkiä kävelyreitti uusiksi. Puhelimen gps:stä oli apua, sillä on reippaasti yli
vuosi siitä, kun viimeksi pyörin niillä nurkilla. Kaikilla liikkuminen ei
sujunut ihan vetreästi, joten hissukseen kävelimme. Minulle pitäisi kuulemma
laittaa valjaat, etten kävelisi niin lujaa. Hyvä idea! Opas valjaisiin ja ryhmä pitelemään kiinni pitkästä narusta kuten lastentarhalaiset.
Quinta da Regaleira. Kuva vuodelta 2012. |
Pienokainen oppi jo pulloruokinnasta pois, mutta ei vielä syö omin avuin. Sen syöttäminen tapahtuu näin: sekoitetaan sankoon emonmaidonvastike (jauhetta ja lämmintä vettä), pistetään sanko turvan eteen ja upotetaan käsi maitoon. Vasikka imee sormea kuin utaretta ja hörppii siinä sivussa maitoa kitusiinsa. Välillä pitää vaihtaa sormea, ettei se puudu. Vasikka maiskuttelee, lutkuttaa, ryystää, tuuppii sankoa ja heiluttaa vimmatusti häntäänsä. Se on soma. Haluan antaa sille nimeksi Alma (suom. sielu).
Quinta da Regaleira. Kuva vuodelta 2012. |