Vietimme keskiviikkona tuplajuhlaa. Täytin vuosia ja
allekirjoitin Myllylahden kanssa kustannussopimuksen uudesta dekkarista. Se
ilmestyy alkuvuodesta 2018. Tammikuun lopulla aloitettu käsikirjoitus on viime silausta vaille valmis.
Kansikin on jo suunniteltu. On huimaa saada uusi kirja ulos niin pian
ensimmäisen jälkeen. Töitä sen eteen on toki saanut tehdä, mutta enhän minä niitä pelkää.
Kävin aiemmin päivällä Vilassa maksamassa sotumaksun
ja kävelemässä hiukan rannalla, sillä välin Carlos oli käynyt hakemassa
herkkuja; alkuruuaksi kokonaisia katkarapuja, maksapatéta, savulohta, pääruuaksi kunnon
pihvilihaa. Jälkkäriksi tekaisin suklaatäytekakun. Harvoin meillä herkutellaan
tällä tavalla. Tai no, herkutellaanhan meillä joka päivä, mutta paljon
huokeammilla ja arkisemmilla ruuilla. Eilen syötiin grillattua tuoremakkaraa, perunamuusia ja salaattia, jälkiruuaksi suklaakakkua. Ei hyvän ruuan tarvitse maksaa paljoa. Tarjouksessa oli makkarat.
Keskiviikkona oli myös Ilta-Sanomissa haastatteluni,
joka oli jatkoa pari vuotta sitten tehdylle downshifting-teemaiselle jutulle.
En tiedä täyttääkö Irtiottoni varsinaisen leppoistamisen kriteerejä, välillä
päivistä on leppoisuus kaukana, se rantakävelykin oli vasta toinen tänä vuonna.
Edellinen oli lauantaina kun kävimme ottamassa kuvia juttua varten ja vähän muutenkin.
Carlosin alkaessa valmistelemaan illallista
lukaisin pikaisesti jutun saamia kommentteja. Tiedän, ei pitäisi, sillä kuten
arvasinkin, siellä oli kaikenlaista omituista väittämää. Paljon oli toki myös
kannustavia kommentteja, mutta kumma miten ne ilkeät lauseet tarttuivat
tehokkaammin mieleen. Meinasi mennä ilta pilalle. Mutta ei mennyt. Hyvä ruoka,
parempi mieli.
Vilaisin loput kommentit torstaina ja sain tietää
seuraavaa: olen löytänyt itselleni rikkaan avomiehen, joka joutuu tekemään
töitä tuplasti enemmän elättääkseen minut jotta voin näperrellä pikku juttuja. Kuulostaa
ihan kivalta. Jos se olisi totta. Ei vaan ole.
Ulkomaille muuttaneihin tunnuttiin suhtautuvan
karsaasti – paitsi ne, jotka olivat jo muuttaneet tai sellaisesta vielä
haaveilivat. Ihan kuin olisi kansalaisvelvollisuus asua syntysijoillaan
koko elämänsä. Saahan niin toki tehdä jos haluaa. Ulkomaillekin saa muuttaa jos
mieli tekee. Suomi on vapaa maa, ei 338 424 neliökilometrin kokoinen vankila. Ja
siellä on myös mielipiteenvapaus, kuten on uskoakseni Portugalissakin. Minun
mielestäni sellaiset ihmiset, jotka harrastavat netissä vihakirjoituksia, esittävät perättömiä väitteitä tai lietsovat rasismia anonyymiyden suojista, voisivat ottaa kätöseensä jonkin
hyvän kirjan ja avartaa maailmankatsomustaan lukemalla.
Juttuun pääset tästä linkistä.
Juttuun pääset tästä linkistä.
Jotain olen oppinut Irtioton myötä. Olen
oppinut päästämään irti siitä noidankehästä, johon negatiivinen ajattelu
helposti syöksee ihmisen. En enää vatvo ja märehdi ikäviä asioita, kuten joskus
ennen tein ihan luvattoman paljon. Pienet vastoinkäymiset kasvoivat
kohtuuttoman kokoisiksi, elämää rajoittaviksi järkäleiksi. Negatiivisuudessa on
jotain koukuttavaa. Aivan varmasti se synnyttää aivoissa samaa tai vastaavanlaista mielihyvähormonia kuin positiivisetkin tuntemukset ja kokemukset. Negatiivisuus on mahtavaa polttoainetta katkeruudelle ja siitä saa huippuhyvät kicksit, mutta
pidemmän päälle se myrkyttää mielen ja ympäristön. Katkeruus valtaa elämässä leijonanosan.
Yhä joskus ajatukset ovat lipsahtaa samoille
urille, mutta kiskon ne sieltä pois vaikka väkisin. Edes minun elämässä ei kaikki suju toiveiden mukaan enkä leijaile jatkuvassa ihanassa hurmostilassa. Välillä ottaa päähän, joskus isot, joskus pienet asiat. Olen opetellut olemaan
välittämättä niistä, vaipumatta pahan mielen upottavaan suohon. Joiltakin se onnistuu
luonnostaan, toisten on opeteltava. Ajatukset voi suunnata hyviin asioihin
elämässä ja siten muodostaa myönteisen kehän: positiivinen ajattelu synnyttää
positiivisia tuntemuksia ja positiiviset tuntemukset positiivisia tekoja ja
positiiviset teot positiivisia ajatuksia ja niin edelleen. Ei, tämä ei ole
minun itseni keksimä ajatusmalli. Se esitettiin jollain sihteerikurssilla
vuosikymmeniä sitten. Minusta sitä voisi opettaa ihan koulussakin.
Ja jos ei positiivinen ajattelu auta, niin
sitten voi syödä jotain hyvää ruokaa.
Päivät lyhenevät kovaa vauhtia
Portugalissakin. Syyskuu on täällä pohjoisessa kulunut viileän tuulen saattelemana.
Sadetta on saatu olemattoman vähän, silti aamuisin on usein ollut usvaista ja
kosteaa. Henkinen valmistautuminen talveen alkaa. Tänään loppuu kesä ja alkaa
syksy, kalenterin mukaan. Syksy ei ole yhtään pahaa aikaa, ei Suomessa, eikä
Portugalissa. Otetaan mallia rannalla olevista ihmisistä: pysähdytään hetkeksi ja nautitaan siitä hyvästä mitä elämä meille antaa. Kyllä sillä on takataskussaan jokaiselle jotakin.