Kalajuttuja

Viimeviikkoinen putkiparodia sai vielä jatko-osan. Parin päivän hiljaiselon jälkeen alkoi vesi taas lainehtia lavandarian lattialla. Isännöitsijä putkimieskavereineen leikkasi talon seinää pitkin kulkevasta viemäriputkesta palan irti, ja hakivat sitten minut katsomaan mitä sieltä löytyi. Ajattelin, että jos he ovat kaivaneet sieltä esiin kasan pikkuhousuja, kiistän jyrkästi niiden kuuluvan minulle. No ei sentään. Putken sisältä löytyi kaksi ruosteista harjanvartta, pyykkipoikia ja jotain sekalaista tunnistamatonta töhnää. Miehet olivat silminnähden riemastuneita löydöstään. Mysteeri sai ratkaisun.

Kävin jälleen sympaattisen suutarin pakeilla. Siis hänen, joka liimasi repsottavat nilkkurini eikä halunnut maksua. Nyt käynnin aiheena oli nahkahansikkaan revennyt sauma. Suutari surautti sen saman tien koneellaan kiinni, eikä taaskaan huolinut maksua. Kun ihmettelin sitä, hän sanoi, että talo tarjoaa. Ja kätteli minua. 

Hain kultasepänliikkeestä kastelahjan tulevalle kummitytölleni, jonka nimi ja syntymäaika kaiverrettiin lahjaan saman tien. Ei mitään kahden päivän toimitusaikoja, joihin Suomessa tuppaa törmäämään. Liikkeen omistaja paketoi lahjan ja ojensi sen minulle. Ja kätteli minua.

Ihmettelin tätä tuntemattomien kättelyä Carlosille, ja häntä huvitti ihmetykseni. Hän valaisi, että vieraiden ihmisten kättely on ihan tavallista, se merkki hyvistä tavoista ja kuuluu kuvioon varsinkin silloin kun tehdään kauppaa. Suomessahan kätellään yleensä samalla kun esittäydytään tai kun tavataan jo tuttuja ihmisiä. Portugalissa tuttuja tervehditään poskisuudelmin, molemmille poskille, tosin miehet keskenään useimmiten kättelevät ja yleensä samalla taputtavat toista olkapäälle.   

Selkäni on täällä koetuksella, sillä sekä vuokraemäntä, hänen tyttärensä että Carlosin äiti ovat minua melkein päätä lyhyempiä. Vanha vaiva, noidannuoli, välillä viiltää ristiselkää kun kumarrun tervehtimään heitä poskisuudelmin. Vasemmalla kädellä pidän selästä kiinni ja oikealla tervehdittävän olkapäästä. 

Olen alkanut kokkailemaan erilaisia kaloja. Mertahan täällä riittää ja meressä kalaa. Valikoimat ovat häkellyttävän monipuoliset. Turskan ja sardiinien lisäksi suosituimpia kaloja ovat pyöreälinjainen dourada ja virtaviivainen robalo, joita on sekä kasvatettuja että villeinä pyydettyjä. Kala on monen suosikkiruokaa, vaikkei se hintansa vuoksi olekaan jokapäiväistä ravintoa. Kalastajien vaimot saattavat tosin kadunkulmissa myydä miehensä saaliita kaupan hintaa edullisemmin, mutta… sen verran olen hygienialle perso, että en mielelläni osta, varsinkaan kesähelteillä, kalaa, joka jäiden sijasta makaa myyntipöydällä hiekan seassa.

Ison marketin kalatiskillä hämmästyin kovasti, kun kyltistä luin douradan olevan peräisin Kreikasta. Hinta oli viitisen euroa kilolta. Se pisti minut pohtimaan, saavatko kreikkalaiset kalankasvattajat mahdollisesti EU-tukia voidakseen kasvattaa kalaa, joka viedään Portugaliin. Ja vastaavasti, mahtaako kreikkalaisten kalakauppiaiden myyntitiskeiltä löytyä tuettua portugalilaista kalaa? Tuskin kuitenkaan, sillä tuotanto ei riitä edes omiin tarpeisiin. Tuotantoa haluttaisiin lisätä ja kansalaisten kalanhimoa lievittää, mutta kalanviljelyluvat jämähtävät byrokratian loppumattomaan labyrinttiin.

Mereneläväkokeiluni tulevat jatkumaan. Sunnuntaina teimme Arroz de Mariscoa eli äyriäisriisiä. Aika helppoa, varsinkin kun turvautui kaupan pakastetiskin antimiin ja Dom Duarten valmiskastikkeeseen. Seuraavaksi on vuorossa lulas eli pienet mustekalat. Tuoreina ne näyttävät epämääräiseltä hyytelöltä, kypsinä ne ovat kivan napakoita. Tähän mennessä erikoisin syömäni mereneläväateria oli grillatut mustekalan lonkerot, polvo. Niissä oli vielä imukupit tallella. Koitin niitä vaivihkaa irrotella veitsellä ja pistin silmät kiinni, kun vein haarukkaa suuhun.

Matkalaukku on taas pakattu, sillä vielä tänään suuntaan Pohjois-Meksikoon kastejuhliin. Seuraava juttu tulee siis sieltä. El Manten kaupunki on pieni ja verrattain rauhallinen, mutta ei sielläkään ole täysin säästytty maata riipivältä huumesodalta. Viikon aikana saan ainakin vähän näkemystä siitä, miten se vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Aurinko paistaa ja hiljalleen päivät, yötkin myös, alkavat lämmetä. Tämä on kylmin maaliskuu 70 vuoteen, ja sen on kyllä huomannut. Talvi alkaa kuitenkin olla takanapäin, sillä mustarastas laulaa yön hiljaisuudessa. Kun se saa aariansa päätökseen, aloittaa naapuritilan kukko omansa, vielä kun on täysin pimeää. Aamun alkaessa valjeta herää myös pihapuuhun majoittautunut varpusparvi ja niiden myötä minäkin. Päivien pidetessä se tapahtuu joka aamu aina vain aikaisemmin.