Kaikki kohdallaan

Kävimme maanantaina Vila Realissa. Se on sisämaassa, vuorten syleilyssä sijaitseva kaupunki, jonne vievä moottoritie kulkee vuorten rinteillä ja niiden läpi. Pisin tunneli on viisi kilometriä pitkä ja viivasuora. Maisemat reitin varrella olisivat varmasti olleet huikeat, jos jotain olisi nähnyt. Viime päivien lämpöaalto toi mukanaan jälleen kerran metsäpalot, ja ilma oli sakeana savusta.

Kotiin ajellessamme auton lämpömittari näytti parhaimmillaan 32 astetta. Sisällä autossa oli hiukan kuumempi. Pieni sauna. En suotta kysellyt miksei ilmastointi ollut päällä, sillä moottorin lämpötilan kanssa oli häikkää. Jäähdyttäjä oli vastikään vaihdettu Saabiin, mutta moottorin lämpömittari irtisanoi yhteistyösopimuksen. Kuumeneeko se vai eikö kuumene, mutisimme molemmat itseksemme matkan aikana.

Siinä hien puskiessa kaikista huokosista pohdin jälleen kerran, miten ihmisen keho on hyvin suunniteltu. Olen äimistellyt samaa aiemminkin, kirjoittaessani pakinoita jo edesmenneen voimayhtiön henkilöstölehteen. Yhä jaksaa hämmästyttää miten ihmiskehoa suunnitellut insinööri tai muu asiantuntija on osannut ottaa huomioon melkein kaiken. 

Otetaan esimerkiksi vaikka hikoilu. Ihmiskehon jäähdytysjärjestelmä alkaa pukata hikeä huokosista automaattisesti kun se havaitsee lämpötilan nousevan liian korkealle. Mahdollinen ilmavirta tehostaa jäähdyttävää vaikutusta. Ainoa, mistä ihmisen tarvitsee itse huolehtia on nestetankkaus, jolla korvataan kehosta poistuvaa nestettä. Kätevää. Paljon hankalampaa olisi jos meidän tarvitsisi läähättää kuten koirien. Kieli roikkuisi napaan asti. Kuvittele. Ei kovin esteettistä, eihän? 

Ihmisen päässäkin on kaikki elimet oikeilla paikoillaan. Aloitetaan nenästä, tuosta tutusta ulokkeesta, jota käytetään lähinnä hengittämiseen ja haistelemiseen, eskimot myös tervehtimiseen. Se on keskellä päätä. Sieraimet suuntautuvat alaspäin. Jos ne olisivat ylöspäin, pääsisi vesi sateella sisään. Ei kivaa. Myös niistämistä on hoksattu ajatella ihmistä suunniteltaessa. Kuvittelepa tilannetta, jossa nenä olisi ylösalaisin, ja niistät. Räkä roiskuisi silmille. Ei kivaa sekään.

Siihen, miksi ihmisellä silmät sijaitsevat pään etupuolella eivätkä esimerkiksi sivuilla, kuten vaikkapa kaloilla ja liskoilla, on varmasti jokin pätevä syy. Kätevämpää olisi, jos silmiä olisi joka puolella, mutta toimeen pitää tulla näillä kahdella mitä ollaan saatu. Korvien sijainti pään molemmin puolin on toki kuulemisen kannalta oleellinen, mutta korvilla on toinenkin tärkeä funktio. Niiden pitää kannatella silmälaseja. Ja niihin voi pistää kaikenlaisia killuttimia. 

Entä sitten suu, miten se pannaan? Sijainti nenän alapuolella ei flunssakaudella ole paras mahdollinen, mutta ei se otsassakaan voi olla. Lusikalta tipahtelevat sopanroiskeet olisivat silmissä. Ei kivaa. Suu on ehdottomasti yksi kehon tärkeimmistä elimistä. Sitä käytetään hengitettäessä, sillä syödään, maistetaan, puhutaan, huudetaan, lauletaan, suudellaan. Silti niin monelle sen käyttö on vaikeaa. Joko sitä ei saa auki silloin kuin pitäisi (ns. tuppisuu), tai sitä ei ymmärrä pitää kiinni silloin kun pitäisi (ns. suupaltti). Se päästelee karkuun sammakoita, mutta ei osaa lausua pieniä tärkeitä lauseita, kuten vaikka ”olet minulle rakas”. Suun käytön hallintaan menee ihmisikä eikä riitäkään. 

Jos siirrymme tarkastelussamme hieman alemmas, pääsemme käsiin. Niitä on yleensä kaksi ja ne sijaitsevat kehon molemmin puolin eivätkä esimerkiksi edessä ja takana. Näin näemme mitä käsillämme teemme ja pystymme myös muun muassa leikkaamaan itse kynnet ja lakkaamaan ne. Ken haluaa. Omilla käsillä ylettyy yleensä kehon joka paikkaan, paitsi harteikas Carlos, joka ei yllä rapsuttamaan yläselkäänsä keskeltä. Silloin kun sieltä kutittaa, minä riennän avuksi. Toisen selän rapsutus onkin sekä apinoilla että ihmisillä tärkeä perhesidettä vahvistava toimenpide.

Jatketaan vielä matkaa ja päädymme jalkoihin, sekä päästä että sydämestä katsottuna kehon äärimmäisiin osiin. Niiden tärkein tehtävä on kannatella ja liikuttaa meitä, siksi niitä onkin kaksi. Säilyy tasapaino. Mutta miksi säärten pitää olla niin pitkät? Sydän saa huhkia pumpatakseen verta kehon ääriin, ja silti ainakin minulla on aina varpaat jäässä. Toki pidemmillä koivilla matka etenee joutuisammin, jos on kiire. Eli jos pitää juosta karkuun karhua tai leijonaa tai jotain muuta nälkäistä petoa. Tai vihaista koiraa, jos olet postinjakaja.  

Tällaisia pieniä juttuja voi miettiä sen ansiosta, että pääkopassa on aivoiksi kutsuttu kapistus. Tässä tarinassa en kuitenkaan mene pintaa syvemmälle, joten jätetään sisuskalut toiseen pohdintaan. 

Kuvituksena kaikenlaista.