keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Menestyksen mittarit


On vaikeaa elää tässä hetkessä. Joko sitä murehtii tulevia tai märehtii menneitä, rakentaa itselleen häkin jonka kaltereiden takaa tarkastelee elämäänsä eikä huomaa olevansa omien ajatusmalliensa vanki. Hetkessä oleminen on samaa kuin pysähtyminen, ja sehän ei meille sovi. Aina pitäisi olla liikkeessä tai muuten hukkaa arvokasta aikaa.

Tällä hetkellä istun nukkuvan Kisun vieressä vilkkaan Suomessa vietetyn viikon jälkeen. En märehdi enkä murehdi vaan iloitsen viikon kohokohdista: mahtavasta Dekkarifestivaalista, ryhmähaleista kummilasten kanssa, täydestä korillisesta herkkutatteja, elämäni ensimmäisistä veriseitikeistä (sopiva sieni dekkarikirjailijalle), perheen ja ystävien tapaamisista, metsäretkistä ja majapaikan rauhasta. Ei liene yllättävää, että kotiinpaluu tuntuu mielialassa lievänä notkahduksena. Järkyttävän kostea ilma ei edesauta asiaa. Kokemuksesta tiedän, että huomenna tai viimeistään ylihuomenna olo on normalisoitunut.

Näin runsas tattisaalis oli suuri saavutus. 
Helsingissä Paasitornissa järjestetty Dekkarifestivaali keräsi kokoon sankan yleisön ja parisenkymmentä kirjailijaa eri Pohjoismaista. Kirjarouvan elämää -blogissa on kattava kuvakooste tapahtumasta. Olin haastateltavana yhdessä Matti Remeksen ja Heikki Valkaman kanssa, aiheena oli miljöön merkitys dekkarissa. Keskustelu liikkui Hangon, Portugalin ja Japanin välillä. 

Parikin ihmistä kysyi minulta että jännittikö esiintyminen. Ei jännittänyt, olen sen verran tylsä viilipytty. Jos jotain jännitin niin sitä, että kuuluuko nälkäisen vatsani murina mikrofonin kautta yleisölle. Jäi nimittäin välipala syömättä.

Paneelihaastattelun jälkeen kiiruhdin pikatreffeille muutaman lukijan kanssa. Viiden minuutin ajan sain kertoa viimeisimmästä kirjastani, Syyllisyyden rannasta, ja viidentoista minuutin ajan osallistujat saivat tentata minua. Syntyi antoisa keskustelu. Pidän sellaisesta enemmän kuin ison mykän yleisön edessä puhumisesta. Yksin puurtavalle kirjailijalle vuorovaikutus on kullanarvoista. Se ikään kuin muistuttaa että kirjoitusprosessin toisessakin päässä on elämää. 

Sain tutustua myös muutamaan kirjailijaan. Mistä kirjailijat puhuvat keskenään? Kirjoitusprosessista, työtavoista, meneillään olevista hankkeista ja vähän muustakin. Puheenaiheet ovat kutakuinkin samoja oli sitten keskustelukumppanina aloitteleva tai jo asemansa vakiinnuttanut kirjailija. 

Oodiin menossa. 
Myöhemmin Matti Remes kertoi kirjoittaneensa menestystä käsittelevän tietokirjan yhdessä Päivi Remeksen kanssa. Siihen he haastattelivat ihmisiä elämän kaikilta laidoilta, kysyivät miten kukakin menestyksen määritteli. Yllättäen useimmat haastatelluista eivät mitanneet menestystä rahalla, vaan aivan toisenlaisilla, pehmeämmillä arvoilla. Aion hankkia kirjan käsiini jossain välissä, sillä aihe alkoi kiinnostaa.

Jäin miettimään menestyksen mittaa. Kirjailijan menestys on nopeasti ajateltuna helppo määritellä: kirjaa myydään runsaasti, sitä käännetään muille kielille ja siitä tehdään elokuva. Ei riitä, että kirja on hyvä tai erinomainen. Menestyksen saavuttamiseksi tarvitaan paljon muutakin kuten markkinointia, myyntiponnistuksia, onnea ja sattumaa. Sitäkin, että kirjoittaa oikeasta aiheesta oikeaan aikaan.

Oodi on suurmenestys! 
Jos myyntiä pitää menestyksen mittarina, eivät kaikki kirjailijat voi millään olla menestyneitä. Kirjamarkkinat ovat yksinkertaisesti liian pienet. Kaikille ei riitä. Ehkä menestyksen voisikin määritellä toisin, siten, että on onnistunut työssään silloin kun kirja löytää lukijansa ja tarjoaa heille antoisan lukuelämyksen, sellaisen, joka jää mieleen. Että pistäessään kirjan kiinni lukija ajattelee että vau, olipa hyvä kirja, ja jää vielä vähäksi aikaa leijumaan sen maailmaan. 

Lukijoilta saatu palaute on sekin kirjailijalle kullanarvoista. Miten muuten voisi tietää onnistuneensa. 

Näiden pohdintojen jälkeen on aika keskittyä viidennen Portugali-dekkarin kirjoittamiseen. Jälleen kerran olen kirjoittanut itseni umpisolmuun, mutta uskon lapsenomaisesti että se solmu vielä aukeaa, kuin itsestään. Ovathan ne aiemminkin auenneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti