Ei nimi naista pahenna

Kolme Lissabonin maamerkkiä: löytöretkeilijöiden muistomerkki, Ponte
de 25 abril eli 25.4. silta, ja pienenpienenä oikealla Christo Rein patsas.

Kävin silmälääkärissä. Tervehtiessäni vastaanottovirkailijaa hän totesi: “A Anu”. Mikä helpotus, ettei tarvinnut alkaa kaivamaan passia esille kertoakseni nimeni.

Istuuduin odottamaan. Hetken kuluttua toinen vastaanottoapulainen ilmestyi ovenpieleen ja tavasi paperistaan nimeni, tervehti ja kysyi hymyillen lausuiko hän nimen oikein. Kehuin, että hyvin meni. Hilkka Huhta-Hämäläinen olisi varmasti vastaanottovirkailijan painajainen. En ole vielä huomannut, että Portugalissa osattaisiin lausua h-kirjain. Sitä ei vaan ole äänteenä olemassa.

Toisella kertaa perhelääkäri kysyi minulta vastaanoton päätteeksi mistä olen kotoisin. Minäkin kysyin mistä hän on, sillä en nimestä enkä aksentista osannut varmuudella päätellä. Hän kertoi olevansa Venäjältä. Olin nimen perusteella veikannut jotain Afrikan maata. Ehkä Portugalissa käytetään venäläisissä nimissä erilaista translitterointia kuin Suomessa. Nauraen totesimme olevamme naapureita. Siis entisiä.

Tietokonetarvikeliikkeessä tilasin ulkoista kovalevyä, ja myyjä kysyi olenko Suomesta, kun sukunimessä on kaksi koota. Piti heti udella mistä hän sen tiesi.

Kolumbuksen patsas, Funchal, Madeira.

K-kirjain on portugalin kielessä tuontitavaraa ihan kuten g, d, f jne. suomen kielessä. Taskusanakirja hyppää suoraan i:llä alkavista sanoista ällällä alkaviin. Niin harvinainen on k (laus. ”kapa”), että on trendikästä kirjoittaa c:n sijasta k; ravintolan nimenä voi olla Kopu de vinho (lasi, copo) ja ruokalistalla voi olla täkäläisiä tapaksia, petiskos (petiscos). Kouluaikoina Suomessa oli jotenkin coolia (port. fixe, laus. fish), kun rokkibändissä soittava nuorukainen esitti nimekseen Marco c:llä, vaikka kaikki kyllä arvelivat sen olevan oikeasti k. Portugalissakin on paljon enemmän fixe kirjoittaa sama nimi k:lla kuin c:llä. Erottuu paremmin massasta.

Suomessa asuessani ja työskennellessäni sukunimeä joutui tavaamaan monta kertaa. Ei sillä väliä, jos vain jätti soittopyyntöä, mutta sähköpostiosoitteessa p:n pitää olla p eikä b, k-kirjaimia kaksi eikä yksi c ja yksi k. Minusta tehtiin välillä väkisinkin ulkomaalainen. Sen kerran kun nimi oli ihan painettuna paikallislehdessä, taisin suorittaa ala-asteella uimakandin merkin tai muuta vastaavaa, oli sukunimi sentään oikein. Etunimeksi oli kuitenkin keksitty Ann.

Portugalissa monet kutsuvat minua Anaksi, se on käännös Anusta. Etunimen yhteydessä käytetään usein määräistä artikkelia, joten vanharouva saattaa todeta vaikka ”A Ana parece cansada”, Ana näyttää väsyneeltä. Se, että koen välillä olevani suurennuslasin alla, on sitten toinen juttu. Koitan aivastella lankapölyt sieraimista salaa, etten saa tietää olevani vilustunut, constipada.

Kathleen Kucheran värikylläinen taideteos.

Antiikkimarkkinoilla silmiin osui kerran tutun kirjailijan tuttu kirja. Nimi vain oli vähän vieras; Júlio Verne ja A volta ao mundo em oitenta dias (Matka maailman ympäri 80 päivässä). Tokihan suomalaisetkin ovat harrastaneet nimikäännöksiä. Kristoffer Kolumbus tunnetaan paremmin nimellä Cristovão Colom Portugalissa, missä hän asui muutaman vuoden ajan. Moniko tietää, että hänen alkuperäisen nimensä oli (tiettävästi) Cristoforo Colombo? Lienee moni Amerikkaan muuttanut suomalainenkin muuttanut nimensä helpommin ymmärrettäväksi. Äiden ja öiden pilkut kannattaa tiputtaa heti alkajaisiksi.

Olenkin onnellinen siitä, kun nimeni on mitä on. Portugalissa se menee kertatavaamisella oikein ja se osataan lausua, joten kun paikallisessa terveyskeskuksessa venäläislääkäri kutsuu minua ratisevan kovaäänisen kautta, osaan heti sännätä ylös ja kipittää lääkärin luo.

Kävin tällä viikolla Lissabonissa. Olin Bookshop Bivarissa newyorkilaisen (kuten hän itse painottaa) Kathleen Kucheran taidenäyttelyn avajaisissa ja poimin samalla omat valokuvani sieltä mukaani. Kathleenin maalaukset ja piirrokset ovat yhtä räiskyvän värikkäitä kuin taiteilija itsekin. Kannattaa käydä katsomassa jos Lissabonissa päin liikkuu, näyttely on avoinna huhtikuulle saakka. Kirjakaupasta löytää samalla matkalukemista englanniksi.

Yksi viime viikon aikaansaannoksia oli valokuvablogin perustaminen. Se löytyy täältä. Vähäiset tekstipätkät ovat englanniksi. 

São Pedro de Alcântaran puisto, Lissabon.

Talvi alkaa hiljaa, tosi hiljaa, taittua kevään puolelle. Päivät ovat pidenneet, aurinko lämmittää kovasti silloin kun paistaa, linnut tsirpattavat puissa ja pensaissa kurkut kirjaimellisesti suorina, kevään ensimmäinen ja ehkä ainoaksi jäävä krookus kurkistelee ujona sitruunapuun alla. Magnoliat kukkivat ja hedelmätarhankin puissa rohkeimmat silmut pullistelevat. Kuten kerran totesin, talvi tulee ja talvi menee. Se on varmaa. 

Sydänkuvioisen rautakaiteen kautta toivotan teille, rakkaat lukijat, hyvää ystävänpäivää!