Kissanpäiviä

Mums mums. 

Kirjoitin vuosi sitten kun kannoilleni ilmestyi kolmas varjo, kadulta vanhanrouvan perässä tullut kissanpentu (lue juttu täältä). Kisu kotiutui nopeasti ja oppi kaveeraamaan Gaia- ja Batatinha- koirien kanssa, mutta se otti itselleen myös erivapauksia.

Koirat eivät pääse yläkertaan. Kisukin sai pari kertaa vauhdikkaat lähtöpassit, mutta sen jälkeen luovutin. On nimittäin kiva kun se nukkuu vieressäni kun kirjoitan. Kisun lempipaikka - traktorin jälkeen - on työhuoneessani villatakkini (eikä suinkaan vanhan) päällä. Se polkee ja vetää sitä hampaillaan ja nukahtaa villatakkia imeskellen, herää kohta ja syljeskelee karvoja suustaan, katsoo minua unesta kieroin silmin.

Kukkuu.

Koirat eivät saa nukkua sohvilla. Kisu saa. Koirien yritykset päästä syliini toppaavat komentoon palata lattialle, Kisun katsellessa niitä ylimielisesti sylistä käsin. Jos syli käy liian kuumaksi, se hyppää toiselle sohvalle ja kiertyy siihen nukkumaan kunnes koko konkkaronkka pistetään yöksi pihan puolelle, missä niillä on kullakin omat petinsä lavandariassa ja yhdessä kylpyhuoneessa. 

Koirat eivät pääse yksin pihan ulkopuolelle. Kisu pääsee. Se hyppää yläterassilta pihakatoksen päälle ja laskeutuu navetan vieressä kasvavaa puskaa pitkin alas, kipittää laitumen toiselle laidalle ja oletettavasti jahtaa siellä jotain. Joskus se on liesussa koko päivän, kuten tänäänkin, ja sydän syrjällä odotan sen kotiin paluuta. Olemme alkaneet epäillä, että sillä on toinenkin koti. Viettääkö Kisumme kaksoiselämää? 

"Pahus, Mami löysi minut."

Jostain se aina kuitenkin tupsahtaa yhtäkkiä ja ilmoittaa tulostaan naukuen. Kiitokseksi ilmaantumisestaan se saa purkkiruokaa. Paté maistuu. Maistuisi myös koirille, mutta ne joutuvat tyytymään kuivamuonaan ja keitettyyn pastaan ja kauraan.

Tiettävästi Kisu ei ole pyydystänyt ainuttakaan hiirtä, myyrää tai varpusta, joita on riesaksi asti, sillä ne kakkivat kaikki paikat. Kisun ainoat saaliit ovat olleet pari sisiliskon poikasta ja yhtenä päivänä pihalla itsekseen luikerrellut isomman liskon häntä, josta riitti ihmetystä myös koirille. Gaia sen sijaan hotkaisi kerran varpusen lennosta. Haiman vajaatoiminnan vuoksi sillä on jatkuva nälkä, lääkityksestä huolimatta. Onneksi se ei enää katsele Kisua huulia lipoen kuten aluksi, vaan on hyväksynyt naukujan osaksi laumaa.

"Miksi Kisu saa olla sohvalla ja me ei?
Epäreilua!"

Yhden asian Kisu on oppinut: pöydille ei ole asiaa, ei keittiössä eikä olohuoneessa. Paitsi jos silmä välttää ja pöydällä sattuu olemaan jotain makoisaa. Tässäkin asiassa ennaltaehkäisy on paras strategia. Jäähtymässä olevat ruuat on syytä peittää.

Editointiapuna. Ainakin
teoriassa.

Kisun tullessa taloon pelkäsin, että kohta ovat sohvat riekaleina. Eivät ole. Kisu ei ole tehnyt mitään tuhoja sisällä. No, kerran se kakki vaatekaappiin kun joku oli pistänyt oven kiinni sen livahdettua sinne nukkumaan, ja vasta illalla huomasin etsiä sitä kaapista. Parina yönä se on piiloutunut sisälle ja tullut herättämään meidät keskellä yötä. Että tarttis päästä ulos. Se päästää jonka naamaa se nuolee.  

Kisun ilmestyttyä meille suunnittelin, että siitä tulee myyriä ja hiiriä jahtaava ulkokissa. Vähänpä tiesin, miten pian se luikertelisi sisälle ja sydämiimme. Nyt se nukkuu tuossa vieressäni, masu patéeta pullollaan ja kissanunia katsellen. Tassut nykivät, häntä vispaa, se maiskuttelee. Taitaa olla maukas uni. 

Text Smith -blogi kirjoitti syvällisen arvion kolmannesta rikosromaanistani Syyllisyyden ranta. Lue arvio täältä. Tällaisen palautteen jälkeen on mukava viimeistellä seuraavaa, tammikuussa 2020 ilmestyvää Rui Santos -tarinaa.