Kolmas varjo

Kirjoitin pari vuotta sitten siitä, kun meille tuli koiranpentu. Sain kannoilleni kaksi varjoa, rottweilerinpuolikas Gaian ja pienen Batatinhan (lue juttu täältä). Kuljemme jonossa pihan poikki pyykkinaruille, olohuoneesta keittiöön ja takaisin, ees taas, ees taas.

Nyt jaloissani pyörii kolmas varjo, ei tosin koirien kanssa samaan aikaan.

Viikko sitten olin yläkerrassa kirjoittamassa, kun keittiöstä alkoi kuulua kovaa mekastusta. Vanharouva huusi ja Batatinha haukkui sillä tavalla mitä se haukkuu ilmoittaessaan tunkeilijasta, esimerkiksi käärmeestä. Oli pakko mennä katsomaan. Ruokapöydän ympärillä olevien kahdeksan tuolin muodostamassa jalkaviidakossa hytisi pelokas kissanpentu. Vanharouva selitti sen seuranneen häntä sisäpihalle. Tohdin epäillä.

Pieni rääpäle oli nälkiintynyt. Ensiavuksi se sai vähän maitoa ja leipää, minkä se imuroi hetkessä. Lähdimme kiiruusti ostamaan oikeaa kissanruokaa.

Koirat valitettavasti tuntuvat olevan sitä mieltä, että kissanpentu on koiranruokaa. Batatinhan suljin heti ensi alkuun sisälle, Gaia sai jäädä lähettyville kun kissanpentu tutustui kanssani nurmialueeseen. Se nousi pihakengän päälle ja alkoi leipoa tassuillaan. Hyppäsi maahan ja tutki ruohonkortta. Gaia vaani pennun perässä huuliaan lipoen. Se on löytökoira, joten emme tiedä mitä kaikkea se on metsästänyt henkensä pitimiksi. Vahdin tarkkaan ja kiellän sitä väijymästä kissaa. Häntä heilahtaa. Kyllä se ymmärtää. Se ei aina vaan voi luonnolleen mitään.

Ei ollut puhettakaan siitä, että kisu heitettäisiin takaisin kadulle oman onnensa nojaan. ”Seuraavaksi meille ilmestyy varmaan jokin lintu tai kani”, Carlos hymähti.

Sunnuntaina kisu päätyi olohuoneeseen päiväunille. Koirat vahtivat sen unta. Ne istuivat sohvan vieressä ja tuijottivat. Kisu nukkui. Koirat yrittivät rauhoittua omille nokosilleen, mutta vähän väliä niiden piti nousta tarkistamaan, ettei kisu ole kadonnut. Tilanne näytti niin rauhalliselta, että vein kaikki nurmikolle tutustumaan toisiinsa. Se oli liian aikaista. Koirat piirittivät kissan, joka pinkaisi ylös palmuun. Se roikkui rungossa etutassujen kynsien varassa, kun irrottelin sen.

Nyt koirat ovat saaneet totutella kissaan vuorotellen. Batatinha ei enää mökää niin paljoa ja Gaiakin suhtautuu enimmäkseen välinpitämättömästi naukuvaan tulokkaaseen. Ulos päästessään Batantinha pinkoo ympäri pihaa nuuhkimassa kissan hajujälkiä. Kerrankin istuin pihalla kisu sylissäni, ja Batatinha juoksi polvieni alta huomaamatta kissaa. Sitten kun se huomaa, se tulee nuuhkimaan ja yrittää nuolaista kissaa, näykkäistä pikkuisen pehmoista turkkia. Haluaa ehkä selvittää miltä se maistuu?

Yöaikaan ja silloin kun en ehdi olla vahtimassa, kisu on suljettuna lavandariaan. Se nukkuu mattopinon päällä ja syö pesukoneen päällä ja kurkkii välillä ikkunasta laitumelle. Kun päästän sen ulos, se kipittää perässäni kunnes karistan sen kannoiltani, ja naukuen se loikkii pihakatoksen perukoille muurille tai traktoria tutkimaan. Se tulee kun kutsun ”kisu kisu”. Naukuu tullessaan. Kun nostan sen syliin, se alkaa kehrätä.

Tämä ei-suunniteltu perheenlisäys on hämmentänyt päivittäisiä rutiinejani. Joudun viettämään enemmän aikaa alakerrassa valvomassa, ettei kisu päädy koirien makupalaksi. Yläkertaan niillä kaikilla on porttikielto. Sain vihdoin ommeltuakin jotain alakerran työhuoneessa Batatinhan torkkuessa vieressä.

Ilmat ovat lämmenneet hautovan helteisiksi. Illallisen jälkeen käymme koirien kanssa kävelyllä samettisen pimeän laskeutuessa maahan. Kotiin palatessamme etsin kisun pihalta ja istun se sylissäni Järvenpäästä asti tulleella puutarhatuolilla. Gaia käy loikoilemaan lähettyville, Batatinha kiehnaa ympärillä ja nostaa etutassut syliini nuuhkiakseen kisua. Tämä läppäisee koiran tunkeilevan kuonon suuntaan tassullaan. Kynnet ovat piilossa. Se haluaa leikkiä.

Kissanpentu sylissäni on pieni, lämmin ja pehmoinen, ja se värisee kehräystä. Katselen tähtiä taivaalla, lepakon lentoa, sitruunapuun siluettia ja ajattelen miten tärkeitä ovat ne hetket, kun tuntee rauhaa sisimmässään ja ympäristössään, kun voi olla hetken hiljaa paikallaan ja kuulla miten pieni kissanalku kehrää. 

Kisu on vielä vailla nimeä. Ehkä siitä tulee ”omaperäisesti” Kisu, kun se näyttää sen nimen jo tuntevan.

Kuvat kännykällä napsittuja. 

Ihanaa juhannuksen aikaa, Rakas Lukija, missä ja miten sitä vietätkään!