Virtaa

Miten ladata akkuja, kun elämäntapa ei tunne lomia? Mistä saa virtaa, kun arki sitä vain kuluttaa?

Palasin perjantaina muutaman päivän Algarven matkalta ja pompin kuin duracellpupu. Herätyskello oli soinut levottoman yön jälkeen kuudelta – puoli tuntia turhan aikaisin, mikä lavertelee siitä etten ole kovin tottunut käyttämään kyseistä kapinetta – ja olin matkustanut halki Portugalin kuudella eri kulkuvälineellä (taksi, kolme junaa, metro ja auto) kahdeksan tunnin ajan. Väsyttikö? Ei juurikaan. Olinhan juuri saanut ladattua akkuni piripintaan.

Algarven Suomi-Seuran kirjasto Portimãossa oli täynnä kuulijoita,
kuten myös ravintola Girassol Quarteirassa seuraavana päivänä. 

Arjessa nökötän päivät kotona pitkälti yksikseni, joskus Kisu seuranani. Kirjoitan, käyn sulkemassa koirien ja vanhanrouvan aukomia ovia, haen syötävää, vien pyykkiä kuivumaan, kirjoitan taas. Sosiaaliset kontaktit rajoittuvat pitkälti sähköpostiin ja muihin sähköisiin viestimiin, suomeakin opetan Skypen kautta. Illalla toki vaihdamme kuulumiset, joita minulla on yleensä vähän. Joskus olen patistanut karkuteille lähteneen vasikan takaisin oikealle laitumelle, joskus joku kolkuttaa ovelle milloin milläkin asialla, joskus saan kiinnostavia yhteydenottoja. Muina päivinä ei tapahdu mitään.

Matkat ovat henkireikäni. Ilman niitä happi loppuisi, ja virta akuista. Viime viikolla pidin Algarvessa kaksi tilaisuutta kiinnostuneelle yleisölle, kerroin kirjoistani ja kirjoittamisesta, kohtasin ihmisiä, keskustelin, osallistuin käsityöryhmän tapaamiseen, tapasin Helsingistä sattumalta samalle suunnalle tullutta ystävää, kyläilin sympaattisen suomalaispariskunnan luona, pääsin ajelulle vuoristoon ja kävelylle merenrantakylään mukavassa seurassa. 

Algarvelainen katu. 

Kaiken tämän jälkeen ei voi olla muuta kuin täynnä intoa ja virtaa. Hihkuisin, jollen olisi suht hillitty ihminen. Puran energian toisin: lauantaina rutistin loppuun viidennen dekkarikäsikirjoituksen ensimmäisen editointikierroksen ja lähetin sen kustannustoimittajalle kommentoitavaksi, siivosin, pyykkäsin ja tein varmaan jotain muutakin. Hiljalleen varaus purkautuu, akku tyhjentyy, niin sen täytyykin tehdä, että sen voi täyttää uudelleen. Nöyränä ja kiitollisena ajattelen miten onnekas olenkaan, miten erilaiset kohtaamiset ja kokemukset rikastuttavat elämää ja miten paljon niistä saan. Toivottavasti voin jotain myös antaa takaisin. 

Yritän hiljalleen kohdistaa ajatukset jouluun. Miten se onkin niin vaikeaa, johtuuko se rännän, lumen ja kaikkinielevän pimeyden puutteesta? Yksi asia on varmaa, joulu tulee ja se menee. Sitten se on ohi ja vaihtuu vuosi. Jotenkin minusta tuntuu, että ensi vuodesta tulee jännittävä. Silleen hyvällä tavalla.

Näiden ajatusten myötä toivotan hyvää ja tunnelmallista joulunaikaa sinulle, Rakas Lukija, pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi ja Suomessa pimeyden keskelläkin mielessä se, että 22.12. päivät alkavat pidentyä. Hyvää joulua!