Kaksi miestä istuu penkillä pienen kaupungin aukion
laidalla. Aurinko paistaa lämpimänä, vaikka etelän kuuma kesäpäivä on
pyörtämässä kohti iltaa. Ihmisiä on runsaasti päiväkävelyllä, perheitä
isovanhemmilla vahvistettuna, pikkulapsia polkupyörillään vanhempien juostessa
heitä kiinni, pariskuntia käsi kädessä. Ilman täyttää puheensorina, rakennusten
välissä pujottelevien pääskysten kirskutus ja kanavalla turisteja kuljettavien
veneiden moottorien surina. On sunnuntai, perhepäivä.
Vanhemman miehen suupielessä roikkuu sytyttämätön
tupakka. Kaksikymmentä vuotta sitten hän poltti kaksi askia päivässä. Nyt
riittää yhden savukkeen imeskely koko päiväksi. Miehen kasvot ovat uurteiset,
kulmakarvat hapsottavat harmaina, ruskeissa silmissä on kirkas katse. Päässä on
lippalakki, joka peittää jo aikoja sitten harmaantuneet hiukset.
”Kuulehan, poika. Naisen tavoittelussa pitää
soveltaa pulukoiraan taktiikkaa.” Mies viittaa kädellään puluihin, jotka
liikkuvat aukiolla edestakaisin vellovana laumana, osa nokkien ruuanhitusia
maasta, osa jahdaten lajikumppaneitaan.
”Katsos noitakin kahta. Siinä se naaras vaan nokkii
kaikessa rauhassa, kun koiras yrittää vongata siltä. Mutta naaras vain
teeskentelee välinpitämätöntä. Se ottaa muutaman askeleen ja katsoo, tuleeko
koiras perässä. Ja kyllähän se tulee. Sen pitää kierrellä ja kaarrella,
osoittaa huomiota ja kerjätä sitä. Naaras ihan vain kiusaa sitä ottamalla pikku
pyrähdyksen. Jos se oikeasti ei olisi kiinnostunut, se olisi lentänyt aikaa
sitten pois.”
Mies ottaa tupakan pois suustaan ja tarkastelee
sitä, pistää sen takaisin suupieleen roikkumaan.
”Samalla tavalla poika sinunkin pitää toimia naisen
kanssa. Niitä pitää tavoitella, liehitellä, pitää hyvänä. Missään nimessä ei
saa antaa periksi, jos todella mielii päästä.. noo…” Vanhus hörähtää.
”Tiedäthän sinä, iso mies.”
Miehistä nuorempi on kolmissakymmenissä. Hän on
pitkä, hoikka, kaunis ja ilme kasvoilla vakava. Hiukset ovat ruskeat ja
taipuisat, silmät yhtä ruskeat kuin vanhalla miehellä, mutta niitä kehystävät
tuuheat tummat ripset. Hän hymähtää vanhuksen jutuille mutta seuraa nyt
tarkemmin pulujen touhuja.
”Se on niin, että pulunaaras katsoo kuka koiraista
jahtaa sitä uutterimmin”, vanhus toteaa. ”Jos koiras jättää leikin kesken, ei
sen passaa seuraavana päivänä yrittää uudestaan. Jos se siirtyy liehittelemään
seuraavaa naarasta, voi se vetää saman vesiperän. Sana kiertää,
pulupiireissäkin. Pulusta puluun hyppivä koiras saa huonon maineen. Se on
naistenmies, eikä vakavasti otettava. Mutta jos koiras jatkaa naaraan
tavoittelua periksi antamatta, se osoittaa naaraalle omaavansa hyvät geenit.
Eihän se poikasten kasvatuksesta ymmärrä mitään, mutta ei sen tarvitsekaan.”
Vanhus suoristaa selkäänsä ja oikoo hartioitaan
ähkäisten, painuu jälleen nojaamaan päätä käteen ja kättä reiteen.
”Ennen parittelua naaraspulu on kiinnostuneempi
ruuasta kuin pulukoiraasta, joka taas on kiinnostuneempi naaraspulusta kuin
ruuasta. Parittelun jälkeen tilanne on toinen. Naaraspulu haluaa kukerrella ja
viettää aikaa yhdessä, kun taas koiraspulu haluaa nokosten jälkeen vain ruokaa.
Se on tavoitteensa saavuttanut, joten se voi keskittyä muihin asioihin. Sama
pätee ihmisiin. Jos tätä luontaista asiaa ei sisäistä, ei parisuhdetta saa
toimimaan.”
”Ollapa pulu”, nuorempi mies huoahtaa.
”Älä muuta viserrä”, vanhus sanoo, ottaa lakin päästään ja haroo hiuksiaan.
”Mutta toisaalta, ihmisen elämässä on nautintoja
paljon laajemmalla kirjolla, ja meillä on myös mahdollisuus ymmärtää ottaa
niistä kaikki irti. Tosin aika harva sitä tajuaa. Pulujen aivoilla ei ymmärretä
senkään vertaa. Niillä on vain suvunjatkamisvietti.”
”Ei pulunkaan elämä varmasti helppoa ole”, vanha
mies jatkaa. ”Ruuasta on taisteltava höyhenet pölisten. Sitten niitä höyheniä
joutuu sukimaan ja pitämään puhtaana, että olisi edukseen kun lähtee
riiuureissulle. Jos on vetimet hiukan heikossa kunnossa, niin on turha
yrittääkään tavoitella sitä lauman hemaisevinta tipua. Pulunaaraatkin osaavat
olla nirsoja. Ja jos sillä tavoittelemallaan tipulla sattuu olemaan pää kipeä,
pitää leikki jättää sikseen siltä päivältä ja jatkaa aamulla uudestaan. Katsos
poika, naista pitää kunnioittaa, ja huomioida sen tarpeet. Myös ne pikku oikut
ja känkkäränkät.”
”Niin”, nuori mies huokaisee syvään.
”Ja mistä sitten tietää tulleensa sen oikean pulun
kohdalle?” vanhus alkaa innostua. ”Se on se kun katsoo toista silmiin ja on
hetken aikaa nokakkain. Ei siinä tarvita tietoa pankkitilin saldosta tai toisen
luonteenpiirteistä. Se on vaan silkkaa kemiaa, tai olisiko se sitten fysiikkaa.
Me elävät olennot kun ollaan 100 % lihaa ja verta, se on raaka totuus. Joku
miellyttää ja joku toinen ei. Ei sitä voi sen tarkemmin selittää. Kun
pulukoiras näkee lemmittynsä, sen sydän alkaa väpättää kuin koiranpennun häntä.
Pulunaaraalla käy samoin, lisäksi sen koivet notkahtavat ja silmiin syttyy
sellainen tähtien loiste, ettei sen veroista ole.”
Vanhus hiljenee hetkeksi ja katsoo taivaanrantaan.
”Ne on sellaiset kaksi tähteä, jotka valaisevat
tietäsi”, hän sanoo kuin itselleen.
Nuorempi mies vilkaisee vanhukseen, hymy vilahtaa
hänen suupielessään. On se ukkikin ollut joskus rakastunut…
Vanha mies selvittää kurkkuaan ja imaisee
sytyttämättömästä tupakastaan kiivaasti, otsa rypistyen.
”Joskus, poika, sitä luulee, että se menetetty
rakkaus on se elämän rakkaus. Se tipu, joka ei jäänytkään härnäämään ja
leikkimään kanssasi vaan lensi pois. Mutta joskus se onkin se seuraavana
vastaan tepasteleva, pyrstöään niin nätisti keikuttava tipu, jonka silmät
loistavat vielä kirkkaammin kuin sen ensimmäisen. Ei kannata jäädä suremaan
niitä pois lentäneitä, vaan katsoa avoimin silmin mitä vastaan tulee.
Torjutuksi tuleminen tekee kyllä kipeää, mutta aika auttaa siihenkin.”
Nyt nuorempi mies oivaltaa, mihin vanhempi mies oli
tarinallaan tähdännyt. Lohduttaahan se ukki yrittää, omalla tavallaan. Miehen
mieli tuntuu saman tien kevyemmältä. Hän antaa katseensa kiertää pitkin
aukiota, nauttii näkymästä, ilta-auringosta ja ihmisvilinästä.
”Tulehan, ukki, tarjoan sinulle kahvit”, hän sanoo
nousten ja ojentaen kätensä vanhan miehen tueksi.
”Tarjoatko paukun myös?” vanhus kysyy ilme
kirkastuen.
”Saat paukunkin”, nuori mies naurahtaa. ”Vaikka
kaksi, jos lääkäri ei ole kieltänyt.”
Miehet kävelevät hitaasti lähikahvilaan. Vanhus
jupisee jotain, taitaa kommentoida vaimonsa kotkotuksia. Nuori mies nauraa.
Ilta-aurinko kultaa kävelykadun kivetyksen, ihmisiä on paljon liikkeellä,
kahvilat ja ravintolat alkavat täyttyä, puheensorina leijuu lämpimässä
kesäillassa. Elämä jatkuu, aurinko nousee ja paistaa taas huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti