Sattumuksia

Kävin viime viikolla Suomessa. Tiiviiseen ohjelmaan sisältyi mm. kirjallisuustapahtuma Porvoossa yhdessä kirjailijakollega Jaana Lehtiön kanssa. Etukäteen jännitti tuleeko ketään paikalle, vanhassa kulttuurikaupungissa kun on kuulemma vaikea saada ihmisiä liikkeelle, mutta lopulta Café Rongo oli täynnä väkeä. Lämmin kiitos kaikille paikan päälle saapuneille!

Reiluun viikkoon mahtui myös matka Turun suuntaan mm. sukuloimaan. Hotellille saavuttuamme lähdimme matkakumppanin kanssa kiertelemään kaupungilla, tavoitteenamme käydä ainakin Turun kirkossa. Matkalla sinne muistui mieleeni eräs entinen työkaverini, joka asuu Turussa ja tekee siellä väitöskirjaa. Aloin selittää asiaa matkakumppanilleni, kun edessä vilahti tukku punaisia hiuksia. Ne kuuluivat kyseiselle henkilölle, josta juuri olin puhunut. Hän oli matkalla kotoaan yliopistolle. Äimistelimme sattumaa vielä illallakin viestitellessämme, ja pohdin kannattaisiko lotota.

Turun tuomiokirkkoon saapuessamme siellä oli juuri alkanut kirkkokonsertti. Sellainen sopivan lyhyt, jota oli mukava jäädä kuuntelemaan samalla kun mietin nimeä seuraavalle rikosromaanilleni. Olipa loistava ajoitus taas.

Matka jatkui Aurajoen rantaa pitkin, missä eräs nuorimies istuskeli pienen karkeakarvaisen koiran kanssa. Koska oli kulunut jo viikko siitä, kun olin nähnyt omia karvaturrejani, kysyin lupaa rapsutella koiraa hiukan. ”Mikä sun nimi on?” lepertelin koiralle. ”Carlos”, mies vastasi.

Kun myöhemmin kotona kerroin tästä Carlosille, hän vahvasti epäili minun narraavan.

Tätini, tai kolme heistä ja heistä yhden mies, hakivat minut ajelulle kun matkakumppanini lähti toiseen konserttiin. Kävimme katsomassa entisen mummolan paikkaa – taloa ei enää ole, mutta yhden tädin lapsena istuttama mänty kurkotteli yhä oksiaan tontin rajalla. Kiipesimme Nunnavuoren Kokkokalliolle ja pääsimme kaikki ehjin luin myös alas sieltä. Matka jatkui Naantaliin ja joku muisti, että yksi serkuistani asuu siellä lähellä. Paria puhelua ja kahtakymmentä minuuttia myöhemmin kaarsimme Volvolla hänen pihaansa. Hän oli juuri palannut Tallinnasta vaimonsa kanssa.

Minulla on suuri suku, olemme asuneet kovin hajallaan, kaikilla on omat kiireensä ja elämänsä enkä ole ehkä koskaan tavannut kaikkia serkkujani, en ainakaan ”vähään aikaan”. Olen varma, että jos yhä asuisin Suomessa, matkakumppanini ei olisi houkutellut minua mukaan Turkuun, tätini eivät olisi vieneet minua ajelulle enkä olisi vieläkään tavannut tätäkään serkkua. Joskus tarvitaan pidempiä välimatkoja, että ne lyhenisivät. Veri on vettä jne.

Suomen matkaan sisältyi myös tapaamiset uuden kustantajan ja kustannustoimittajan kanssa. Kolmas rikosromaanini ilmestyy alkuvuodesta Into Kustannukselta. Ensimmäisen julkistuksesta tuli sunnuntaina kuluneeksi tasan vuosi. Vauhti on siis ihan kohtuullinen, ja tähyilen tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Syksy sujuu pitkälti tarinaa ja tekstiä hioessa, siinä sivussa jatkan neljännen Rui Santos -tarinan kirjoittamista, teen pienen kiepaisun Algarveen ja pikavisiitin Helsingin kirjamessuille. Edessä on myös muutaman päivän opaskeikka. Nämä normaalien kotitöiden lisäksi.

Irtiotosta on muodostunut varsin työntäyteinen elämäntapa. Onpa hyvä, ettei rannalla lekottelu  kuulu harrastuksiini. 

Kuvat Suomen Turusta, joka on muuten aivan valloittava kaupunki!