lauantai 29. huhtikuuta 2017

Herkän nenän juhlaa

Ei savua ilman tulta?

Nätti nimetön pikkukaupunki Galiciassa.
Kolmisen viikkoa sitten kirjoitin läheisestä metsiköstä nousevan synkkää savua. Pari tuntia myöhemmin pihalla lensi tuhkaa, ilma oli sakea savusta. Kyseessä ei ollut roskien poltto, kuten uskoin ja toivoin, vaan kevään ensimmäinen metsäpalo. Paloautot olivat pian paikalla.

Eräänä iltana kapusin yläkertaan ja ihmettelin metsän suunnalla näkyviä keltaisia katuvaloja paikassa, jossa ei ole ennen valoja näkynyt. Parin sekunnin päästä tajusin, että metsä roihuaa taas. Paikalle kutsuttiin palokunta.

Palomiehet ovat käyneet paikalla useaan kertaan sammuttelemassa pahimpia liekkejä, eilen viimeksi. Muutoin metsikkö on saanut kärytä rauhassa. Kai se on sekin tapa siistiä metsänpohja. Ikävämpää se on niiden kannalta, jotka sattuvat olemaan tuulen alapuolella. Pyykkiä ei kannattanut pestä parin ensimmäisen viikon aikana. Talon tuuletuksenkin kanssa oli vähän niin ja näin; avasin ikkunoita vain vastakkaiselta puolelta. Pahimmoillaan yöllä, päiväsaikaisen tuulen tyynnyttyä, savu levittäytyi joka paikkaan, tunki jopa ikkunatiivisteiden läpi huoneeseen.

Ja tämä oli vain yksi pieni metsäpalo, ja kesä on vasta alkamaisillaan. Savupatsaita on noussut muuallakin, myös aivan oman metsämme vieressä. Savun lisäksi olemme saaneet "nauttia" muista hajuhaitoista: lähipelloille on levitetty tuhtia naudanlantaa. 

Tänään on ollut ensimmäinen kärytön päivä pitkään aikaan, vaikka metsästä yhä nouseekin pientä savua. Sen sijaan ilmassa lilluu nyt pölyä. Heinät on niitetty, lantalannoitteet levitetty, maa kynnetty ja kylvetty. Tuuli heittää kuivaa maata ilmaan, pyörittelee sitä kuin jonglööri. 

Pistän taas ikkunoita kiinni ja olen hiljaa iloinen siitä, etten ollut vielä pessyt niitä tälle keväälle.

Vaikka Portugalin kesään tällaisia vähemmän kivoja piirteitä liittyykin, on se aina sopeutumiskysymys. Hyvät puolet tasapainottavat.

Baionan rantaa ja satamaa. Taustalla usvaiset vuoret. 

Yksi täällä asumisen hyvistä puolista on se, että voi vaikka lähteä ex tempore lounaalle ulkomaille. Lähinnä Espanjaan. Viime sunnuntaina pakkasimme vanhanrouvan autoon takapenkille, hyppäsimme itse eteen ja suuntasimme kokan kohti Galiciaa. Ajelimme enimmäkseen meren tuntumassa kulkevia maanteitä pitkin, katselimme maisemia ja merta. Osuimme yhteen kylään juhlien aikaan; ihmiset vaelsivat yhteen suuntaan, kadun varteen pystytetyssä teltassa nautittiin juuri viimeistä ehtoollista kaapupukuisten henkilöiden voimin, kylän padre kiiruhti kadulla vastaan helmojaan nostellen, parin pikkukadun päätyyn oli pystytetty kukin koristellut kaariportit. Jos meillä ei olisi ollut päämäärää ja parkkipaikan olisi saanut lähempää (vanhanrouvan askel on kovin haparoiva), olisi ollut kiva pysähtyä ja katsella tarkemmin.

Hauska tappa vanha tuttu. 
Jatkoimme siis matkaa kohti Baionaa, galicialaista pikkukaupunkia. Mitä pohjoisemmas kuljimme, sitä vuoristoisemmaksi maisema muuttui. Vuorten välisissä laaksoissa täytyy olla runsain määrin mikroilmastoja. Talvella sataa paljon, kesälläkin varmaan joskus. 

Raja ylittyi kun ylitimme Minho-joen ylittävän sillan. Ensin olimme Portugalissa, sitten hups, Espanjassa. Matka jatkui, pysähdyimme parin kuvan verran jossain pikkukaupungissa jonka nimeä en enää muista, sitten pääsimme vihdoin Baionaan. Etsimme ravintolan, söimme hiukan turhan suolaista paellaa ja lähdimme oikomaan jalkojamme vähän.

Mikä on todennäköisyys, että portugalilainen törmää Espanjassa käydessään tuttuihin? Ravintolasta lähdettyämme heti 25 metrin päässä vanharouva kohtasi tuttaviaan. Kannattaisikohan hänen lotota seuraavaksi?

Minulla on paljon pienemmät mahdollisuudet törmätä näillä tienoilla tuttuihin. Ei se mitään, tuntemattomatkin kelpaavat. Kävin aamupäivällä ostamassa vihanneksia paikalliselta viljelijältä, ja kulkiessani kotia kohti purjonvarret kassista kurkistaen alkoi eräs vastaan kävelevä vanha nainen hihkua: ”É daqui? Oletteko te täältä?” Pitihän sitä sitten pysähtyä juttusille, vaikka kotona odotti kovaa vauhtia kohoava sämpylätaikina. Kerroin minkä nimisessä talossa asun, ja sittenhän olimmekin jo melkein sukua, esittäydyimme – naisen nimi oli tietenkin Maria – ja tervehdimme poskisuudelmin, joita naisen lierihattu vähän haittasi, ja vaihdoimme terveyskuulumiset.

Pellon tuotteita pakettiin. 
Tätä kirjoittaessa lähipeltoa ei olla pistämässä pakettiin, vaan viljelijä paketoi heinäpalleroita isoiksi muurahaisenmuniksi. Ehkä vielä tänään hän levittelee sinne navetoiden ikiomaa parfyymiä, lantalietettä. Parinkymmenen metrin päähän makuuhuoneemme ikkunasta. 

Jipii. Hauskaa ja hajutonta vappua teille, Rakkaat Lukijat. 


Etualalla Espanja, taustalla Portugali. 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pintaraapaisu Portugalia

Moliceiro-veneitä Aveiron keskustan kanaalissa. 

Barran majakka
Monelle matkustavaiselle manner-Portugalista ovat tuttuja Lissabon ja Porto. Maassa on kuitenkin näiden kahden kauniin kaupungin lisäksi monta muuta tutustumisen arvoista kohdetta. Keräsin tähän muutaman, ja vain muutaman. Kooste nähtävyyksineen perustuu vain niihin paikkoihin, joissa olen itse käynyt, ja kaupungeista löytyy toki muitakin nähtävyyksiä kuin tässä mainitut, samoin on paljon muita mielenkiintoisia kaupunkeja ja muita kohteita. Näitä voin nyt kuitenkin lämpimästi suositella lomamatkan päiväretki- tai pidemmänkin oleskelun kohteeksi.

Aveiro

Keskisessä Portugalissa sijaitsevaa Aveiroa kutsutaan Portugalin Venetsiaksi kanaaliensa ansiosta. Kaupungin keskusta kauniine rakennuksineen, kanaaleineen ja pienine katuineen onkin oiva päiväkävelyn kohde. Perinteisellä moliceiro-veneellä voi tehdä pienen ajelun kanaaleilla, aina riaksi kutsutulle laguunille asti. Kannattaa käydä myös katedraalissa ja kävellä suola-altaille, jotka ovat hiukan kaupungin ulkopuolella.

Aveirosta on lyhyt bussi- tai taksimatka merenrannalle Barraan, missä voi ihailla mm. huikean kokoista majakkaa. Keskiviikkoiltapäivisin majakkaan pääsee myös vierailulle – ihan ylös asti.

Kaupungin keskustassa on useita hyviä ravintoloita, ja se on myös suosittu illanviettopaikka kesäisin. Joka kuukauden neljäs sunnuntai Aveirossa on isot antiikki- ja vanhojen tavaroiden markkinat.  

Lissabonin ja Porton väliset junat pysähtyvät Aveiron asemalla. Portosta pääsee myös edullisella suburbano-paikallisjunalla.

Diana-temppeli Évorassa
Évora

Évoran kaupunki on noin kahden tunnin junamatkan päässä Lissabonista itään, sisämaahan. Kaupungin vanha osa sijaitsee kokonaan muurien sisällä ja on yllättävän laaja alue. Katedraalin lisäksi tärkeitä nähtävyyksiä ovat roomalaisten rakentama temppeli, jota kutsutaan Diana-temppeliksi (jäljellä lähinnä rauniot) sekä luista tehty kappeli Capela dos Ossos,  joka ei välttämättä ole niin makaaberi kuin mitä voisi kuvitella. Makuasia toki. Lisäksi vanha aqueduto-vesijohto kaarien alle rakennettuine pikkutaloineen on kiintoisa kohde. Lisäksi Évorassa on pari palatsia. Alentejon maaseutu Évoran ympäristössä on varsinkin keväisin kuulu kauneudestaan. 

Guarda

Guarda on Portugalin korkeimmalla sijaitseva kaupunki, 1000 metrin korkeudessa. Katedraalin, linnoituksen ja museon lisäksi itse kaupungissa ei ole järin paljon nähtävää, mutta vuoristossa sijaitsevana se on silti ihan kiintoisa kohde. Varsinkin junamatka Coimbraan on sykähdyttävä. Guardasta on myös bussiyhteys Espanjan puolelle Salamancaan (lue lisää tekemästäni kiertomatkasta täältä).

Täällä syntyi Portugali. 
Guimarães

Kivimuodostelma Penhan vuorella.
Hiljattain Euroopan kulttuuripääkaupunkinakin ollut Guimarães pohjoisessa Portugalissa viehättää rauhallisuudellaan ja kauneudellaan. Guimarãesia sanotaan Portugalin kehdoksi, berço de Portugal, sillä maa on saanut täältä alkunsa. Laaja kävelykatujen keskusta on mukava paikka käveleskellä ja viettää aikaa. Kannattaa kiinnittää huomiota vanhoihin taloihin: joissakin kerrokset näyttävät olevan kaltevia ja ikkunat ja ovetkin vinoja. Optinen harha vai ei?

Guimarãesin linna on tutustumisen arvoinen kohde, samoin kuin sen vieressä oleva palatsi Paço dos Duques.

Vaikkei varsinaisesta kaupungin hälinästä voi oikein puhuakaan, pääsee sitäkin vähää hälyä pakoon ottamalla köysiratakyydin Penhan vuorelle. Siellä voi nauttia piknikistä satumetsämäisessä ympäristössä ja ihailla vuoren ympärillä avautuvia maisemia.

Jo pelkästään junamatka Portosta Guimarãesiin on elämys, kun juna matelee vehreissä laaksoissa osin jokea myötäillen.

Kapea kuja Piódãossa.
Piódão

Piódão keskisessä Portugalissa on pikemminkin kylä kuin kaupunki. Melkein kaikki rakennukset on koottu paikallisesta materiaalista, nimittän xisto-liuskekivestä. Jopa katot on tehty kivilaatoista. Kylän yleisilme onkin tumma, mutta silti kaunis. 

Sisämaassakaan ei tarvitse olla vailla uimarantaa. Jokien varsilla on praia fluvial -rantoja. Sellainen löytyy myös Piódãosta. 

Laakson vastakkaisella puolella näkyy asumaton kylä. Joskus jotkut ovat ostaneet näitä hylättyjä kyliä ja kunnostaneet rakennuksia muun muassa matkailijoiden käyttöön. 

Näkymä Santa Luziasta Viana do Casteloon, Limajoelle ja Atlantille.
Vaatimattoman sisäänkäynnin takana
piileskelee kehuttu ravintola Vianassa. 
Viana do Castelo

Pohjoisrajan likellä, Limajoen suulla oleva Viana do Castelon kaupunki on ehkä tunnetuin telakkateollisuudestaan ja Coração de Viana, Vianan sydän filigraanikoruistaan, jotka tosin valmistetaan muualla. Vuosittain elokuussa järjestettävässä Romaria de Nossa Senhora d´Agonian juhlissa  nuoret naiset laittavat ylleen perinneasun ja arvokkaat kultakäädyt. Kaupungissa on mielenkiintoinen asumuseo Museu do Traje, jonka yksi erikoisimmista vaatekappaleista on olkitakki, sekä entiseen sairaalalaiva Gil Eanesiin tehty laivamuseo.

Kaupungista pääsee jälleen hetkeksi karkuun, kun hyppää rinnettä pitkin kömpivään elevadoriin eli hissiin ja menee Santa Luzian vuorelle. Huipulta avautuu huikeat näkymät kaupungin yli merelle Santa Luzian pyhäkön edestä. Vielä ylemmäs pääsee kirkon kupolissa. Lähettyvillä on aika monen tähden hotelli Pousade de Viana do Castelo.  Sen sijaan kaupungin keskustassa on sympaattisia pikkuhotelleja ja -ravintoloita.

Viana do Casteloon pääsee Portosta esimerkiksi junalla. Vianasta on myös junayhteys Espanjan puolelle Vigoon (juna lähtee Portosta).
Varsinainen rantarata Farossa. 

Faro

Hypätään pohjoisesta etelään ja Faroon. Monille Farosta tulee mieleen Algarvea palveleva lentokenttä, mutta se on itse asiassa varsin sympaattinen, aito algarvelainen pikkukaupunki. Farossa voi käveleskellä vanhassa kaupungissa ja ajaa rantaa pitkin kulkevalla junalla aina Espanjan rajalle asti, tai hypätä veneeseen ja mennä tutkimaan Ria Formosan luonnonpuistoa. Myös Farossa on luukappeli.

Faroon on junayhteys pohjoisesta asti Lissabonin kautta kauniita maisemia katsellen. Paljon nopeammin toki pääsee lentäen. Albufeiran lomakohteen ja Faron välillä on bussiyhteys.

Vila do Conde

Sokerina pohjalla oma kotikaupunki Vila do Conde, joka sijaitsee Porton pohjoispuolella. Kaupungin kauneinta antia ovat Avejoki, vanhan kaupunginosan kapeat kadut, katedraali, Santa Claran luostarirakennus, huikea aqueduto-vesijohto, jolla on alun perin ollut pituutta useampi kilometri, sekä tietenkin meri ja hiekkarannat. Kaupungissa on mm. merenkulkumuseo museolaivan kera, pitsinnypläysmuseo ja kirjailija José Région kotimuseo.

Vila do Conden vaikuttava aqueduto. 

Jos liikut omalla autolla, käy katsastamassa myös Vila Chãn kalastajakylä ja paikallisen Gaudin taideteokset (katso kuvia täältä), tai aja sisämaahan vaikkapa Santiagon reitin varrella sijaitsevaan Vairãon kylään, jonka korkeimmalla kohdalla on pieni kirkko merinäköalalla ja korkkitammien varjostama pikkupuisto.

Vila do Conde on perjantaisia toripäiviä lukuun ottamatta varsin unelias pikkukaupunki, mutta isomman kaupungin vilinään pääsee käsiksi läheisessä Póvoa de Varzimissa, jossa on jopa kasino. Molempiin pääsee Portosta maan päällä kulkevalla metrolla.

São Jõao eli juhannus on yleensä iso juhla Vilassa. Joka neljäs vuosi järjestetään myös Procissão dos Tapetes de Flores, jolloin kaupungin keskustan kaduille, monen kilometrin matkalle, kootaan kukista matot, joita pitkin kulkee kulkue. Tapahtuma kestää vain yhden päivän, mutta sitä valmistellaan kuukausia. Juhla järjestetään seuraavan kerran 15.6.2017 (katso täältä kuvia vuoden 2013 tapahtumasta).


Vielä jäi uupumaan monet mainiot paikat, kuten: Coimbra, Sesimbra, Sintra, Cascais, Óbidos, Leiria, Nazaré, Dourojoen laakso, Gerês, äh, listaa voisi jatkaa loppumattomiin. Kesäisin on paljon juhlia, ja vaikka niistä useimmilla onkin uskonnollinen tausta, ovat ne mielenkiintoista nähtävää myös ei-katolilaisen vinkkelistä katsottuna, sillä ne ovat olennainen osa portugalilaista perinnettä ja kulttuuria ja varsin värikästä seurattavaa.

Kannattaa myös muistaa, että Portugalissa on  kylpyläkaupunkeja, mm. Luso ja Caldas da Rainha. Sekä jylhää vuoristoa ja ihanaa maaseutua, joka varsinkin täällä pohjoisessa on aina vehreä. Niin ja Atlantin valtameri, aaaah... 

Maisemien lisäksi Portugalin parasta antia ovat tietenkin ystävälliset ihmiset, leuto ilmasto, suht terveellinen ruoka ja suomalaiselle kukkarolle lempeä hintataso. Kaunista arkkitehtuuria pääsee ihailemaan aivan ilmaiseksi, vain omien jalkojensa kustannuksella, sillä ne joutuvat koville! Vastaantulijat opastavat mielellään eksynyttä kulkijaa, ja naisenkin on yleensä turvallista kulkea yksin. En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi lukuisilla reissuillani vaikka seuralaisena on ollut vain kallis kamera. Parasta antia ovat juttusille ryhtyvät tuntemattomat, ja olen itsekin oppinut avaamaan suuni. Se kannattaa.

Tervetuloa Portugaliin! 


Etualalla laivamuseo Avejoella, taustalla kohoaa Santa Claran luostarirakennus. 

Huikeita vuoristoja, tässä Serra do Açor.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Laiska maanantai

Kevät on tulla kolistellut Portugaliin. Tai oikeastaan kesä. Tänään on harvinainen, miltei tuuleton päivä. Taivas on puolipilvessä ja ilma lempeä. Ikkunat ovat levällään, jotta lämmin ilma pääsisi kiviseinien sisälle. Ne kun lämpenevät aina jälkijunassa.

Kirjoituspöydän ääreltä näen, miten naudat märehtivät laitumella. Häntä heilahtaa tuon tuosta hätistelemään liian likelle pyrkivää kärpästä. Ne ovat tulleet lämpimien ilmojen myötäjäisinä.

Talvenviettopaikoiltaan ovat saapuneet myös pääskyset. Ne sujahtelevat vikkelinä paikoissa, joihin on kerääntynyt hyönteisiä. Pesät on varmaan jo tehty. Pääskyset eivät paljoa lepäile. 

Kävin avaamassa yläterassille vievän oven ja huomasin, että kohta joutuu varmaan pistämään kaikki luukut kiinni. Läheisestä metsästä nousee sankka savu. Ei sentään metsäpalo vielä, vaan metsänpohjasta siivottuja kuivia oksia ja lehtiä poltetaan etteivät ne kesähelteillä syttyisi. Se on ennaltaehkäisevää toimintaa.

Portugalin huhtikuu on toistaiseksi ollut vähäsateinen. Jos ilmat jatkuvat tällaisina, joudutaan monessa talossa jännäämään riittääkö vesi kesän yli. Onhan tällekin kadulle vedetty kunnan vesijohto, mutta eivät läheskään kaikki ole liittyneet siihen. Vesi on kallista ja kaivovedellä pärjää kuitenkin suurimman osan vuodesta.  

Monelta pellolta on jo niitetty talven heinä ja seuraavaksi niille kylvetään maissia. Itse päätin tänä vuonna pitää istutusten kanssa maltillista linjaa. En jaksa kastella. Vesi on painavaa, sehän painaa kilon litralta, eikä letkua saa joka paikkaan. Myyrätkin mellastavat kasvimaassa, vanharouva kukkapenkeissä, kitkee joskus rikkaruohojen ohella itäneet kukatkin. Ostin vain muutaman chilin ja padrão-paprikan taimen sekä kesäkurpitsoja, ja kylvin avomaankurkkua ja kurpitsaa, loput vihannekset haen paikalliselta maatilalta. Neljällä-viidellä eurolla saa viikon vihannekset. Ei tarvitse muuta kuin kantaa ne kotiin.

Paha tapa on joskus ahnehtia tekemistä liikaa. Asettaa tavoitteet liian korkealle. Sillähän sitä saa kasattua itselleen turhia paineita. Välillä se tekee ihan hyvää, silloin saa paljon aikaan, mutta välillä pitää ottaa vähän rennommin ja antaa akkujen latautua. Hyperaktiivi toteuttaa sen tietenkin tekemällä jotain kivaa. Jotain sellaista mistä pitää. Se ei välttämättä ole kastelukannun kanssa loikkimista tai mopin kanssa mesoamista. Viime aikoina olen ommellut paljon. Ensin tein tusinan verran kauppakasseja, sitten tyynynpäällisiä. Ja värjäsin lankoja. Kirjoittamisen ohella, toki.

Näin lämpimänä maanantaipäivänä olo on raukea kuin laitumen naudalla. Tekisi mieli lötköttää hetki auringossa ja antaa hännän heilua, jos häntä olisi.

Mutta ei auta. Kanat odottavat makupalojaan – ne saavat leivänkantteja, riisintähteitä ja vihannesten kuoria pienessä kipossa. Nähdessään kipon kädessäni yksi kanoista yrittää lentää sen reunalle. Kirjaimellisesti se siis hyppii silmille. Jos menen aitaukseen ilman kippoa, kanat yrittävät nokkia helmojani . Ruohot ja maissit ovat ihan out, vain herkkupalat saavat kanojen koipiin vipinää.  

Kanojen luona käytyäni on aika kastella ne vähät istutukset. Ja tehdä jotain muuta hyödyllistä.

Jälleen ollaan siis kesän kynnyksellä, ja jotenkin minulla on sellainen olo, että tästä tulee erilainen kesä. Miten, en tiedä, aika näyttää. Tai saattaahan tästä tulla ihan samanlainen kesä kuin aiemmista neljästä mitä tällä haavaa on tullut täällä vietettyä. Lämmin, aurinkoinen, touhuntäyteinen, leppoisa. Tuntuu siltä, että pitäisi asettaa kesälle tavoitteita. Tehdä sitä ja tätä ja käydä siellä sun täällä. Ihan kuten ennen pakkasi kesälomille kauheasti tekemistä. Kun ei muulloin jaksanut ja/tai ehtinyt. Nyt pitäisi ehtiä ja jaksaa, mutta vuorokaudet tuntuvat lyhentyneen tai sitten olen itse tullut hitaammaksi. Viime kesältäkin on rästejä jäljellä. Tänään on maanantai, ei huvittaisi edes ajatella tekemättömiä töitä, saati sitten että niihin kävisi käsiksi.

Jospa siis aloittaisi siellä kanalassa käynnistä, toisi sieltä päivän munan, sillä keskimäärin sen verran kolme kanaa saavat aikaiseksi. 

Se on sentään aika paljon vähemmän kuin mitä itse saan tehtyä. 

Kuvat näpäyksiä Aveirosta kuuden vuoden takaa. Kuka tietää, mitä kukat ikkunassa tarkoittavat?