Kukko kiekuu ja varpusparvi komppaa

"Kohta sataa."

Blogin päivityksessä on ollut taukoa, sillä minulla oli vieras Suomesta ja olin ikään kuin lomalla. Tosin neljän ensimmäisen päivän jälkeen olimme molemmat lepoloman tarpeessa. Tuli käveltyä ”aika paljon”. 

Ilmat eivät ikävä kyllä olleet vieraan puolella. Kun Suomessa on kuulemma nautittu helteestä, täällä vedettiin takinkauluksia ylös, ja välillä kaipasin kipeästi käsineitä kätösiini. Pohjoisesta puhaltava viima oli ajoin hyytävä, eivätkä reippaat sadekuurot juuri auttaneet. Niiden lomassa sain napsittua oheiset kuvat. Suomalaisella sisulla tallustelimme kahteen otteeseen Portossa, ja nähtyä tuli São Benton rautatieaseman kaakelimaalaukset, Cálemin viinikellarit, São Fransiscon kultainen kirkko ja vanhaan vankilaan tehty valokuvausmuseo. Jälkimmäisen lähellä bongasin ulkokirpputorin, jonne täytyy suunnata toiste uudemman kerran tutkimaan tarjontaa.  

Postikorttipilviä

Vieraani viihtyi hyvin ja lupasi tulla uudestaan. Ehkä silloin saamme lähdettyä myös Guimarãesiin, joka viime vuonna oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Tutustumislistalla meillä oli myös "Portugalin Venetsia" eli Aveiron kaupunki, mutta sekin jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Lomalla ei saa vetää itseään ihan piippuun. 

Tänään siis saattelin vieraan lentokentälle pitkälle kotimatkalleen, ja haikein mielin palasin omaan kotiini. Yksin olo tuntuu nyt oudolta, vaikkei tässä montaa tuntia ehdi mennäkään, kun jo saan illallisseuraa. Mutta siltikin. Vieraan kanssa aamiaispöydässä jutellessa tuli mieleen myös Suomen kesä, pusikoissa lirkuttelevat peipposet ja koivun tuoksu. Voih.

Pesupalju

Naapurissa olevan maatilan kukko on saanut välillä hepuleita. Se kiekuu kuin henkensä edestä, tai ehkä osoittaakseen kanaparvelle kuka on kingi. Vaikuttaa siltä, että se on pistetty nyt kesäksi yöpymään pihalle, sillä sen aamukiekaisut kuuluvat paljon selvemmin kuin talvella. Tai ehkä se johtuu siitä, kun meri ei enää pidä niin kovaa kohinaa.

Olin salaa elätellyt toivoa, että pihapuuhun pesiytynyt varpusparvi muuttaisi väljemmille oksille kesän tullen, mutta ei. Kauhulla odottelen sitä, kun ne saavat poikasia. Aikamoinen kakofonia on jo nyt, kun aamun sarastaessa kukko kiekuu ja varpusparvi vastaa. Äänestä päätellen varpusparven kuoronjohtaja oli yhtenä aamuna parvekkeeni kaiteella vetämässä sooloa. Pidän kyllä luonnon äänistä, todella pidän, mutta aamuviideltä haluaisin mieluummin nukkua kuin herätä niihin.

No, täällä sitä kuitenkin ollaan ja näillä äänillä mennään. Ja hajuilla. Tänne muuttaessani huomasin kyllä, että vieressä on maatila lampaineen. Kuumalla ilmalla ne hajahtavat. Silloinkin tuoksahti, kun pelloille vietiin lantaa. Haju hävisi kun maa muokattiin. Muuttaessani en kuitenkaan tiennyt sitä, että lähes nurkan takana on kalasäilyketehdas. Joinakin päivinä sen tuntee vahvasti nenässään. Olen siis tavallaan kahden hajun välissä.

"Kohta sataa, osa 2."

Vajaan parin viikon päästä voi kuitenkin nauttia kukkien tuoksusta. 2.6. Vila do Condessa pidetään juhla, ”Corpo de Deus” (”jumalan ruumis”), jolloin kaupungin kaduille rakennetaan kukkamattoja. Kyllä, satojen metrien pituudelta kukista tehtyä mattoa. Valmistelut on jo aloitettu. Olen muutamana iltana nähnyt, kun joissakin taloissa rouvat käyvät läpi vihreitä lehviä. Kukkamatot tehdään kuulemma yön aikana ja ne kestävät ainoastaan yhden päivän. Juhla pidetään vain neljän vuoden välein, joten jos nyt kesäkuun alussa sattuu olemaan liikkeellä Pohjois-Portugalissa päin, kannattaa suunnata Vila do Condeen katsomaan kukkamattoja. Portosta pääsee helposti metrolla. Lisää vinkkejä voi kysyä minultakin sähköpostitse, anu.patrakka(at)gmail.com.

Katutaidetta?

Loma on siis ohi, ja seuraava työ (vai ”työ”?) odottaa. Alan kirjoittamaan uutta kirjaa, jonka aihetta olen pyöritellyt mielessä pitkään, väännellyt ja käännellyt, miettinyt ja suunnitellut. Vaikea aihe, vaikea kirjoittaa, mutta periksi en aio antaa. Suomalainen sisu nostaa päätään taas.