Kotikylän karnevaalit

Kaksi morsianta.

Kaikki tietävät Rion karnevaalit, joissa sambakoulut käyvät kilpaa värikkäin asustein ja tanssivin osallistujin. Karnevaaleja vietetään kuitenkin läpi katolilaisen maailman, sillä juhlalla on uskonnollinen tausta. Karnevaalien jälkeen alkaa pääsiäiseen asti kestävä paasto. Noin niin kuin periaatteessa.

Portugalissa karnevaalit huipentuvat sunnuntaihin ja tiistaihin, jolloin Suomessa vietetään laskiaista. Monessa kaupungissa, pienessä ja suuressa, järjestetään kulkueita. Sambakoulujen lisäksi/sijasta paikalliset koulut, tanssiryhmät, yhdistykset jne. järjestävät lava-auton ja pukeutuvat jonkin teeman mukaan, usein kritisoiden satiirin keinoin ajankohtaisia aiheita.

TV-kamera seuraa tapahtumia herkeämättä vankilan portilla.

Tänä vuonna suosituimpia teemoja olivat Évoran vankilan selli 44 ja sen asukas José Sócrates, tutkintavankeudessa oleva Portugalin entinen pääministeri, ja päivystyspoliklinikoiden tolkuttomat odotusajat. Kotikylällä muistettiin myös Nigerian venepakolaisia ja papin edessä aamenta halajavia naispariskuntia.

Kävin katsomassa kahta kulkuetta; pienen Angeirasin kalastajakylän kulkuetta sunnuntaina ja oman kotikylän kulkuetta tiistaina. Molempia saapui katsomaan sankka väkijoukko. Karnevaalikulkueet ovat yksi vuoden kohokohdista, oli katolilainen tai ei, mutta pukeutua saa vaikkei kulkueeseen osallistuisikaan. Karnevaalit antavat miehelle mahdollisuuden pukeutua naiseksi ja päinvastoin, lapsille tilaisuuden olla supersankari tai prinsessa. Saa olla ihan mitä  haluaa.

Karjankuljetusauto. Takana istui kaksi
hemaisevaa "neitoa".

Tiistai-iltana kävimme paikallisessa kahvilassa, jonka parkkipaikalla järjestettiin naamiaiskilpailu. Väkeä oli kylmässä helmikuisessa viimassa niin tungokseen asti, etteivät naamioituneet (os mascarados) olleet mahtua sekaan. Aluksi tunnelma oli kuin sateisena juhannuksena kokon sytyttämistä odotellessa; kaiuttimista kaikaavasta reippaasta sambasta huolimatta ihmiset seisoivat paikoillaan tuijottaen tyhjyyteen, puhumatta toisilleen. Hiljalleen kylmä kuitenkin nujersi jähmeyden, pakottaen väen liikkumaan musiikin tahtiin ihan vain lämmitelläkseen.

Suomessa vastaavassa tapahtumassa olisi tapahtumapaikalle pystytetty kaljateltta tai kaksi, mutta karnevaalit on perhejuhla; oluet sai hakea kahvilasta jos halusi.

Seurasimme jonkin aikaa kun kilpaileva naamioitunut toisensa jälkeen kapusi esiintymislavalle tuomariston arvioitavaksi: smurffit, Kippari-Kalle, Tuhkimo kaksijalkaisen hevosen vetämässä kurpitsavaunussa, Mäkkärin hampurilainen, ranskalaiset perunat ja kokis – kaikki ihmisen kokoisia – osallistujat olivat todella nähneet vaivaa asujensa ja rekvisiittansa kanssa. Kierrätys näytti olevan in, sillä asuissa näkyi niin sipsipusseja kuin vesikanikan korkkeja ja cd-levyjä.

"Paluu menneisyyteen." Naapurin leskirouva on kitaraa soittava herra.

Harmi, kun en ottanut kameraa mukaan. Ensi vuonna sitten.

Lähdimme kotiin siinä vaiheessa kun kilpailu oli ehkä puolivälissä, sillä jaloista alkoi mennä tunto. Olimme vielä hereillä kun juhlat päättyivät rakettien paukkeeseen ja Entrudon polttamiseen tapahtumapaikan viereen kootussa olkikokossa. Juhla kuin juhla, näköjään ne aina päättyvät liekkeihin.

Yritin selittää muun muassa naapureille, miten Suomessa juhlitaan karnevaaliaikaan laskemalla lumista mäkeä alas muovisella läpyskällä, syömällä kuivatuista herneistä tehtyä keittoa ja hillolla ja kermavaahdolla täytettyjä pullia. Luulenpa, että siitä ymmärrettiin yhtä vähän kuin minä Entrudosta. En siis osaa selittää mitä sekään tarkoittaa.

Grillikipsa leikittelee sanoilla.

Parisen viikkoa kestänyt juhlakausi on siis ohi. Istun kirjoittamassa ja kuuntelen työn ääniä; kadun toisella puolella on jo toista vuotta rakennettu taloa kuin Iisakin kirkkoa. Ain laulain työtäs tee tuntuu olevan yhden rakennusmiehen motto, sillä harva se aamu kaikaa kansanlaulu kapealla kadulla kilpaa sirkkelin ja uutteran takomisen kanssa. Aamulla herään päivän sarastaessa ja kuuntelen pikkulintujen sirkutusta kiivipuissa, mietin ja suunnittelen tulevan päivän tekemisiä kun uni on jo kaikonnut. Ilman kelloakin tiedän milloin se on käynyt kuusi, sillä lentokoneet alkavat lähteä liikkeelle läheiseltä Porton lentokentältä. Kuulen milloin rakennusmiehet saapuvat paikalle, leskirouvan kukko herättää kanat, milloin koulubussi hakee naapurin tytöt kouluun, laitumella vasikka huomauttaa haluavansa heinää. Elämän ääniä. Nämä ovat näitä pikkukylän elämän ääniä.