Juna kulkee ja tie vie

Näin läheltä en ole nähnyt lunta pariin vuoteen.

Blogin päivityksessä on ollut pitkähkö tauko – anteeksi, rakkaat lukijat. Olin pienellä Espanjan kiertomatkalla. Nähtyä tuli Madrid, Toledo, Burgos ja Salamanca, vielä viimeisenä helmenä Portugalin puolella Guarda, 1000 metrin korkeudessa sijaitseva vanha, vanha kaupunki. Matkaa taitettiin Suomesta tulleen matkakumppanin kanssa junalla ja linja-autolla maisemia katsellen, huikeimpana niistä reitti Guardasta Coimbraan, jolloin juna kulki keltaisenaan kukkivien mimosametsiköiden halki, osan matkasta villinä virtaavan joen varrella, rataa varten kaivettuja solia myöten, ylittäen kapeaa siltaa pitkin kaksi laaksoa madellen hitaasti, niin hitaasti, että pisti miettimään mahtoiko veturinkuljettajaa pelottaa.

Juna ylittää siltaa, nopeusrajoitus 10 km/h.

Salamancan ja Guardan välin kuljimme bussilla. Ennen rajalle saapumista auto pysähtyi puoleksi tunniksi, kaiketi kuljettajan lakisääteinen paussi. Taukopaikassa oli ravintola ja kauppa, ja mennessämme kahville tuli mieleen vanhat lännenelokuvat. Katoksen alla varjossa norkoili väkeä, ja sisällä ravintolassa baaritiskiin nojasi joukko miehiä, joiden päät kääntyivät yhtä aikaa tuijottamaan kun kaksi, ei nyt enää niin nuorta naista käveli sisään. Olin kuulevani jostain Hyvien, pahojen ja rumien tunnussävelmän. Ehkä kuvittelin, ehkä en.

Rajamuodollisuudet oli hoidettu nopeasti. Linja-auto pysähtyi rajalla, sisälle marssi tuiman näköinen mursuviiksinen tullimies tai poliisi, mikä lie, ja katsoi kaikkien passit. Sitten jatkettiin taas matkaa.

Tabernan isäntäpariskunta ja toinen
aamun aikaisista asiakkaista.

Guardassa kävimme vielä ennen junalle ja kotimatkalle lähtöä kävelemässä vanhassa kaupunginosassa. Erään talon edustalla kurkisteli iäkäs mies kuin saluunanluukkujen takaa ja kysyi mistä päin olemme. Sanoin, että Suomesta (Finlândia). ”Aah, Holânda” (Hollanti), mies huudahti ilahtuneena ja kutsui meidät peremmälle juomaan pienet lasilliset. Huomasimme olevamme pienessä punaisella sisustetussa tabernassa, Benfica-jalkapallojoukkueen kannattajien kantapaikassa. Vanhus veti meille jakkarat pöydän alta ja köpötteli tiskin taakse kaatamaan lasilliset Ginjaa, täkäläistä oliivinnäköisillä marjoilla maustettua viinaa. Hän kertoi, kun kysyimme, pyörittäneensä tavernaa 52 vuoden ajan, eikä siellä ole mitään muutettu sinä aikana. Aika oli pysähtynyt, mutta vanhus ei, ja hän osoitti tehokkuutensa houkutella asiakkaita pieneen, ulospäin huomaamattomaan kuppilaansa.

Salamancan katedraalipari, jos oikein muistan...

Salamanca oli eloisa, valokuvauksellinen kaupunki, yliopistokaupunki ja se kyllä katukuvassa näkyi. Paikka oli paljon eläväisempi kuin Burgos, joka houkuttelee lähinnä Santiago de Compostelaan matkaavia pyhiinvaeltajia, joita ei ehkä yöelämä liiemmin kiinnosta. Molemmissa kaupungeissa isot, ylenpalttisesti koristellut katedraalit. Niiden jälkeen Guardan katedraali oli hyvin koruton, mutta ehkä juuri siksi vaikuttavampi.

En ole varmaan koskaan nähnyt niin isoja rakennuksia kuin Madridissa. En ole suurkaupunkifani. Madrid jättikin minut hiukan kylmäksi. Kaunis, siisti kaupunki, mutta parissa päivässä oleellinen oli nähty. Toledo sen sijaan oli mielenkiintoinen. Ainakin sellaisen silmissä, joka pitää kivimuureista, torneista ja kapeista kujista.

Vievätkö kaikki tiet Roomaan?
Roomalaisten rakentama tie Toledossa.

Matkalle lähtiessäni olin jokseenkin stressaantunut, mutta maisemanvaihto ja kameran käyttö on ihmeellistä terapiaa. Räiskyttelin omaani pahemmin kuin japanilaiset turistit.

Matkakumppanini tuli vielä pariksi päiväksi kyläilemään, tänään saattelin hänet lentokentälle. Arki alkaa taas, ja listaan hoidettavia asioita. Yhtenä akuuteimpana on päättää mitä teen Järvenpään asunnolle kun vuokralaiset muuttavat toukokuun lopussa pois. Kristallipallo oli taas kiva.

Viime viikkoon mahtui yksi pettymyskin. Toukokuulle sovittu työkeikka peruuntui, ja tuli jälleen sellainen olo, että mistään ei tule mitään. Hanskoja ei saa kuitenkaan heittää tiskiin. Pitää mennä niin kuin tabernan paappa, sitkeästi, sitkeästi, ja hymyillä ei saa unohtaa. Tie vie minne vie, pysyttele sillä, sillä se on sinun tiesi, ei kenenkään muun.


P.S. Käykäähän vilkaisemassa valokuvablogia PhotosAlma. Sinne tulossa lisää matkan aikana napattuja otoksia.