Vasikat iltakävelyllä

Täplikäs lilja.

Ei vielä voi kesäksi kutsua tätä vuodenaikaa, jolloin kukat ovat roihahtaneet kukoistamaan, pääskyset kiitävät pitkin laitumia, siivet hipoen heinänhuippuja, ja kärpäset pörisevät lemmenleikeissä, sisiliskot sujahtelevat pihamuurilla. Pihasammakoita olen jäänyt kaipaamaan; niitä ei ole näkynyt elävinä eikä kuolleina. Ehkä ne lymyilevät jossain kosteassa paikassa, passionhedelmäpuskan alla tai vihreinä ryppäinä rehottavien sitruunamelassien seassa, ja ryömivät sieltä ihmisten ilmoille yön pimeydessä ja kosteudessa.

Välillä paistaa, välillä sataa, melkein aina tuulee. Sade tekee hyvää, paitsi heille jotka ovat heinätöissä. Heinät alkaa kuitenkin olla jo korjattu, ja peltoja muokataan maissin haltuun. Tämän tästä ilmassa lehahtaa navetoiden ikioma parfyymi, joskus siihen sekoittuu savunhaju. Heti kun on kuivaa, jossain päin roihahtaa. Jollei mikään muu niin oksasavottojen tuotokset.

Päivät ovat pidenneet niin, että käydessämme illallispöytään on vielä valoisaa. Vasikat ovat silloin vielä ulkona laitumella, missä ne päivän mittaan nyhtävät heinää märehdinnän ja päiväunien välissä. Ne pitävät auringosta, loikoilevat laitumella hännät laiskasti liehuen, hätistäen loitommalle liian kärkkäitä kärpäsiä. Leuat eivät lepää koskaan. Ne jauhavat väsymättä.

Iiris lähdössä lentoon.

Yhtenä iltana lopettelimme illallista, ja Carlos lähti hakemaan laitumella olevat vasikat yöksi aitaukseen. Ei mennyt kuin hetki, kun hän säntäsi takaisin olohuoneeseen. ”Äkkiä! Vasikat juoksevat pitkin peltoa!”

Hyppäsin pinkkeihin saappaisiini, tempaisin oven vierestä lähimmän luudan ja lähdin juoksemaan. Juoksin rakennusten viertä, pihatietä hedelmätarhalle, sieltä traktoripolulle, kiertäen sähköpaimenen vartioimat laidunalueet. Juoksin niin lujaa kuin kintuista lähti. Näin miten ylempänä pellolla pölysi; se oli samana päivänä kynnetty ja kylvetty maissia, ja vasikat jolkottivat siellä illan hämärissä. Carlos juoksi niiden perässä hätistäen niitä aitausta kohti; hän oli juossut laidunten poikki, kun tiesi ettei sähköpaimen ollut päällä. Minä tulin toiselta sivulta ja huidoin luutaani. Saimme ohjattua vasikat maahan tallotun sähköpaimenen yli ja aitaukseen. Huh.

Jos monisatakiloinen eläin pääsee pitkälle omille teilleen, on sitä lähes mahdoton saada enää kiinni. Nyt karkulaisia oli kolme, mutta ne pysyttelivät yhdessä, ja olivat jo palailemassa kotiin päin silloin kun niiden karkureissu huomattiin. 

Ne olivat vain lähteneet iltakävelylle todetakseen sen, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, ei ainakaan silloin kun siellä ei vielä kasva mitään. 

Ahkeran Liisan nimikkokukka. 

Juoksulenkin aikana sain varmaan aikamoisen adrenaliinisykäyksen. Olin ihan varma, että pohkeet olisivat maitohapoilla seuraavana päivänä, sillä rytmihäiriölääke pitää sykkeen yleensä matalana. Nyt ei. En edes hengästynyt pahemmin. Vain pakaroissa tuntui se, että oli tullut käytettyä lihaksia vähän tehokkaammin kuin yleensä. Maalla eläminen ja hyötyliikunta taitaa tehdä aika hyvää.

Pari viikkoa sitten tullut koiranpentu on kotiutunut. Se on aikamoinen termiitti ja riiviö kun sille päälle sattuu, mutta on hellyttävää katsoa kun se leikkii tai nukkuu. Kerran kohkatessaan se katkaisi kyntensä, se sattui niin että pidin sitä sylissä kunnes se nukahti. Paria tuntia myöhemmin pipi oli jo parantunut ja sit mentiin taas. Gaiankin pitää päästä välillä syliin. Tosin se on niin iso, että vain sen etutassut mahtuvat kyytiin. 

Tein vihdoin ison päätöksen: laitan Järvenpään asunnon myyntiin. Vaikka Suomeen vielä palaisinkin, en halua siihen enää asumaan. Jos siis ketä kiinnostaa valoisa ja avara rivitalokaksio, niin ottakaahan yhteyttä.

Näin ne elämän askeleet otetaan, yksi kerrallaan. Vaan ei ole vielä jalka laskeutunut takaisin maahan, kun on seuraava askel jo alkamassa. Välillä mennään verkkaisemmin, välillä juosten, mutta aina mennään, ei junnata paikoillaan.