Kevään merkkejä

Kevät on tehnyt tuloaan Portugaliin etananvauhtia. On ollut kylmää, sateista, välillä aurinkoista, taas kylmää ja sateista. Siitä huolimatta lehdet puskevat silmuista ulos niissä puissa ja pensaissa, jotka ovat ne talveksi tiputtaneet, hedelmäpuut kukkivat, mustarastas viheltelee yössä ja maanviljelijät aloittelevat heinätöitä. Muutama päivä sitten voimakas etelätuuli toi muassaan ensimmäiset pääskyset – ja rankkoja sateita.

Kevään merkkejä on sekin, että sain puhtia siivota vähän perusteellisemmin. Talo on muutoin puunattu, vaan ikkunat odottelevat yhä sitä hyvää haltijaa, joka taikoisi ne puhtaiksi. Jollei häntä ala näkymään, joudun varmaan itse ryhtymään urakkaan. 11 pari-ikkunaa ja kolme ikkunallista ovea, ei se mahdoton homma ole, ihan vaan epämiellyttävä. Jokaisella pitää olla oma inhokkinsa ja minulla se on ikkunoiden pesu.

Paljon mukavampaa on matkustelu. Eilen lähdin matkaan Suomesta saapuneen matkakumppanin kanssa, teemme vastaavanlaisen kierroksen Espanjaan kuin vuosi sitten. Ensin linja-autolla Viana do Casteloon, sieltä tänä aamuna junalla Espanjan puolelle Vigoon, mistä jatketaan huomenna junalla Santiago de Compostelaan ja niin edelleen. Reissussa vierähtää viikko. Koti-ikävä vaivaa, myös huoli Alma-vasikasta, sillä se ei ole ollut ihan kunnossa. Sitä lääkitään, ja taas toivotaan, odotetaan ja toivotaan, että se paranee. Sydän kipristelee ja käpristelee huolesta, sitä on voimaton kun ei voi vaikuttaa asioihin mitenkään. Voi vaan toivoa ja odottaa.

Isoja päätöksiäkin on pitänyt tehdä. Laitan Järvenpään asuntoni myyntiin, ja toivottavasti sille löytyy ostaja siihen mennessä kun nykyiset vuokralaiset muuttavat pois. Asunnon myötä katkeaa henkinen kuminauha, joka on välillä pyrkinyt nykimään minua takaisin Suomeen. Sitten kun ei enää ole paikkaa johon palata, on tehnyt astetta pysyvämmän ratkaisun. Vielä odotan elämän kantavan, tuovan tuulta siipien alle. Jos uskoo tarpeeksi, tapahtuuko niin? Vai pitääkö kasata niskaan vielä lisää paineita?

Kahden matkapäivän aikana on jo ehditty nähdä paljon, ja tuntuu siltä kuin olisi ollut matkalla jo pidempään. S. Pedro olisi voinut olla suopeampikin, sillä Galician kevät ei ole yhtään sen pidemmälle edennyt kuin Pohjois-Portugalin kevät, mutta niin kauan kuin säistä päättävä pyhimyksemme ei kaada vettä niskaan juuri silloin kun kävelemme ulkona kaukana kahviloista, olen ihan tyytyväinen. Pienistä asioista, pienistä etapeista, pienistä elämyksistä rakentuu onnistunut matka, jonka jälkeen on taas hyvä palata kotiin. Saatan jopa saada intoa ikkunoiden pesuun, ihan siksi, että kevätaurinko näkisi paistaa sisään, valaista talomme ja kotimme, antaa sitä mitä tarvitaan: valoa, lämpöä ja energiaa. Se saa kaiken kasvamaan, sillä kevät on kasvun aikaa. Kasvun, ja uudistumisen. 

Noustuani tänään Vigon linnoitukselle ei ihan suorinta tietä olen jokseenkin naatti. Ei siis tällä kertaa tämän enempää. Hyviä vointeja teille, rakkaat lukijat, kirjoitan lisää heti kun on tilaisuus. 

Kuvat Viana do Castelosta, Portugalista.