Viime viikon alkupuolella paistattelimme
päivää kesäisissä tunnelmissa. Lämpötila nousi lähelle 30 astetta, siis
lukemiin, jolloin alan tuntea oloni suht koht mukavan lämpimäksi. Vaatetusta sai vihdoin keventää ja varpaat viuhahtaa auringossa.
Keskiviikkona meille
toimitettiin uusi pesukone, ja pistin ensimmäisen koneellisen pyörimään jo
ennen kuin kuljetusfirman auton takavalot olivat häipyneet näkyvistä. Olihan
meille ehtinyt kertyä pestävää pienoisen pyykkivuoren verran.
Uutuuttaan tuoksuvan koneen lingotessa oodia
puhtaan pyykin ilolle 1300 kierrosta/minuutti lukemilla,
puhalteli S. Pedro pilviä taivaankannen peitoksi vähintään vastaavalla innolla. Pisarat
pilvissä pidättelivät vielä hengitystään, mutta torstaista lähtien ne ovat
loikkineet maata kohti kuin miljoonat, miljoonat, ja taas miljoonat minikokoiset laskuvarjohyppääjät.
Kahdeksan päivää sitten pestyt pyykit ovat yhä
kuivumassa pihakatoksen alla.
Auringon välillä yrittäessä näyttäytyä olen
kipittänyt kiikuttamaan pyykit pihan perälle kuivumaan. Aika kohtapuoliin olen
saanut taas kipittää hakemaan ne pois. Alan tietää miltä tuntuu heilurista,
joka heijuu isoisän seinäkellossa yläkerran porrastasanteen seinällä. Se oli pitkään
seisoksissa, kunnes ilmeisesti navakka läpiveto avasi seinäkellon oven, ja
Carlos tönäisi heiluria. Kello lähti käyntiin ja tikitteli monta päivää ja
monta yötä vetämättä. Eestaas, eestaas, eestaas, ihan kuin minä pyykkieni kanssa.
Yhden tai kahden päivän päivän sade on aina taivaan –
tai S. Pedron – lahja luonnolle, mutta viikko yhtäkyytiä alkaa jo käydä kenen
tahansa hermoille. Alma-vasikka ei pääse näillä ilmoilla ulos laitumelle. Sillä
on tylsää yksin. Kaiken lisäksi se ei saa enää maitoa, ei sormella eikä ilman.
Se alkaa olla jo iso tyttö ja eväät ovat sen mukaiset.
Laidun on aikamoista mutavelliä eikä ruoho
jaksa kasvaa. Uutta ei pääse kylvämään ennen kuin maa kuivuu. Sinne ei ole
traktorilla asiaa. Naapuripellolla isäntä alkoi niittää talven aikana pitkäksi
rehahtanutta heinää, mutta heitti homman kesken puolivälissä kun kone hajosi.
Nyt maassa lojuu sateessa mätänevää heinää. Sato on pilalla.
Omalla isolla pellollamme, joka on
vuokrattuna, oli vuosi sitten tähän aikaan maissi jo itänyt. Nyt se kasvaa vielä heinää. On
niin märkää, ettei isolla puimurilla pääse pellolle ja vaikka pääsisikin, ei
niitetty heinä kuivu. Tänä vuonna maissisato korjataan siis myöhään ainakin
näillä pelloilla. Laskeskelen riittääkö meillä viime vuoden maissit kahdelle
kanalle, ennen kuin pääsee keräämään uusia tähkiä puimurin jäljiltä. Jyviä on jäljellä vielä yksi saavillinen ja melkein täysi säkillinen. Saa niitä
toki kaupastakin, joten eivät kanamme nälkäisiksi jää.
En muista tällaista sadejaksoa koko viime talvelta,
tosin muistini voi olla valikoiva. Jotkut asiat haluaa mieluummin unohtaa.
Tähän aikaan vuodesta ihmiset käyvät yeensä jo rannalla, nyt sinne tuskin menee
edes satunnainen kalastaja. Vaikeaa on iloa repiä sateisesta säästä silloin kun
ei montaa asiaa tekemään päästä. Kasvimaa odottaa, nurmikko rehottaa,
onnellisia ovat vain etanat, kotilot ja sammakot.
Sadesäällä on kuitenkin hyvää aikaa tehdä
sisätöitä. Paitsi siivota. Ei huvita. Onneksi kukaan ei valita jos lattialta
löytyy roskia ja villakoiria. Imuroin kyllä, mutta kylpyhuoneiden pesu saa
odottaa päivää kuivaa ja aitoa intoa tarttua lava-tudoon, yleispesuaineeseen. Olen siinä iässä ja
elämäntilanteessa, että saan jättää jotain odottamaan myöhempää motivaatiota, jollei just nyt tee mieli.
Sitten kun siivousintoa taas löytyy, pyörin kyllä täällä tornadon lailla.
Käyttöä on ollut siis niin tieto- kuin ompelukoneelle.
Aloitan aamukymmeneltä ja lopetan seitsemältä, välissä vanhanrouvan aamutoimet,
ruokatauko ja kanalassa käynti. Onnea on vapaus valita aikataulunsa, tietyissä
puitteissa. Pikkaisen on tulostakin tuottanut tämä aherrus, mutta siitä toiste.
Tätä kirjoittaessa taivas selkeni aavistuksen
verran. Kuuliko S. Pedro valitusvirteni? Kävikö hänellä sääliksi? Vein pyykit,
taas kerran, narulle kuivumaan, mutta veikkaan että kohta pääsen taas juosten
hakemaan niitä katoksen alle kuivaan. Huomisesta iltapäivästä lähtien on kuitenkin luvattu ujon auringon, sol tímido,
puskevan säteitään pilvien halki.
Sitä odotellessa.
Kuvituksena sateisia katuja Santiago
de Compostelasta. Sopii jotenkin sanallisesti maalaamaani kuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti