keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Halikaa toisianne

Kuten aiempina vuosina, myös tänä vuonna joulun lähestymisen huomaa alati tihenevistä hajuvesimainoksista televisiossa. Ne alkoivat hiipiä hiljalleen töllöön jo lokakuun lopussa, marraskuussa lisättiin vähän vettä kiukaalle ja joulukuussa pistettiin täysi höyry päälle. Juuri muuta ei näytä sekaan mahtuvan. Katselen telkkaa juuri sen verran, että tämän tiedän.

Hajuvesimainoksissa on yksi yhteinen ja äärettömän ärsyttävä piirre: niillä ei ole mitään tekemistä keskivertokansalaisen tosielämän kanssa. Naisilla on yllään liuhuvia juhlaleninkejä, miehillä smokkeja tai paremmassa tapauksessa pelkät bokserit, hiukset ovat lentävät ja kiiltävät ja parransänget juuri sopivan seksikkäät ja rintakarvat loistavat poissaolollaan. Naiset ovat pitkäsäärisiä ja kauriinsilmäisiä kaunottaria, miehet joko kiiltokuvankauniita tai muskelikkaita sankareita ja kaikki ajelevat avoautoilla. En osaa kuvitella yhtään sellaista ihmistä istumassa kotisohvallani, kummallakaan niistä. Kaikkein, kaikkein karmein mainoskaksikko on se, jossa naisten versiossa silmät peittävää naamiota käyttävä hulmuhiuksinen nainen ja miesten versiossa puvun päälleen pukenut jamesdean ovat salaisia agentteja. En muista hajuveden nimeä, vaikka samat mainokset ovat pyörineet jo useamman vuoden joulun/äitienpäivän/isänpäivän/ystävänpäivän alla. Alkava dementia?

Mainosihmisten viesti tavalliselle tallaajalle tuntuu olevan seuraava: Ruiki tätä yllesi pullotolkulla, ja sinusta tulee kaunis/komea/pitkätukkainen/ylipäätänsä tukallinen/laiha/lihaksikas/rikas/kuuluisa/seksikäs/voittamaton/supersankari/jne.

Kuulostaako kateellisen natinalta? No se on. Kun kohtalona on se, että hajuvedestä ei saa mitään muuta kuin kovan päänsäryn, joutuu turvautumaan kempparista ostettuun kevyeen body sprayhin (kauden tuoksuna kirsikka), eikä edellä mainittua muodonmuutosta voi tapahtua edes mielikuvatasolla. Punaisen silkkileningin sijaan päälle sujahtaa harmaa villamekko, jonka helmat eivät liehu vaan ovat lievästi vanuneet; ohut- ja korkeakorkoisten avokkaiden sijaan jalat pujahtavat Nokian hiukan haalistuneisiin mustiin Kontioihin, joista toisen korko litisee ja toisessa on pieni reikä (huomasin kun kävelin kuralätäkköön ihan vain huvitellakseni). Hiukset kyllä lentävät, ihan minne sattuu tosin. Useimmiten omille silmille. Syliinkään ei pyri muskelikkaita uroksia (paitsi Carlos joskus, töidensä puolestahan hänellä on lihaksia ihan kiitettävästi) vaan kaksi innosta uikuttavaa narttukoiraa, joiden henki haisee joko a) iltapalaksi saaduista kanansisälmyksistä; tai b) oman pyllyn putsaamisesta nuolemalla, ne kun eivät osaa käyttää vessapaperia eivätkä bideetä; tai c) tuoreen ruohon syömisestä, oksentamisesta ja sitten sen limaisen oksennuksen syömisestä. Varsinkin Batatinha on innokas tyrkyttämään kielipusuja, aamuisin vedänkin pari kierrosta keittiönpöydän ympäri yönaikaisen eron jälkeistä hellyydenkipeyttä poteva koira kintereilläni, kunnes se havaitsee lattialla jotain mammaa kiinnostavampaa, esim. leivänmurusen.

Muun muassa tällaisissa tunnelmissa olen saanut havaita, että jouluvalmistelut ovat ihan yhtä vaiheessa kuin varmasti monella muullakin. Ei se mitään. Veikkaan, että joulu tulee siitä huolimatta. Ja menee. Illalla laitetaan bacalhau likoamaan, tässä jonain päivänä tuodaan sisälle isoon ruukkuun istutettu pieni mänty, josta tulee meidän kestojoulupuu. Vanharouva leikkasi pieniä huopasydämiä ikkunakoristeiksi, myös äidin lähettämä villalangasta tehty joulupukki kurkkii ikkunasta kadulle, ja sohvapöydällä seisoo olkipukki, jota eilen käyneet vieraat luulivat hevoseksi. Posteljooni on kiikutellut pieniä paketteja Suomesta, mutta itse päädyin pakkaamaan syyskuussa aloittamani lahjasukat (n. tusina) matkalaukkuun tammikuussa kun menen Suomeen.

Joulusaunaan en tänäkään vuonna pääse, mutta se oli oma valinta. Käyn suihkussa ja ruikin sen jälkeen ylleni puoli pulloa kirsikantuoksua ja odotan minimetamorfoosia: ylle sujahtaa upouusi punainen villakolttu, jossa ei ole vielä nypynnäivääkään, ja jalkaan punaiset villasukat, joissa on valkoinen pörröreunus. Ollaan sitten tonttuja, jollei olla sankareita.


Toivotan teille, rakkaat lukijat, jouluntuoksuisia pyhiä ja lämpöisää tunnelmaa olitte sitten yksin tai kaksin tai isommalla kokoonpanolla. Halikaa toisianne ja vähän myös itseänne! 

Kuvat kalastajakylän rantaraitilta. 


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää joulua sinne naapurikylään :-)

      Poista
  2. Hyvaa joulua kaima! Nuo hajuvesimainokset ovat juuri tuollaisia. Taalla niiden high season on ennen kevaan ja syksyn juhlia. Ja syliin tunkevat yhta tuoksukkaat koirat! Onneksi postasit sen verran myohaan etten ehtinyt toimistossa lukea. Sen verran aanekas nauru tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaima :-) Hyvää joulua sinnekin, vaikkei sitä teillä päin taideta pahemmin viettää. Jotain juhlaa kuitenkin...?

      Poista