Kicksinsä kullakin

Matkalaukku on tuskin ehtinyt kerätä pölyä edellisen reissun jälkeen kun pakkailen jo taas, tosin tällä kertaa matkustan Suomeen pelkällä käsimatkatavaralla. Tammikuun reissuun lähtiessäni tiesin jo ennakkoon sen olevan henkisesti raskas, nyt tulevasta matkasta on tulossa fyysisesti raskas. Vietän parisen viikkoa maalisuti kätösessä remonttiapuna. Paneloidut katot ja seinät joutuu sivelemään pensselillä, telalla siitä ei tulisi mitään.

Silti on hyvä päästä tekemään jotain konkreettista. Sellaista, että näkee sen oman kätensä jäljen ja se jälki jää sinne vielä senkin jälkeen kun itse olen lähtenyt. Se on niin toisenlaista kuin se, mitä ennen palkkatöissä tein. Ensin pyöriteltiin papereita, ja teknologian kehityttyä ei enää edes niitä, vaan pelkkiä bittejä. Mitään ei tuntunut koskaan tulevan valmiiksi.

Vähän samanlaista on nyt, kun kirjailijanurani on nytkähtämässä liikkeelle. Kustantajan löytänyt dekkarikäsikirjoitus valmistui noin seitsemässä kuukaudessa. Konetta taoin viitenä tai kuutena päivänä viikossa, mietin juonta aamuyöstä, pyörittelin sanoja ja hioin lauseita mielessäni pitkin päivää kotiaskareiden lomassa. Välillä tuntui, ettei siitä tule koskaan valmista. Alkoi jo kyllästyttää. Bitit vilistelivät koneella ja vasta sitten kun tulostin koko hoidon lukeakseni sen paperilta, näki millainen paksu, lehtevä pinkka siitä tuli. Vasta silloin siitä tuli jotain konkreettista: mustaa tekstiä valkoisella paperilla. Siihen meni viitisen kuukautta.

Seuraavan kerran laatimani tarina on käsillä kosketeltavissa elokuussa, kun kirja putkahtaa painosta ulos. Voin ottaa sen käteen, avata sen, kuulla miten se natisee nidoksistaan, haistella sitä, lukea sieltä täältä lauseita, tekstiä, jonka olen itse saanut aikaan. 

Onhan se aika jännää.

Kansi on valmis, kuva ohessa. Kirjan nimen perusteella siitä ei ehkä tule joulun hittilahjaa. Portugalilaiselle maalaiskylälle sijoittuva tappotarina toivottavasti muutoin  löytää lukijansa. 

Nyt olisi kai voinut siis ottaa rennommin ja odotella kirjaa painosta. Ja pöh. Aloitin jo uuden käsikirjoituksen. Tavoitteena oli saada ensimmäinen versio, tarinan ”luuranko”, kuten sitä kutsun, valmiiksi ennen Suomen matkaa. "Lihoja" lisäilen seuraavalla kierroksella. Paria kappaletta vajaaksi jäi kuitenkin, joten urakka jatkuu kun palaan kotiin.

Aamuisin heräillessämme rupattelemme mukavia. Kerron miettiväni, "pitäisikö vielä tappaa yksi" ja miten. Loppupäivästä kohdatessamme pihakatoksen alla Carlos tiedustelee varovasti miten kävi. Hänelle alkaa kai viimein valjeta millaisen kummajaisen kanssa asuu. Pirunsarvet puskevat päälaelta esiin. 

Alkukuun sadepäivät olivat täydellisiä kirjoittamiseen. Parin viime viikon keväiset ilmat sen sijaan koettelivat keskittymistä. Vaatteitakin oli pyykättävänä ja kylpyhuoneita ja lattioita pestävänä. Puutarhassakin olisi voinut touhuta enemmän. Ja istua pihan perällä rappusilla neulomassa vielä viimeistä paria villasukkia tai tekemässä jotain muuta kivaa. Kerran kerin siellä pari kasveilla värjäämääni lankavyyhteä, siinä kaikki.

Ei tullut mieleenkään, että vaan olisi ja nököttäisi. Kevätauringon ansiosta pompin paikasta toiseen kuin sähköpaimenesta säkärin saanut jänis.

Kun aikatauluistaan ja tekemisistään päättää itse, on itsekurille kysyntää, että jotain saisi aikaan. Irtiotto ei ole synonyymi laiskottelulle. Päinvastoin, Irtiotto ja elämänmuutos vaatii vahvaa motivaatiota ja draivia tekemiseen. Energiaa ja innostusta. Sitä, että saa tekemästään jonkinlaiset kicksit. Pientä adrenaliinin tirahtelua tai endorfiinin tihkumista. Siihen jää koukkuun. 

Portugalissa vietetään parhaillaan karnevaaleja, kuten muuallakin katolilaisessa maailmassa, ihan samaan aikaan kuin Suomessa vietetään laskiaista. Enpä muistanut koko asiaa silloin kun lentoja varasin. Kotikylän kulkue huomenna jää siis näkemättä, mutta parin vuoden takaisista kokemuksista voit lukea täältä. Ohessa parit kuvat samalta vuodelta, mutta toiselta kylältä. Vielä lauantaina aurinko paisteli, mutta tänään jo sateli eikä ole mitenkään erityisen lämmintä. Vaatii hirveän suurta motivaatiota sekin, että tällaisella ilmalla tanssii kadulla niukassa asussa.

Kicksinsä kullakin. 

Hauskaa laskiaista ja karnevaalia, rakkaat Lukijat, parin viikon kuluttua ”tavataan” taas.