Odottelua

On kesäkuun alku, olen Portugalissa, ja täällä sataa VETTÄ. On satanut, tai vähintään tihuuttanut, melkein joka päivä viimeisinä viikkoina. Säätila eroaa talvesta vain hieman – on pari astetta lämpimämpää. Päivät ovat kesäisen pitkiä, aamu sarastaa varhain ja kunnolla pimenee vasta iltakymmeneltä. Valoisaa aikaa olisi paljon olla ulkosalla, mutta siellä kastuu, kääk.

Odotan, että alkaisi se kesä, jonka Etelä-Euroopan maassa kuvittelisi olevan. Aurinkoinen, kuuma, kuiva. Että sateen litinän sijaan kuuluisi pikkulintujen liverrystä. Että ilma kevenisi ja olisi helpompi hengittää. Että voisi nakata villasukat nurkkaan. Että voisi mennä kävelylle ilman takkia.

Koiratkin ovat aivan lamaannuksissa. Ne nukkuvat kaiken päivää tiukalle kerälle kiertyneinä, kuono tungettuna tassujen väliin. Sateen tauotessa ne nousevat venytellen ja istuvat katoksen alla häntä koipien välissä tuijottamassa autiota pihaa. Nurmikolle ei tee mieli. Se on likomärkä. Hartiat kyyryssä ne jolkottavat pihan poikki keittiön ovelle tai ruokakupille, mutta palaavat kumpikin pian punkkaansa ja jatkavat koisimista odotellen parempaa päivää.

Suomessa oli ennätyshelteinen toukokuu, meillä varmaan ennätyskylmä. Jos tämä ei ole ilmastonmuutosta, niin mitä tämä on? É tudo trocado, kaikki on vaihtunut päikseen.

Se hyvä puoli sateissa on, ettei ole metsäpaloja niin paljon. En usko, että tällä matalapaineella saisi edes takkaan tulta. Toinen hyvä puoli on, ettei tarvitse kastella pihaa eikä viljelyksiä. Se on ajan ja veden säästöä. Eikä tarvitse pestä ikkunoita. Sade valelee niihin vesihelmiverhot, joka vähän piilottaa näkyvistä väreistä riisuttua, harmaata maisemaa.

Kalenterin mukaan Portugalissa on vielä kevät, sillä kesä alkaa vasta kesäpäivänseisauksesta. Tosin juhannuksen, São Joãon aikoihin tihkusateet ovat tavallisia. Ehkä tänä vuonna on toisin? São Pedron, säiden pyhimyksen juhlaa vietetään kesäkuun lopulla. Ehkä siiheksi pyhimyksemme heltyy ja heittää meille helteitä.

Odotan kesää, en niinkään kärpäsiä. Tänä vuonna se on myöhässä. Tuleeko se ollenkaan, mietin huolestuneena ja tutkin kahden viikon sääennustetta. Kyllä siellä auringonkuvia näkyy, näkyy myös pilviä, sadepisaroita ja salamoita. Kuin siitä innostuneena tuuli viskoo lisää vettä ikkunaan. Minä käynnistän kosteudenpoistolaitteen olohuoneessa. Kosteus tulvii jo korvista ulos ja harkitsen muuttoa Saharaan.

Käyn kurkkaamassa sähköpostia. ”O verão está aqui, kesä on täällä!” hihkuu matkatoimiston mainospostin otsikko. ”Missä muka?” haluan tietää ja avaan viestin sen sijaan että nakkaisin sen suoraan roskapostilootaan. ”Caraíbas, Espanha, Marrocos”, mainos kertoo. Niinpä tietenkin. "Aqui, täällä" on jossain muualla. Portolaisessa vaatekaupassa myytiin kesäasuja 70 prosentin alennuksella. Se on vähän sama kuin Suomessa laitetaan sukset poistomyyntiin lumettomana talvena. Kyllä niille joskus vielä on käyttöä. Kai.

Odotan päivää, jolloin hiki tulee muuallakin kuin hellan ääressä tai imurinvarressa. Sitä, että voin pistää eräänä hyvänä päivänä ompelemani hellehatun päähän. Voin sen laittaa tietysti nytkin, mutta voisi se olla hiukan hassu näky. Kukallinen lierihattu tihkusateessa. Vain aurinkolasit puuttuu. 

Olen luottavainen. Kyllä se kesä tulee vähemmälläkin marinalla. Ehkä jopa vielä tänä vuonna. Sitä odotellessa kaivan esille vanhoja kuvia. Kas tältä näyttää silloin kun aurinko paistaa.