torstai 29. elokuuta 2019

Ei tämän täydellisempiä


Yritin jokin aika sitten lohduttaa puolisonsa menettänyttä tuttavaa. Sanoja oli tietenkin vaikea löytää, ja vaikka kuinka tarkkaan yritin miettiä niitä, jälkikäteen tuntui siltä että sanoin, tai siis kirjoitin, toisin kuin mitä tarkoitin. Vietin pari unetonta yötä itseäni soimaten. Sanoja ei voi koskaan vetää takaisin.

Ihmiselämään kuuluu niin hyviä kuin pahoja asioita. Se on luonnollista ja niin itsestäänselvää, ettei sitä oikeastaan tarvitsisi edes sanoa. Elämä ei ole pelkkää ruusun terälehdillä tanssahtelua, välillä jalka osuu piikkiin, se sattuu, se jättää jälkensä, mutta siitä myös opimme jotain. Vastoinkäymisissä voi löytää itsestään voimavaroja, joiden olemassaolosta ei ollut aiemmin edes tietoinen. Rämmimme yli pahimman, mukaudumme ja sopeudumme ja elämä löytää uuden uomansa. 

Toisessa rikosromaanissani Kuolet vain kahdesti todetaan: ”Joskus täytyy tapahtua jotain pahaa, että pääsee tapahtumaan jotain hyvää.” Asioiden pitää tapahtua tietyssä järjestyksessä tai muuten ne jäisivät kokonaan tapahtumatta. Yksi asia johtaa toiseen, elämä kuljettaa eteenpäin vaikka aluksi voi tuntua siltä että kaikki on loppu. Ei se ole. Se on vain uuden alku.

Lähdin lähes päivälleen seitsemän vuotta sitten Irtiottoon koska rakas isäni kuoli. Tuntui, että aika oli kypsä tavoitella sitä mitä olin aina halunnut saavuttaa ja aina tiennyt, että jonain päivänä minun pitää edes yrittää. Jostain sain rohkeutta ja pelkoni hävisivät, uskoin vahvasti siihen että näin minun pitää tehdä. Surua ja ikävää se ei tietenkään poistanut tai edes vähentänyt, olen oppinut elämään niiden kanssa, niistä on tullut osa elämää. Ihminen mukautuu ja sopeutuu.

Tein Irtioton myös siksi, koska olin vuosia ollut narsistin hampaissa työpaikalla. Ei suoraan, vaan selän takana puukottaen. Minulle kerrottiin siitä, mutta minulla ei ollut voimia eikä lopulta enää haluakaan tehdä asialle mitään muuta kuin lähteä pois. Ihminen, jota olin pitänyt ystävänäni, ei totisesti ollut sitä. Ei se ole petoksista pahin, mutta aika läheltä liippaa.

Kaksi hyvin erilaista ja hyvin raskasta koettelemusta, joita ilman en olisi nyt tässä kirjoittamassa sinulle, Rakas Lukija, enkä myöskään olisi kirjoittamassa viidettä rikosromaaniani. Se, että lapsesta asti toivomani asia on toteutunut, on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut, mutta on tapahtunut muutakin hyvää. Perheemme ja sukumme on tiivistänyt rivejään, ja Irtioton myötä olen saanut tavata monta ihanaa ihmistä. 

Joskus täytyy tapahtua jotain pahaa, että pääsee tapahtumaan jotain hyvää. Meidän pitää ensin mennä rikki, että voisimme eheytyä.

Moni asia on tietenkin kiinni ihmisestä itsestään. Mistä vahvuus kumpuaa? Miksi toiset ovat heikompia? Olemme erilaisia, elämme erilaiset elämät ja suhtaudumme vastoinkäymisiin eri tavoin. Itsesäälin hetkinä surkuttelen kohtaloani, elämää samassa talossa hermoja koettelevan muistisairaan kanssa – enkö muka ansainnut parempaa? Miksi joku muu saa enemmän ja hienompaa? Sitten yritän ryhdistäytyä ja mietin mitä voisin tästä kaikesta oppia, miten voisin kehittää itseäni ja kärsivällisyyttäni, miten selvitä kunkin konfliktin yli tyynenä kuin tuuleton pakkasyö. Mutta entä jos minusta näiden koettelemusten kautta tulee vielä nykyistä vahvempi, miten sitten käy jos en enää tarvitse ketään? Eikö se olisi aika surullista? Eikö se olisi aika yksinäistä?

On meillä lupa olla joskus heikkoja ja epätäydellisiä. Riittää, että tekee parhaansa. Sallitaan puutteet itsessämme ja suvaitaan ne toisissamme. Vahvempia meistä voi tulla elämän myötä, mutta ei tämän täydellisempiä. Se on oikeastaan aika helpottavaa. 


Kuvituksena löytöjä Atlantin rannalta.

4 kommenttia:

  1. Kiitos että välität omakohtaisten kokemusten kautta lohduttavaa ja rohkaisevaa viestiä; jaoin postauksen saman tien LinkedInissä! (Olen siellä muuten promonnut kirjojasi ja sivustojasi, toivottavasti saat sitä kautta lisää uusia lukijoita kaikille alustoillesi!) Ja nuo kuvat... no, täydellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taija! Pohjamudissa on kieritty ja sieltä on vain yksi suunta: ylöspäin.

      Poista
  2. Kiitos taas viisaista sanoistasi, Anu! Yhteisössä, johon kuulun, puhumme pohjasta minkä kautta vasta pääsemme suuntaamaan ylös, uuteen elämään. Olen saanut tehdä sen matkan - armo antoi mahdollisuuden. Kesästä nautiskellen, parhaat terveiset! Chrisu

    VastaaPoista