Lakkoilua ja lukemista

Kysyin Carlosilta aihetta blogikirjoitukseen, ja hän ehdotti tämän hetken kuuminta puheenaihetta, vaarallisten aineiden kuljettajien lakkoa. Viime päivinä uutisiin ei ole juuri muita aiheita mahtunut ja olen taipuvainen ajattelemaan, ettei maailmalla ole tapahtunut yhtään mitään. 

Lakon hehkutus aloitettiin mediassa jo muutama päivä ennen lakon alkamista, sillä seurauksella että polttoainetta jonotettiin ympäri maata ja ainakin Bragasta kuului, että marketista loppui maito kun ihmiset hamstrasivat elintarvikkeita. Yleinen hysteria valtasi maan. 

Hallitus on julistanut maahan energiakriisin ja sen varjolla pakottaa osan kuljettajista töihin. Kieltäytyjiä uhkaa syyte kansalaistottelemattomuudesta ja jopa kahden vuoden linnakeikka. Neljä kuljettajaa oli haettu kotoa töihin poliisin voimin. Polttoainerekkoja ajetaan myös kansalliskaartilaisten voimin ja poliisisaattueessa keskellä yötä. Ajoneuvojen ja lentokoneiden menovesi näyttää olevan elintärkeää. Ilman sitä maa pysähtyy.

Lakko ajoitettiin tietenkin pahimpaan loma-aikaan, jolloin puoli Portugalia suuntaa Algarven rannoille ja tietenkin omilla autoilla. Tänä eduskuntavaalivuonna kuljettajien lakko on jo ainakin ziljoonas ja tuskin jää viimeiseksi. Kuljettajien ammattijärjestö on näreissään siitä, että lakko-oikeutta rajoitetaan. Kansalaisten sympatiat ovat kuitenkin vähissä, kun lakolla kinutaan palkankorotuksia parin vuoden päähän.

Lakkoilu on toiselle työtä tekevien etuoikeus. Carlosin kanssa tuhahtelemme uutisia seuratessamme. Karjankasvattajan tai kirjailijan lakko ei kiinnostaisi ketään, vaikka meillä voisi olla ihan asiallisia vaatimuksia: että luonnonmukaisesta, ei-tehokasvatetusta lihasta maksettaisiin laatua ja työmäärää vastaava hinta, että e- ja äänikirjojen kirjastolainoista maksettaisiin kirjailijalle korvausta kuten painettujenkin kirjojen lainoista, ihan näin esimerkiksi. Lainsäädäntö laahaa teknisen kehityksen perässä.

Kirjailijana en voi lakkoilla enkä kyllä haluaisikaan, mutta voisimme koota joukkomme mielenilmaukseen, jossa toisimme esille huolen lukemisen vähentymisestä ja lukutaidon heikkenemisestä Suomessa, kuten viime vuosina on toistuvasti uutisoitu. Meillä kirjailijoilla pitäisi tietenkin olla tarjota ratkaisuja lukemisen lisäämiseen, mutta olemme aika voimattomia kilpailevien kanavien – television ja varsinkin internetin – rinnalla. Hauska valokuva tai videoklipin pituinen pätkäviihde menee paljon helpommin alas kuin kokonainen kirja. Ei tarvitse keskittyä muuhun kuin plaraamaan puhelimella seuraavaan. Aivoja tarvitsee käyttää minimaalisen vähän.

Entä jos jokainen peruskoulun päättävä saisi valtiolta sadan euron lahjakortin kirjojen hankkimiseen? Entä jos älypuhelimen käytölle asetettaisiin alaikäraja, holhousyhteiskunnassahan se ei vaatisi edes eduskuntavaalien yli vetkuttamista. Entä jos kepin sijasta tarjottaisiin porkkanaa, pieni palkkio lapselle kirjan lukemisesta? 

En ala paasaamaan lukemisen hyödyistä enkä sen sivistävästä ja empaattisuutta lisäävästä vaikutuksesta. Johan eräs suomenruotsalainen kirjailija totesi tyhjentävästi: ”Lukeminen kannattaa aina.” Uskotaan niin. 

Kirjailijan arkea voi nyt seurata facebook-kirjailijasivullani (Kirjailija Anu Patrakka) ja Instagramissa (@anu_patrakka). Myös täällä blogin puolella on muutoksia: kirjoille, arvioille ja haastatteluille on omat sivunsa, jotka löytyvät yläpalkista, matkapuhelimella valitsemalla blogiotsikon alla nuolesta. 

Kuvissa portaita Porton Ribeirasta. Miksi? No siksi, koska tammikuussa ilmestyvän kirjani nimi on Totuuden portaat.