Kärsimysten tie

Viime lauantaina muun muassa Lissabonissa ja Portossa järjestettiin isoja mielenosoituksia hallituksen säästökuuria vastaan. Arvioiden mukaan 1,5 miljoonaa ihmistä oli Lissabonin kaduilla vaatimassa säästötoimista vastaavan ”Troikan” eroamista sanoen, että kansa ei kestä enää enempää. Veroja on nostettu, palkkoja ja sosiaalitukia leikattu, hintoja nostettu, ja tehtaat pistävät lappuja luukulle ja ihmisiä kilometritehtaalle. Ostovoima on romahtanut sillä seurauksella, että monet tehtaat ja lukuisat itsensä työllistäneet pienyrittäjät ovat joutuneet luovuttamaan ja pistämään putiikin kiinni. Vain vahvimmat selviävät tästä taistelusta, mutta eivät hekään arvitta.

Olen vieläkin äimänä lähikaupassa käydessäni siitä, että kassillisen hedelmiä ja vihanneksia saa alle viidellä eurolla. Tosin kassista puolet täyttää valtava salaattipehko, joka maksaa noin 50 senttiä ja riittää kahdelle ihmiselle viikoksi. Kaupasta saa pullon hyvää viiniä alle parilla eurolla ja porsaanpihvit niin ikään. Kahvikupillinen ja leivos maksaa parisen euroa ja pieni lasi olutta euron verran. Leipä on halpaa ja sitä syödään paljon, mahan täytteeksi. Söimme ystäväni kanssa ravintolassa mehevät vasikan grillipihvit, joimme puoli karahvia talon kelpoa viiniä ja kahvit päälle. Meiltä kahdelta lasku oli alle 25 euroa.  

Kuulostaa edulliselta suomalaisen korvissa. Karu fakta on kuitenkin se, että Portugalissa minimipalkka on alle 500 euroa kuussa, ja suuri osa työssäkäyvistä tienaa juuri sen verran tai vähän enemmän. Salaatinviljelijäkin saa siitä salaatinkerästään vain 10-12 senttiä, loput menee tukun ja vähittäiskauppiaan kuluihin ja kukkaroon.  

"Aurinko pimeni ja koitti yö."

Asumiskulut ovat tulotasoon suhteutettuna suuret. Vesilaskuni on verran kuin Suomessa, ja sähkön tasauslasku oli yli 80 euroa, vaikka pidän lämmitintä päällä vain olohuoneessa ja vain 3-4 tuntia illassa. Lämminvesi lämpiää kaasulla, lasku kympin verran kuussa. Nettiyhteys halvimmillaan on saman verran kuin Suomessa, mutta puhelut keskimäärin kalliimpia. Polttoaineet ja autot maksavat saman verran kuin Suomessa, eikä monissa kaupungeissa tai kylissä pärjää ilman autoa. Ei siis ole ihme, että naimattomat miehet ja naiset, ja monet perheellisetkin, asuvat vanhempiensa luona. Heillä ei yksinkertaisesti ole varaa asua yksikseen.

Minimipalkkaa tienaavat eivät, ainakaan vielä, maksa tuloveroa. Maassa on arviolta 11 miljoonaa asukasta, mutta kuulemani mukaan vain pari miljoonaa veronmaksajaa. Eläkkeet ja työttömyyskorvaukset kustannetaan valtion kassasta, sillä täällä ei ole eläkevakuutus- eikä työttömyyskassajärjestelmää samassa laajuudessa kuin esimerkiksi Suomessa. Ei siis ole yllättävää, että valtio on velkaantunut. Kyllä sen kaikki ymmärtävät, mutta eivät vaan enää kestä tätä kurimusta, mihin maa on joutunut. Parin viime vuoden aikana yli 200 000 portugalilaista on lähtenyt ulkomaille tavoittelemaan parempaa elämää. Ei siksi, että he eivät haluaisi elää omassa maassaan vaan siksi, että he eivät pysty elämään täällä. Työttömyyskorvausta maksetaan kahden vuoden ajan. Jollei senkään jälkeen onnistu saamaan tai luomaan itselleen töitä, on tyhjän päällä.

Ne, joilla on töitä, ovat käytännöllisesti katsoen naimisissa sen kanssa, varsinkin yksityisyrittäjät. Maanviljelijäystäväni ei ole pitänyt ainuttakaan täyttä vapaapäivää moneen vuoteen, lomista nyt puhumattakaan. Kantaravintolani on avoinna aamusta iltaan viikon jokaisena päivänä. Väsymyksen näkee välillä emännästä, mutta silti hänellä on hymy herkässä. Syksyllä hän pisti ravintolan ja sen yhteydessä olevan pensionaatin kiinni kahdeksi viikoksi ja lähti perheineen lomalle. Lähikaupat ovat auki iltakahdeksaan, lauantait mukaan lukien. Päiväsaikaan pidetään parin tunnin lounastauko, joka saatetaan käyttää tukussa käymiseen.   

EU:n myötä aikoinaan moni asia muuttui. Ensinnäkin maan omaa tuotantoa leikattiin. Viljelijöille maksettiin siitä, että he pistivät peltonsa pakettiin ja kalastajille siitä, että he hävittivät veneensä. Moni tarttui tilaisuuteen ja otti vastaan sen mitä tarjottiin ja vaihtoi raskaan työn johonkin muuhun. Julkinen sektori investoi ja rakennutti muun muassa moottori- ja rautateitä. Vientiteollisuudellakin meni hyvin. Ihmisillä oli rahaa ja sitä kulutettiin iloisesti. Pienyrittäjien kahvilat ja kaupat kukoistivat ja yhä uusia puhkesi kukkaan kerrostalojen katutasojen liiketiloissa. Rakennettiin taloja, ostettiin asuntoja, tehtiin lomamatkoja ulkomaille. Elettiin hyvää elämää. 

Tilanne on nyt vähän sama kuin lapsella, jolle on tarjottu tikkari. Hänen on annettu lipoa sitä, maistaa makeaa, ja on katsottu vierestä miten tikkari tuottaa iloa ja mielihyvää. Sitten se on vetäisty pois ja sanottu, että ”Et saa enempää ennen kuin olet maksanut korkojen kera takaisin sen mitä olet jo nuolaissut ja annat omaisuutesi vakuudeksi siitä, että maksat lopustakin”. On ihan luonnollista, että lapsi suuttuu ja alkaa itkeä kuumia kyyneleitä. Ihmisluonne on sellainen. 

Vakuusneuvottelujen ollessa kuumimmillaan suomalaiset eivät olleet täällä suosittuja. Vältin mainitsemasta olevani Suomesta. Carlosille sanoin, että hän voi esitellä minut ystävilleen ruotsalaisena, ettei hänen ajateltaisi veljeilevän vihollisen kanssa. Vastaavasti suomalaisilta sain kuulla erilaisia kommentteja portugalilaisista. Koin olevani kahden tulen välissä.  

Portugalilaiseen mentaliteettiin ei kuulu pistää rahaa sukanvarteen. Toinen ominaispiirre on, että verojenkierto on melkein kuin urheilulaji. Kolmas on businesstajun puuttuminen. Maassa tuotetaan paljon kohtuuhintaisia hyviä viinejä, mutta löytyykö niitä samassa suhteessa esimerkiksi Alkosta? Ei. Ystäväni ovat selittäneet, puoliksi vitsinä, että portugalilaiset juovat parhaat viinit mieluummin itse ja vievät kehnommat ulkomaille. Neljäs ominaispiirre on se, että kulissi pidetään pystyssä. Talouskriisistä huolimatta ravintolat ovat täynnä lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin. Osa asiakkaista on elänyt koko viikon sopalla ja leivällä voidakseen sen yhden kerran viikossa käydä ravintolassa näyttäytymässä ja samalla nauttimassa hyvän aterian.

Mikään kansa ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Riittää kun on inhimillinen. Sympaattisinta portugalilaisissa on heidän aito ystävällisyytensä. Vierasmaalaiset toivotetaan tervetulleiksi, olivat he sitten turisteja tai maahanmuuttajia. Meillekin on tilaa tässä yhteiskunnassa. Ulkomaalaisista ei ajatella, että he vievät portugalilaisten työpaikat, vaan paras voittakoon. Rasismia esiintyy vain vähän, koko termin merkityskin tuntuu olevan vähän epäselvä. Lähimmäistä autetaan, ja autoilijakin pysähtyy nähdessään jalankulkijan epäröimässä astumista suojatielle. No, ainakin melkein aina. Tärkeää täällä on muistaa hymyillä, sillä siihen vastataan hymyllä. Se ei maksa mitään kellekään, mutta se keventää eloa ja askelta kummasti.   

En olisi ikinä uskonut sanovani tällaista, mutta nyt sanon. Piiskan ja kiristysruuvin sijasta täällä tarvittaisiin hyviä konsultteja. Konsultteja siihen, miten toimintoja tehostetaan. Miten tuotantoa, vientiä ja turismia lisätään. Miten koulutusta keskitetään niille aloille, joilla on eniten nähtävissä tarvetta koulutetulle työvoimalle.  Esimerkiksi Suomi voisi tarjota asiantuntija-apua veronkannon tehostamiseksi. Sitä ei varmaan missään Euroopan maassa ole järjestetty niin raudanlujalla otteella kuin Suomessa.

Kansa marssii kaduilla, koska he eivät kestä enää yhtään kireämpää ruuvia. Samaan aikaan entiset presidentit ja eläkkeelle jääneet pankinjohtajat saavat käsittämättömän suuria eläkkeitä. ”167 000 euroa”, sanoi Carlos erään pankinjohtajan eläkkeeksi auton, autonkuljettajan, kahden henkivartijan ja yksityiskoneen lisäksi. ”Vuodessa siis?”, minä kysyin. ”Ei, vaan kuukaudessa”, hän vastasi. Pankki maksaa eläkekassasta ja -vakuutuksesta.

85 % portugalilaisista vanhuuseläkkeellä olevista asukkaista saa eläkettä 400 euroa tai vähemmän. Kuukaudessa, siis. Paljon on heitäkin, jotka saavat vain 200-300 euroa. Ei ole ihme, että myös eläkeläiset marssivat kaduilla täynnä suuttumusta, punaiset neilikat heiluen, kun "Troika" yrittää kajota eläkkeisiin. 

Vila do Condessa valmistauduttiin viikonloppuna pääsiäiseen kahdella kulkueella. Lauantai-iltana kulki täydessä hiljaisuudessa pieni kulkue, jossa ristiä kantavaa Jeesusta kuvaava patsas kannettiin yhdestä kirkosta toiseen. Sunnuntaina Jeesus sai saattajikseen kymmenien ihmisten kulkueen, kärsimysnäytelmän, joka hieman eri muodossa on tätä nykyä surullisen monelle jokapäiväistä elämää.