lauantai 22. helmikuuta 2014

Sivutoimena kierrätyskyttä

En ole viherhippiäinen. Yritän kuitenkin kutistaa hiilijalanjälkeäni edes siellä missä aita on matalin. Pienin teoin. Kierrättämällä jätteet, ostamalla käytettyä silloin kun se on mahdollista, minimoimalla ruokahävikin, käyttämällä omia jalkoja ja julkisia liikennevälineitä, laittamalla kasvimaalle ja hedelmäpuille luontaisia lannoitteita; vuohien ja lampaiden lantaa ja tuhkat takasta, ostamalla maan ja paikallisten viljelijöiden omia tuotteita silloin kun niitä on saatavilla. Tästä hyvästä omatuntoni ei motkota kovin lujaa lentäessäni Suomeen tarpeen tullen ja sytyttäessäni tulen takkaan talvi-iltaisin.

Jätteiden kierrätys on tehty Portugalissa älyttömän helpoksi. Lähin lajittelupiste löytyy pikkukylän laidallakin koiranpissatusmatkan päästä, kaupungissa niitä on melkein joka korttelissa. Perinteisen roskasäiliön lisäksi on omat säiliönsä lasille, paperille&pahville ja muoville&metallille. Jokaisella säiliöllä on oma tunnusvärinsä, ja kyljessä vielä kerrotaan kuvasymbolein mitä sinne voi laittaa. Lukutaidotonkin osaisi kierrättää. Vastaavasti markettien tuotteista löytyy merkintä siitä, mihin lajittelusäiliöön pakkausjäte laitetaan. Vesipulloon ja säilykepurkkiin on painettu merkki ”ecoponto amarelo” (keltainen), viinipulloon etiketissä seisoo ”ecoponto verde” (vihreä) ja muropakkauksen kyljessä kerrotaan "ecoponto azul” (sininen). Jätteiden kotilajitteluun on saatavissa metallisia roska-astioita, joissa on omat lokeronsa kullekin jätelajille, samoin värein kuin mitä pakkauksissa ohjeistetaan.

Jätteiden kierrätys on tehty Portugalissa siis ihan älyttömän helpoksi. Ainoastaan asenteissa on vielä parantamisen varaa kierrätyskampanjoista huolimatta. Kaupungissa roskiksessa pilkottaa syntisen usein vesikanikoita, viinipulloja, limsatölkkejä. Kaikki eivät välitä tai eivät osaa. On ymmärrettävää, että yli seitsemänkymppinen huonomuistinen vanhus ei muista laittaa maitopurkkia muovijätesäiliöön, mutta kun teini-ikäinen poika laittaa tyhjän mehutölkin roskiin, löytyy selitys joko kodin tavoista tai yleisen kierrätystietoisuuden puuttumisesta. No, jos hänen omassa kotonaan ei kierrätetä, niin täällä oppii sitten senkin.

Uudessa kodissani minusta on tullut kauhea kierrätyskyttä. Kun vanharouva tulee keittiöön jugurttipurkki kätösissään, vinkkaan häntä kohti muovijätesäiliötä. Joskus hän muistaa sen itsekin, joskus ei, mutta muistaa joskus sentään sen, ettei purkki kuulu roskiin. Kun hän ei muista minne se kuuluu, hän jättää sen työtason kulmalle. Ei se mitään. Mieluummin korjaan sen siitä oikeaan paikkaan kuin kaivelen sitä roskiksesta. Sitäkin teen. Yksikin tölkki uusiokäytössä on yksi tölkki vähemmän kaatopaikalla, ja taloutemme hiilijalanjälki kevenee taas pienen ripauksen verran.

Joku minua vihreämpi voisi nyt sanoa, että pitääkö sitä jugurttia sitten ostaa ja syödä. ‟Hakekaa maito maitotilalta, niitähän siellä maalla varmasti on, ja tehkää jugurttinne itse.” Niinpä niin. Tein kesähelteillä jugurttia. Siitä tuli viiliä, joka happani jääkaapissa hyvin äkkiä. Jugurtinteko vaatii juuri oikean lämpötilan, mikäli ette sattuneet tietämään. Sitä varten on ihan omia somia pikku koneita. Sähkökäyttöisiä.

Monet Suomi-vieraat ovat ihmetelleet ja ihastelleet Portugalin siisteyttä. Kuljit sitten Lissabonissa, Portossa tai Vila do Condessa, ei kaduilla ole juuri roskan roskaa. Tämä on kolikon kiiltävämpi puoli, jota kadunlakaisijoiden armeija kiillottaa päivittäin, kun se harjat suihkien puhdistaa keskeisimmät kadut tuulen lennättämistä roskista. Roskiksiakin on kaduilla joka toisessa valotolpassa. No, melkein. Kolikon himmeämmällä puolella on köyhemmät asuinalueet tai liki hylätyt alueet, laittomat ”kaatopaikat” metsäteiden varsilla ja roskat, jotka talven sateet huuhtovat jokiin ja jotka jokia pitkin päätyvät mereen ja nousuvesi hylkää rannoille. Ei, turistin ei tarvitse peljätä. Ennen kesää rannat puhdistetaan, hiekka seulotaan ja tasoitetaan niin, ettei sieltä ihan heti löydy edes yhtä simpukankuorta. 

Espinhossa asuessani talviselta rannalta löytyi kaikenlaista. Otin kameran ja kuvasin roskia talven kuulaassa valossa. Kadotettu, hajotettu tai hylätty esine pääsi vielä hetkeksi valokeilaan, esitti joutsenlaulunsa, kumarsi yleisölle – hassulle valokuvaajalle, satunnaiselle rantakalastajalle ja puhdistuskoneen kuljettajalle – ennen kuin se lavalle heitetyn ruusun kera teki exitin puhdistuskoneen ahnaaseen kitaan. Nyt se elää uutta elämää uusiolasina, kierrätettynä muovina tai metallina. Ehkä rannalla kuvaamani viinipullo päätyi juomalasiin, jonka myöhemmin ostin marketista eurolla. Pieni romantikko minussa haluaa uskoa näin. 

Jotkut täällä ovat varmasti sitä mieltä, ettei näitä kuvia saisi laittaa näytille. Että en saisi näyttää tätä vähemmän kaunista puolta Portugalista. Mutta, kuten olen muutamaan kertaan jo todennut, Portugali ei ole täydellinen, ja se tässä maassa onkin parasta. Ei roskia pidä lakaista maton alle. Näytetään ne ja todetaan samalla, että oikealla tiellä ollaan, vaikka vielä onkin petraamista. Ja petrataan sitten. Eihän maailmakaan vielä ole valmis. 


2 kommenttia:

  1. Hei löysin blogisi blogilistalta hakusanalla Portugal. Luen paljon expattien blogeja, että jotain tietäisin maailmasta. Olen aika vähän matkustellut. Portugalissa en koskaan. Paitsi Madeiralla. Kohta alkaa olla aika etsiä talvipaikkaa!!! Jos sallit, niin jatkan seuraamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Mukavaa saada lisää lukijoita, se motivoi jatkamaan blogin pitämistä :-) Talvipaikaksi en Pohjois-Portugalia suosittele ainakaan tämän talven perusteella, mutta Algarven seutu voisi hyvinkin olla ilmastoltaan sopivan leuto, Madeira myös.

      Poista