 |
| Katso Sagrada Famílian kattoa. |
Jos jokunen viikko sitten vietin joulua keskellä kesää, niin
lauantaina oli heinäkuinen talvipäivä. Satoi vettä. Ihan kunnolla, ei siis
silleen vaan vähän ropsimalla. Ainoa ero helmikuuhun verrattuna oli lämpötila. Tarkeni
puuvillamekossa ja varvastossuissa niin sisällä kuin ulkona.
Viime vuonna näihin aikoihin kärvisteltiin metsäpalojen
keskellä. Savu kirveli nenässä harva se aamu. Tänä vuonna on toistaiseksi päästy
vähemmällä, silti tähän mennessä on saatu kiinni jo kaksi pyromaania. Niin,
muistinvirkistykseksi mainittakoon, että osa metsäpaloista on sytytetty ihan
tarkoituksella tai aikaansaatu huolimattomalla tulenkäytöllä. Roskia ei saisi
polttaa kuivana aikana, silti usein näkee savuvanoja luikertelemassa taivasta
kohti.
 |
| Punaista katukuvassa. |
Tällä viikolla kaikki aamut ovat olleet harmaita. Sumu alkaa
nousta illalla, heti auringonlaskun jälkeen, se vyöryy kosteana pilvenä joka
kolkkaan, vaimentaa maaseudun äänet; koirien haukunnan, traktorin pärinän,
kaukaisen riikinkukon rääkäisyt ja kirkonkellot. Iltapäivällä, lounasaikaan,
jaksaa tuuli taas alkaa puhaltaa ja se puskee pilvet pois. Sumuisen aamun
jälkeen on luvassa kuuma loppupäivä.
Sumussa piilee vaara. Kun aurinko kajastaa heikostikin sen
läpi se polttaa, pahemmin kuin kirkkaalla paisteella. Ennen kuin huomaakaan on
nahka palanut ja punoittaa iloisen helakasti. Sumussa aurinkoa ei aluksi huomaa
varoa, mutta kyllä sen kerrasta oppii.
Meillä on Carlosin kanssa rekkamiehen rusketukset. Keväällä
lämpötilan kohotessa paitojen hihat lyhenivät samassa suhteessa. Kun ollaan
paljon ulkotöissä, ovat kädet mukavasti päivettyneet – hauikseen saakka.
Minulla myös polvet ovat hyvin ruskeat – hameenhelman ja saappaiden yläreunan
väliseltä matkalta. Vanharouva kysyi olenko käynyt jo rannalla. No, en ole
ehtinyt eikä oikein ole tehnyt mielikään. Enkä sitä paitsi kehtaa. En
tällaisella pohjarusketuksella.
 |
| El toro pohtii. |
Vuohet ja lampaat ovat olleet maisemanhoitotöissä, toisin
sanoen ne on päiväsaikaan laitettu liekaan hedelmätarhan laitaan, ja ne ovat
saaneet mussuttaa heinää mielin määrin. Maria-kutulla on ollut ilmeisesti
juoksuaika, tai mitä vuohitermiä nyt pitäisikään käyttää. Luís-pukilla on ollut
tuliset oltavat päiväsaikaan kun se ei ole päässyt kutun luo, ja se on saanut vain haistella sen ihanaa parfyymiä ilmassa. Yhtenä päivänä
olin paikalla kun vuohet vietiin yöksi aitaukseensa. Luís alkoi välittömästi
jahdata Maria-parkaa pitkin aitausta ja onnistui lopulta ahdistamaan sen
nurkkaan. Homma oli nopeasti ohi, Maria meni katoksen alle seisomaan ihmeissään
ja Luís jökötti keskellä niin tyytyväisen näköisenä, että se olisi varmaan
takonut sorkkiaan rintaan jos se olisi anatomisesti mahdollista.
Hetken kuluttua Maria lähti syömään. Luís seurasi perässä ja
lätkytti kieltään Marian korvanjuuressa. Ehkä se oli vuohimainen
hellyydenosoitus, mene ja tiedä, mutta melkoisen roisilta pukkimme näytti. Sen
hormonit hyrräävät ylikierroksilla, sillä se on yhtenään ahdistelemassa
kuttuja.
Minä en enää mene aitaukseen sisälle jos voin välttää sitä.
Luís nimittäin haluaa osoittaa olevansa paikan kingi, ja sillä alkaa olla isot
ja teräväkärkiset sarvet.
 |
| Patsaaksi jähmettynyt katutaiteilija? Vai vahamuseon mainosnukke? |
Vielä kanakuulumisia: olemme jälleen vuodentakaisessa
tilanteessa, jolloin ne pullauttivat yhden munan päivässä – kaikki kanat
yhteensä. Talvella leivoin kevyesti kakun viikossa ja möimme puolikkaan tai
kokonaisen munatusinan lähellä asuvalle rouvalle. Nyt olen siirtynyt tekemään
murotaikinapohjaisia hedelmäpiiraita, joihin ei munia tarvita. Kirsikkapiiraasta tuli muuten hurjan hyvää. Kirsikkahillokin onnistui. Tosin
poistettuani käsin kivet kahdesta kilosta kirsikoita päätin että ei koskaan
enää. Aamulla meni vielä puoli tuntia kun jynssäsin kaasuliedeltä ylikiehuneet
ja kiinnikärvähtäneet hillot.
Vaikka tuntuu siltä että kesä ei ole kunnolla vielä
alkanutkaan, on se jo pitkällä. Maissi on hujahtanut äkkiä parimetriseksi.
Palatessani Suomesta kesäkuun alussa se ulottui suunnilleen nilkkoihin asti.
Paria viikkoa myöhemmin Gaian juostessa pellolla tarpeilleen erotin vain sen
hännänhuipun maissirivien välissä. Nyt se vaan katoaa pöheikköön ja juosta
kirmaa hetken kuluttua takaisin, läähättää ja hymyilee korvasta korvaan. Onnellinen koira.
 |
| Saippuakuplataiteilija. |
Maissi saa kasvaa vielä kuukauden, pari. Se havisee hiljaa
tuulessa, aaltoilee vihreänä merenä. Pääskyset lentelevät latvoja hipoen,
haukka vahtii kivipylvään nokassa, kiljaisee. Illalla, kun hämärtyy, lähtevät
liikkeelle lepakot, yön pääskyset. Ne kiertelevät, kaartelevat, tekevät
voltteja, sujahtelevat ja pujahtelevat nopeasti pieninä varjoina. Vilahtavat
näkyviin, pois näkyvistä, näkyviin. Ihan kuten naapurin leskirouvan pakit
saanut ihailija, joka piileskelee lyhtypylvään takana, kurkistaen sieltä
välillä. Kahdeksankymppinen mies riutuu rakkaudesta, tai yksinäisyydestä, mutta
liikkuu yllättävän ketterästi kun huomaa että hänet on havaittu.
Barcelonan reissun jälkeen olen ollut täynnä virtaa ja
saanut viikon aikana paljon aikaan. Siitä hyvästä laitan vielä tähän juttuun
kuvia Barcelonasta. Seuraava reissu suuntautuu Lissaboniin ihan lähiaikoina.
Sitä ennen pitäisi kai vihdoin saada ikkunat pestyä.
 |
| Pläääh! Ikkunakalterikoriste näyttää kieltä ohikulkijoille. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti