Mahtisonnin lemmenliekit

Jättiläismuurahainen kävi yhden yön aikana munimassa. Heinätyöt on saatu päätökseen. 

Eräänä aamuna viime viikolla heräsin kukonlaulun aikaan, kuten yleensäkin, mutta naapurien kukkojen kilpakieunnan lisäksi ulkoa kuului outoa ääntä. Eräänlaista mylvintää. Ääni voimistui ja voimistui, ja huipentui lopulta pitkään, kumeaan mylväisyyn, josta lähinnä tuli mieleen rintaansa takova gorilla. Sen perusteella mitä luontodokumenteista olen kuullut.

Vasikat ovat aitauksessa talon vieressä. Päivän aikana selvisi, että nuorimmalla naaraspuolisista vasikoista on koirakielellä juoksuaika. En tiedä miksi sitä nautakielellä kutsutaan. Joka tapauksessa tämä kaunis, liki valkoinen vasikka on varhaiskypsä, sillä sillä on ikää vasta kahdeksan kuukautta. ”Tem uma cara bonita”, ”Sillä on kauniit kasvot”, olen useasti todennut Carlosille, tuijotellessani lumoutuneena kaunista vasikkaa. Kutsutaan häntä nyt vaikka Lindaksi (suom. nätti, kaunis). Linda näyttää niin ihannelehmältä kuin nuori vasikkaneito vain voi näyttää: sillä on tummat, kosteat silmät, pitkät silmäripset, pusuhuulet, hoikat sääret ja leveät lanteet.

Kolme kanaa yllätti yhtenä aamuna neljällä munalla.

”Ei sillä ole kasvoja, sillä on turpa”, huomauttaa Carlos, mutta myöntää samaan hengenvetoon, että kaunis se on.

Samassa aitauksessa ja samoilla laitumilla Lindan kanssa käyskentelee kookas puolitoistavuotias sonni. Kutsutaan häntä nyt vaikka Brunoksi. Bruno on puhdasverinen Minho-rodun edustaja, se on kastanjanruskea, sillä on kunnioitusta herättävät sarvet ja tuuhea otsatukka, kaulalla komea heltta, joka heiluu puolelta toiselle kun se käyskentelee laitumella. Eikä heilu pelkästään heltta. ”Sacos (pussit), tintins” – urokset ja naaraat erottaa toisistaan helpoiten kun katsoo mitä mahan alla, takajalkojen välissä roikkuu. Killuttimistaan päätellen Bruno on varsinainen mahtisonni, muu muuuuuuu!

Tytöt tykkää auringosta. 

Bruno on rakastunut Lindaan. Ne näkee usein kaulailemassa tai kylki kylkeä vasten, tai Bruno Lindan perässä, välillä ne hellivät ja nuolevat toisiaan. Naudatkin kaipaavat seuraa, läheisyyttä ja lämpöä. Ne tuntevat laidunkumppaninsa, hoitajansa, jopa Carlosin auton äänen.

Lindan tultua kiima-aikaan (niinhän se nautakielellä taitaakin olla?) Bruno meni ihan sekaisin. Se alkoi aamusta iltaan jatkuvan mylvinnän, tanteereen tömistelyn ja mullan pöllyttelyn. Muuuuuuhhh!!! Se yritti kalastaa Lindan huomiota.

Mitä teki kaunis Linda? Oli kuin ei olisi huomannutkaan. Makoili ja märehti, hätisteli hännällään kärpäsiä loitommalle ja nuoli nyt omaa kylkeään, ei Brunon.

Maissi alkaa orastaa. 

Nuoren, naimattoman neidon täytyy esittää vaikeasti tavoiteltavaa.

Bruno jatkoi metelöintiä ja mullan levitystä. Se kulki Lindan perässä kuin lemmenkipeä teini, Lindan keikutellessa  viekoitellen lanteitaan, Brunon nuuhkiessa suuret sieraimet innosta väristen. Se yritti nousta Lindan selkäänkin.

Mitä teki Linda silloin? Väisti, nosti häntäänsä ja antoi lannan läjähtää maahan.

Carlos erotti Lindan muista naudoista ihan sen oman turvallisuuden vuoksi. Linda on liian nuori lehmäksi ja Bruno liian iso sille puolisoksi, ainakin toistaiseksi. 

Parissa päivässä tilanne rauhoittui, mutta kuukauden kuluttua otetaan uusiksi. Kun sitten taas kuuntelen Brunon, ja ehkä muidenkin sonnien, mylvintää ja sarvienkalistelua, saan muistuttaa itselleni että itsehän minä Lindan meille halusin. Tässä sitä taas nähdään mitä tapahtuu kun on amatööri asialla. Jotenkin mieleeni ei juolahtanut, että sonneilla on näin vahva suvunjatkamisvietti.

Perhonen puutarhassa.

Nyt olisi hyvä laittaa kuva kauniista Lindasta ja komeasta Brunosta, mutta en pääse ottamaan kuvia. Tätä kirjoittaessa istun Frankfurtin lentoasemalla matkalla Helsinkiin. Asuntoasioita on järjestettävänä, vaikka heikkoina hetkinä näyttää siltä, ettei ne järjesty mitenkään päin.

Matka tuli huonoon aikaan. Vanharouva kaatui maanantaina ja mursi lonkkansa. Hänet vietiin sairaalaan ja leikattiin samana iltana. Loppuviikolla hänen pitäisi päästä jo kotiin, enkä ole siellä auttamassa. Hän on kovin heiveröinen, eikä ensi alkuun pysty varmasti kävelemään omin avuin. Lääkäri on kuitenkin antanut hyvät ennusteet toipumiselle.

Näin ne tilanteet hetkessä muuttuu, eikä auta muu kuin mennä sen mukaisesti.

Olin Suomessa viimeksi syyskuussa. Silloin paistoi aurinko ja oli lämmintä. Nyt tänne perille päästyäni paistaa taas aurinko ja on lämmintä. En usko, että täällä on välillä ollutkaan kylmää ja sateista. Minua on vaan narrattu! 

Kuvissa tietokoneelta kaivettuja näpsäyksiä maatilan arjesta.