Piti hetken oikein miettiä, että alanko kirjoittamaan
blogipäivitystä vai neulonko sukkaa. Ensinnäkin on sellainen ilma, että
sohvannurkka kutsuu enemmän kuin työpöytä, ja toiseksi ei ole taaskaan juuri
mitään kerrottavaa. Edes postimiestä ei ole näkynyt, odottamastani
alunalähetyksestä puhumattakaan. Toisaalta sadesäällä ei lankoja värjätä, sillä
niitä ei saa kuivaksi, joten ei sen puoleen kiire, mutta toivottavasti se
paketti joskus tulee perille.
Postimiestä olisi kyllä kiva nähdä sikälikin, että
esittelisin hänelle mieluusti uudet tohvelini (pantufas tai chinelos).
Jos muistatte, rakkaat lukijat, aiemmissa tohveleissani oli (on yhä) toisessa
reikä isovarpaan kohdalla. Lisäksi ne olivat (ovat) pahuksen kylmät.
Vilujalkana sainkin tarpeekseni kiinakauppojen tusinatohveleista ja tein sellaiset, jollaisia ei taatusti toisia tule kadulla vastaan. Voi
kuulostaa hullulta, sillä kuka nyt kadulla kulkisi tohvelit jalassa, eikös
vaan? No kyllä kulkee monikin. Ainakin tämän kadunpätkän kaikki vanhukset. Eikä
ole yhtään tavatonta nähdä torimyyjää tai kalastajan muijaa tohvelit jalassa,
puhumattakaan ostoksilla olevasta mummosta. Tohvelit ovat koko kansan jalkine –
kevyet, väljät ja halvat. Torilta saa Kiinassa tuotetun tohveliparin kolmella
eurolla. Kestävät sitten sen mitä kestävät. Kiinalainen liimahan ei ole ikuista,
kuten kerran tuli todettua.
Portugalissa asuvat lukijat toki tietävät, että täällä on
tapana kulkea sisälläkin kengät jalassa. Paitsi jos on suomalainen. Me laitamme
tohvelit jalkaan (näin oletan). Carloskin vetää tohvelit jalkaan kun on sisällä
hiukankin pidempään. En tiedä onko se koulutukseni tulosta vai hänen omaa
mukavuudenhaluaan, mutta ihan mielelläni ostan hänelle uusia tohveleita sitä
mukaa kun vanhat kuluvat puhki / alkavat irvistellä liitoksistaan / koirat
pureskelevat ne. Ja ei, koiria ei ole opetettu tuomaan isännälle tohvelit. Ne
ovat oppineet ihan itsestään viemään ne nurmikolle tai huoneeseensa
järsittäviksi. Edellisten asukkaiden koiralla oli nähtävästi sama tapa, sillä
raivatessamme heinikkoa kun teimme tilaa nurmikolle, löytyi sieltä täältä
tohvelinraatoja ja myös pariton tossu. Batatinhalla on myös ihan oma outo
tapansa: se työntää kuononsa syvälle tohvelin sisään (ihan sama kenen) ja
hengittää syvään, eikä mene pitkään kun sen silmät alkavat lumpsua, nautinnosta
tai hapenpuutteesta, en tiedä. Se tykkää myös nuolla paljaita varpaita. Myös
suihkun jälkeen.
En tiedä johtuuko sisällä kengät jalassa kulkeminen siitä,
että asunnoissa on usein kivi- tai laattalattiat vai päinvastoin – laitetaanko asuntoihin
kestävä lattia sen vuoksi kun porukka kuitenkin kulkee kengät jalassa. Kylmä se
joka tapauksessa on, varsinkin talvella. Tietysti kivilattia on myös helppo
puhdistaa, ja suomalaisen silmissähän se on pelkkää plussaa. Mehän olemme
siivoushulluja, taas karkeasti yleistettynä. Kivilattia kestää myös koiran
kynnet ja satunnaisen tulvan, kun joku unohtaa vesihanan auki kylpyhuoneessa.
Niin, kiva olisi tietysti jos kylpyhuoneessa olisi ritilällä peitetty
lattiakaivo ja kaadot sen suuntaan, mutta havaintojeni mukaan se ei vaan kuulu
maan tapoihin. Tuuletusventtiilikin on luksusta. Pikku-Batatinha on muuten jo
puoliksi sisäsiisti – joskus se lirauttaa sisälle, mutta onneksi se sentään ymmärtää
mennä vessaan vessaan.
Vedestä tuli
mieleen, kun kävimme yhtenä päivänä hakemassa juomavettä naapurikylän
lähteeltä. Käytännössä se on betonipaasiin laitettu hana, ja vesi tullee
jostain lähteestä siitä läheltä. Kurvasimme paikalle, ja kadulla koiran kanssa
ollut nainen heilautti kättään tervehdykseksi. Carlos naurahti, että hassua,
kun vieras ihminen tervehtii. Minusta siinä ei ollut mitään hassua, sillä
kaikkihan pikkukylillä niin tekevät, minäkin, vaikka olen suomalainen. Minusta
oli hassua, että se oli Carlosin mielestä hassua. Hänhän on portugalilainen.
Sitä paitsi ainakin naisen koira oli meille jo entuudestaan tuttu aiemmilta
lähdereissuilta. Kun nousin autosta, se tuli luokseni ja alkoi haistella
sääriäni. Koirilla on kumma tapa tehdä niin. Batatinhakin hiipii usein taakseni
ja nuuhkii pohkeitani. Myös Gaia tekee niin, sillä erotuksella, että saan siltä
yleensä säkärin. 
Nainen (enpä huomannut katsoa hänen jalkineitaan, oliko jalassa
tohvelit, mutta todennäköisesti oli) istahti lähteen vieressä olevalle
kivipenkille ja alkoi jutella. Kertoi, että hänellä oli kaivo kuivunut, kyseli
onko meillä oma kaivo vai vesiyhtiön vesi (agua
da companhia) , sitten kilvan kauhisteltiin vesiyhtiön veden kalleutta, se
on kuulemma Vilassa maan kallein. Nainen silmäili samalla minua, muttei
varmasti kummastellut pinkkejä tohveleitani, joista toisessa on reikä, sillä
minulla oli jalassa pinkit saappaat, ja yritti varmaan päätellä olenko
ukrainalainen vai venäläinen. Suomalainen tuskin juolahtaisi mieleen, enkä
alkanut kyseistä informaatiota tarjoamaan kun ei kerran kysytty. Aika monethan
kysyvät suoraan, ja hyvä niin, sillä profiloidun mieluummin suomalaiseksi kuin
minkään muun maalaiseksi.
Nainen palaili sitten koiransa kanssa kotiin, viereiseen
taloon, ja me jatkoimme Carlosin kanssa kanistereiden täyttöä. Pieni
juttutuokio ventovieraan kanssa lämmitti kummasti mieltä harmaan koleana
päivänä. Suomalaisellehan se on kauhistus, jos näin karkeasti saa taas yleistää,
paitsi minähän alan juttusille vieraiden kanssa myös Suomessa; raitiovaunussa,
junassa ja bussissa sekä myös bussipysäkillä, mutta se johtuu tietysti siitä,
että asun Portugalissa ja jotkut hyvät tavat ovat tarttuneet. Monta
elämäntarinaa minulla on ollut ilo ja kunnia saada kuulla. Toivottavasti kuulen vielä monta lisää.
Tätä päivitystä viimeistellessä vaihtui päivä ja sää. Nyt paistaa
aurinko. Lopetin juuri suomen tunnin, oppilaani opetteli lausumaan muun muassa ”Yökyöpeliä
yökötti yölliset syömingit”, joten voinen nyt aloittaa viikonlopun. Huomenna suuntana on pohjoisraja
ja legendaariset markkinat, feira. En
osta uusia tohveleita, sillä minulla jo on sellaiset, ja hyvät ovatkin, kameran otan mukaan ja
koitan napsia kuvia jaettavaksi teillekin, rakkaat lukijat. Hyvää viikonloppua!
Kuvissa kivipenkkejä ja nainen (ei sama) vesilähteellä (ei sama).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti