tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pintaraapaisu Portugalia

Moliceiro-veneitä Aveiron keskustan kanaalissa. 

Barran majakka
Monelle matkustavaiselle manner-Portugalista ovat tuttuja Lissabon ja Porto. Maassa on kuitenkin näiden kahden kauniin kaupungin lisäksi monta muuta tutustumisen arvoista kohdetta. Keräsin tähän muutaman, ja vain muutaman. Kooste nähtävyyksineen perustuu vain niihin paikkoihin, joissa olen itse käynyt, ja kaupungeista löytyy toki muitakin nähtävyyksiä kuin tässä mainitut, samoin on paljon muita mielenkiintoisia kaupunkeja ja muita kohteita. Näitä voin nyt kuitenkin lämpimästi suositella lomamatkan päiväretki- tai pidemmänkin oleskelun kohteeksi.

Aveiro

Keskisessä Portugalissa sijaitsevaa Aveiroa kutsutaan Portugalin Venetsiaksi kanaaliensa ansiosta. Kaupungin keskusta kauniine rakennuksineen, kanaaleineen ja pienine katuineen onkin oiva päiväkävelyn kohde. Perinteisellä moliceiro-veneellä voi tehdä pienen ajelun kanaaleilla, aina riaksi kutsutulle laguunille asti. Kannattaa käydä myös katedraalissa ja kävellä suola-altaille, jotka ovat hiukan kaupungin ulkopuolella.

Aveirosta on lyhyt bussi- tai taksimatka merenrannalle Barraan, missä voi ihailla mm. huikean kokoista majakkaa. Keskiviikkoiltapäivisin majakkaan pääsee myös vierailulle – ihan ylös asti.

Kaupungin keskustassa on useita hyviä ravintoloita, ja se on myös suosittu illanviettopaikka kesäisin. Joka kuukauden neljäs sunnuntai Aveirossa on isot antiikki- ja vanhojen tavaroiden markkinat.  

Lissabonin ja Porton väliset junat pysähtyvät Aveiron asemalla. Portosta pääsee myös edullisella suburbano-paikallisjunalla.

Diana-temppeli Évorassa
Évora

Évoran kaupunki on noin kahden tunnin junamatkan päässä Lissabonista itään, sisämaahan. Kaupungin vanha osa sijaitsee kokonaan muurien sisällä ja on yllättävän laaja alue. Katedraalin lisäksi tärkeitä nähtävyyksiä ovat roomalaisten rakentama temppeli, jota kutsutaan Diana-temppeliksi (jäljellä lähinnä rauniot) sekä luista tehty kappeli Capela dos Ossos,  joka ei välttämättä ole niin makaaberi kuin mitä voisi kuvitella. Makuasia toki. Lisäksi vanha aqueduto-vesijohto kaarien alle rakennettuine pikkutaloineen on kiintoisa kohde. Lisäksi Évorassa on pari palatsia. Alentejon maaseutu Évoran ympäristössä on varsinkin keväisin kuulu kauneudestaan. 

Guarda

Guarda on Portugalin korkeimmalla sijaitseva kaupunki, 1000 metrin korkeudessa. Katedraalin, linnoituksen ja museon lisäksi itse kaupungissa ei ole järin paljon nähtävää, mutta vuoristossa sijaitsevana se on silti ihan kiintoisa kohde. Varsinkin junamatka Coimbraan on sykähdyttävä. Guardasta on myös bussiyhteys Espanjan puolelle Salamancaan (lue lisää tekemästäni kiertomatkasta täältä).

Täällä syntyi Portugali. 
Guimarães

Kivimuodostelma Penhan vuorella.
Hiljattain Euroopan kulttuuripääkaupunkinakin ollut Guimarães pohjoisessa Portugalissa viehättää rauhallisuudellaan ja kauneudellaan. Guimarãesia sanotaan Portugalin kehdoksi, berço de Portugal, sillä maa on saanut täältä alkunsa. Laaja kävelykatujen keskusta on mukava paikka käveleskellä ja viettää aikaa. Kannattaa kiinnittää huomiota vanhoihin taloihin: joissakin kerrokset näyttävät olevan kaltevia ja ikkunat ja ovetkin vinoja. Optinen harha vai ei?

Guimarãesin linna on tutustumisen arvoinen kohde, samoin kuin sen vieressä oleva palatsi Paço dos Duques.

Vaikkei varsinaisesta kaupungin hälinästä voi oikein puhuakaan, pääsee sitäkin vähää hälyä pakoon ottamalla köysiratakyydin Penhan vuorelle. Siellä voi nauttia piknikistä satumetsämäisessä ympäristössä ja ihailla vuoren ympärillä avautuvia maisemia.

Jo pelkästään junamatka Portosta Guimarãesiin on elämys, kun juna matelee vehreissä laaksoissa osin jokea myötäillen.

Kapea kuja Piódãossa.
Piódão

Piódão keskisessä Portugalissa on pikemminkin kylä kuin kaupunki. Melkein kaikki rakennukset on koottu paikallisesta materiaalista, nimittän xisto-liuskekivestä. Jopa katot on tehty kivilaatoista. Kylän yleisilme onkin tumma, mutta silti kaunis. 

Sisämaassakaan ei tarvitse olla vailla uimarantaa. Jokien varsilla on praia fluvial -rantoja. Sellainen löytyy myös Piódãosta. 

Laakson vastakkaisella puolella näkyy asumaton kylä. Joskus jotkut ovat ostaneet näitä hylättyjä kyliä ja kunnostaneet rakennuksia muun muassa matkailijoiden käyttöön. 

Näkymä Santa Luziasta Viana do Casteloon, Limajoelle ja Atlantille.
Vaatimattoman sisäänkäynnin takana
piileskelee kehuttu ravintola Vianassa. 
Viana do Castelo

Pohjoisrajan likellä, Limajoen suulla oleva Viana do Castelon kaupunki on ehkä tunnetuin telakkateollisuudestaan ja Coração de Viana, Vianan sydän filigraanikoruistaan, jotka tosin valmistetaan muualla. Vuosittain elokuussa järjestettävässä Romaria de Nossa Senhora d´Agonian juhlissa  nuoret naiset laittavat ylleen perinneasun ja arvokkaat kultakäädyt. Kaupungissa on mielenkiintoinen asumuseo Museu do Traje, jonka yksi erikoisimmista vaatekappaleista on olkitakki, sekä entiseen sairaalalaiva Gil Eanesiin tehty laivamuseo.

Kaupungista pääsee jälleen hetkeksi karkuun, kun hyppää rinnettä pitkin kömpivään elevadoriin eli hissiin ja menee Santa Luzian vuorelle. Huipulta avautuu huikeat näkymät kaupungin yli merelle Santa Luzian pyhäkön edestä. Vielä ylemmäs pääsee kirkon kupolissa. Lähettyvillä on aika monen tähden hotelli Pousade de Viana do Castelo.  Sen sijaan kaupungin keskustassa on sympaattisia pikkuhotelleja ja -ravintoloita.

Viana do Casteloon pääsee Portosta esimerkiksi junalla. Vianasta on myös junayhteys Espanjan puolelle Vigoon (juna lähtee Portosta).
Varsinainen rantarata Farossa. 

Faro

Hypätään pohjoisesta etelään ja Faroon. Monille Farosta tulee mieleen Algarvea palveleva lentokenttä, mutta se on itse asiassa varsin sympaattinen, aito algarvelainen pikkukaupunki. Farossa voi käveleskellä vanhassa kaupungissa ja ajaa rantaa pitkin kulkevalla junalla aina Espanjan rajalle asti, tai hypätä veneeseen ja mennä tutkimaan Ria Formosan luonnonpuistoa. Myös Farossa on luukappeli.

Faroon on junayhteys pohjoisesta asti Lissabonin kautta kauniita maisemia katsellen. Paljon nopeammin toki pääsee lentäen. Albufeiran lomakohteen ja Faron välillä on bussiyhteys.

Vila do Conde

Sokerina pohjalla oma kotikaupunki Vila do Conde, joka sijaitsee Porton pohjoispuolella. Kaupungin kauneinta antia ovat Avejoki, vanhan kaupunginosan kapeat kadut, katedraali, Santa Claran luostarirakennus, huikea aqueduto-vesijohto, jolla on alun perin ollut pituutta useampi kilometri, sekä tietenkin meri ja hiekkarannat. Kaupungissa on mm. merenkulkumuseo museolaivan kera, pitsinnypläysmuseo ja kirjailija José Région kotimuseo.

Vila do Conden vaikuttava aqueduto. 

Jos liikut omalla autolla, käy katsastamassa myös Vila Chãn kalastajakylä ja paikallisen Gaudin taideteokset (katso kuvia täältä), tai aja sisämaahan vaikkapa Santiagon reitin varrella sijaitsevaan Vairãon kylään, jonka korkeimmalla kohdalla on pieni kirkko merinäköalalla ja korkkitammien varjostama pikkupuisto.

Vila do Conde on perjantaisia toripäiviä lukuun ottamatta varsin unelias pikkukaupunki, mutta isomman kaupungin vilinään pääsee käsiksi läheisessä Póvoa de Varzimissa, jossa on jopa kasino. Molempiin pääsee Portosta maan päällä kulkevalla metrolla.

São Jõao eli juhannus on yleensä iso juhla Vilassa. Joka neljäs vuosi järjestetään myös Procissão dos Tapetes de Flores, jolloin kaupungin keskustan kaduille, monen kilometrin matkalle, kootaan kukista matot, joita pitkin kulkee kulkue. Tapahtuma kestää vain yhden päivän, mutta sitä valmistellaan kuukausia. Juhla järjestetään seuraavan kerran 15.6.2017 (katso täältä kuvia vuoden 2013 tapahtumasta).


Vielä jäi uupumaan monet mainiot paikat, kuten: Coimbra, Sesimbra, Sintra, Cascais, Óbidos, Leiria, Nazaré, Dourojoen laakso, Gerês, äh, listaa voisi jatkaa loppumattomiin. Kesäisin on paljon juhlia, ja vaikka niistä useimmilla onkin uskonnollinen tausta, ovat ne mielenkiintoista nähtävää myös ei-katolilaisen vinkkelistä katsottuna, sillä ne ovat olennainen osa portugalilaista perinnettä ja kulttuuria ja varsin värikästä seurattavaa.

Kannattaa myös muistaa, että Portugalissa on  kylpyläkaupunkeja, mm. Luso ja Caldas da Rainha. Sekä jylhää vuoristoa ja ihanaa maaseutua, joka varsinkin täällä pohjoisessa on aina vehreä. Niin ja Atlantin valtameri, aaaah... 

Maisemien lisäksi Portugalin parasta antia ovat tietenkin ystävälliset ihmiset, leuto ilmasto, suht terveellinen ruoka ja suomalaiselle kukkarolle lempeä hintataso. Kaunista arkkitehtuuria pääsee ihailemaan aivan ilmaiseksi, vain omien jalkojensa kustannuksella, sillä ne joutuvat koville! Vastaantulijat opastavat mielellään eksynyttä kulkijaa, ja naisenkin on yleensä turvallista kulkea yksin. En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi lukuisilla reissuillani vaikka seuralaisena on ollut vain kallis kamera. Parasta antia ovat juttusille ryhtyvät tuntemattomat, ja olen itsekin oppinut avaamaan suuni. Se kannattaa.

Tervetuloa Portugaliin! 


Etualalla laivamuseo Avejoella, taustalla kohoaa Santa Claran luostarirakennus. 

Huikeita vuoristoja, tässä Serra do Açor.

2 kommenttia:

  1. Portugali kiinnostaa ja etenkin tuo Aveiro, jota on verrattu Venetsiaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aveiro on aivan uniikki paikka, asuin siellä puoli vuotta ja voin kyllä suositella lämpimästi.

      Poista