Konna kylpyhuoneessa

Entinen oliiviruukku on nyt kotina mm. laventelille. 

Parin viikon takaisen superviikonlopun jälkeen olemme palanneet jälleen arjen rutiineihin. No, eilen oli jonkin jalkapalloturnauksen loppuottelu. Benfica taisi voittaa. Jollen väärin muista, niin se on lissabonilainen joukkue.

Se, että asuu jossain maassa, ei automaattisesti tarkoita sitä, että imaisee itseensä ihan kaikki tavat ja kiinnostuksen kohteet. Hyljin jalkapalloa teflonin tehokkuudella. 

Lauantaiaamun rutiineihin kuuluu etupäässä alakerran imurointi ja yleinen siistiminen. Pölyt pyyhin niiden laskeuduttua. Sitä voi joskus odotella pari päivää. Joskus pidempäänkin. Se on samalla inhokkilistallani kuin ikkunoidenpesukin.

Sisääntuloaulaa imuroidessani siellä tuli tavanomaisten villakoirien lisäksi tällä kertaa vastaan myös pökäle. Kyllä, luit oikein, Rakas Lukija. Sellainen 4-5 sentin mittainen ja sentin paksuinen pätkä ihan sitä itseään. Liian pieni koiran kikkareeksi, ja ne molemmat ovat oppineet kyllä sisäsiisteiksi. 

Vahtikoira lipoo huuliaan, lienee havainnut sisiliskon. 

Pökäle ei tullut vastaan kävellen eikä ryömien, vaan osui imuriin. Se taisi olla sen vanhan, tumman antiikkimaton päällä, mikä siellä on, ja oli siksi jäänyt huomaamatta aiemmin. Onneksi kukaan ei ollut astunut sen päälle. Liisk. Käytämme suoraan kadulle vievää etuovea aika harvoin. 

Mistä pökäle oli tullut? mietin itsekseni samalla kun koppasin sen talouspaperin palaseen ja kiikutin roskikseen. Ah, Batatinha tietenkin retuuttanut sen pihalta, missä olen nähnyt vastaavia silloin tällöin ja olemme Carlosin kanssa aprikoineet, minkä lie petolinnun peppu pudotellut sellaisia pommeja. 

Nämä meidän koiraneidit eivät ole mitään hienohelmoja. Ne tykkäävät tonkia puutarhajätekompostia, vuokralaisten roskapussia, pelloilla olevia naudanlantapaakkuja ja kaikkea muuta kivaa. Yhden kiinteän pökäleen kanniskelu ei siis ole mikään ihme temppu, joskaan ei myöskään ihan jokapäiväistä touhuilua. 

Jatkoin imurointia. Alakerran kylpyhuoneessa allaskalusteen alta singahti päivänvaloon toinen pökäle. Mitä ihhhmettä?? ällistelin nyt. Ei ole Batatinhan tuomisia tämä. Koppasin pökäleen taas paperiin ja kiikutin ulos. Tuijoteltiin sitä Carlosin kanssa ja ihmeteltiin tovi että kuka mitä hä?

Liftari. 

"Pussaa mua, oon sun unelmies prinssi",
kehottaa ihkaoikea sammakko eli rã.

Tapaus painui selittämättömänä unholaan. Sunnuntaiaamuna availin olohuoneessa ikkunoita ja pihalle vievän oven tuuletusta varten, kuten joka aamu silloin kun ei sada. Hiukan myöhemmin Carlos puhui jotain avoimesta ovesta ja sisälle pyrkivistä konnista. Käsitin, että hän pelkäsi että joku tulee ja ryöstää meidät (faz assalto). Rauhoittelin, että avasin oven vasta aamulla. Sitten hän puhui jotain sammakosta (um sapo) ja kylpyhuoneesta. Ah, koirien huoneeseen eli pihan puolella sijaitsevaan kylpyhuoneeseen, tai pikemminkin vessaan, eksyy aina silloin tällöin sammakko. Heilautin kättäni ja sanoin että ei se mitään, se etsii vaan kosteaa paikkaa kun olin pistänyt vastapäätä olevan pienen varaston oven kiinni laitettuani sinne säilöön kauppakassin kokoisen salaatinkerän ja kaksi pientä kaalia. Talvisin pikkuvarasto on sammakkojen suosikkipaikka vanhoista kivirappusista tihkuvan kosteuden ansiosta, tosin yksi niistä heitti siellä henkensä kun tuuli oli painanut oven kiinni eikä kukaan sitä vähään aikaan avannut. 

Jokin jäi kuitenkin nakuttamaan takaraivoon. Kylpyhuone. Sammakko. Pökäleet. Olin varmaan käsittänyt tai kuullut jotain väärin. Ei olisi ensimmäinen kerta. 

Piti kysyä uudestaan. ”Alakerran kylpyhuoneessa oli aamulla iso sammakko”, selitti Carlos nyt niin että minäkin ymmärsin. ”Se on varmaan tullut sisään olohuoneen avoimesta ovesta.”

Ah. Pökäleiden arvoitus sai ratkaisun. Ja sammakko oli jo saanut rikkalapiolla kyydin pihalle.

Nyt kun puhumme sammakosta, tarkoitamme tietenkin rupikonnaa. Niitä majailee pihan puolella – ja näköjään satunnaisesti myös sisällä – useampia. Eräänkin kukkapenkkiin laittamani pohjattoman ruukun sisällä pitää kotiaan ainakin kolme konnaa. Arvoitukseksi yhä jää miten ne pystyvät täällä lisääntymään, mutta aika ajoin suljetulle sisäpihalle ilmaantuu pikkusammakoita. Wikipedian mukaan rupikonna tarvitsee munilleen vettä. Ja että ne voivat elää jopa 40-50 -vuotiaiksi. 

"Pienet sammakot, pienet sammakot,
ne lystikkäitä on..."

Ihmeellistä tässä taloon tunkeutumisessa oli tällä kertaa se, ettei Batatinha tehnyt siitä ilmoitusta. Yleensä se haistaa ja huomaa kaiken (lue vaikka täältä) ja haukkuu erityisesti konnille, kissoille ja käärmeille. Ja kaikelle epämääräiselle mitä kadun puolelta kuuluu. 

Olen joskus ehdottanut pienen lammen tekemistä pihalle ja parin ihan oikean pikkusammakon hankintaa. Olisi niin lystiä kun ne kurnuttaisivat siellä öisin.

Emme ole päässeet tässä asiassa minkäänlaiseen konseksukseen, joten joudun tyytymään kuuntelemaan sammakoiden kurnutusta peltojen poikki kulkevassa pienessä joentapaisessa, ribeiro. Suomessa sitä sanottaisiin kyllä ojaksi.

Ilmat ovat olleet sammakoiden kannalta ihanteelliset; on lämmintä ja kosteaa. Tätä kirjoittaessa taivas alkaa sinertää lännestä lähtien, joten ehkä tänään näemme vielä auringonkin. Konnat sen sijaan ryömivät syvemmälle kaivamiinsa koloihin ja lähtevät liikkeelle vasta pimeän tultua.