Oi Salvador, viisumaineen pelastaja!

Uusi elämä nousee tuhkasta palaneessa metsässä. 

Portugalissa aletaan hiljalleen toipua Superviikonlopusta. Jollei paavin vierailussa ollut tarpeeksi jännitettävää – ja sitä varmasti oli ainakin turvallisuudesta vastaavalla organisaatiolla – tunnelmaan pääsi viimeistään lauantai-iltana kun ennakkosuosikki Portugali kisasi Euroviisujen voitosta.

Viisut ovat toki kokeneet rajun inflaation lapsuuteni ajoista, jolloin kevyttä musiikkia esitettiin radiossa ja etenkin televisiossa erittäin, erittäin kitsaasti. Ei ollut lukemattomia taivaskanavia vaan tasan kaksi kansallista, sittemmin seuraan liittyi kolmaskin. Musiikinjano oli kuitenkin kova, joten kun kuukausia odotettu viisuilta koitti, linnottauduin makuupussin kanssa olohuoneen lattialle telkkarin eteen päättäväisenä pysymään hereillä koko lähetyksen ja pisteidenjaon ajan.

Useimmiten nukahdin kesken kaiken, ja joku perheenjäsenistä herätteli sitten kun tulos julkistettiin.

Viime lauantaina en malttanut alkaa edes astioiden tiskuuseen illallisen jälkeen, sillä en halunnut jättää näkemättä Portugalin esitystä. Sitä ennen tuli kyllä monen viisun edestä jumputusta, humputusta, hytkytystä ja nytkytystä. ”Taas yksi nainen laulaa korkeelta ja kovaa”, totesin Carlosille aika monen esityksen päätteeksi. Oli vähäpukeisia, kauniita miehiä ja naisia, räiskyviä valoja, liikkuvia taustakuvia, niin paljon kaikkea että alkoi jo ahistaa.

Sitten lavalle asteli Salvador Sobral ja alkoi laulaa. Pidättelin hengitystä varmaan koko kappaleen ajan. Salvadorilla ei ollut taustalaulajia eikä tanssijoita. Hän elehti vain käsillään ja antoi kauniin äänensä puhua puolestaan. Mykistävää.

Oli varmaan elämäni ensimmäinen – ja ehkä myös viimeinen kerta – kun pysyin hereillä koko pisteidenlaskun ajan. Se oli niin jännittävää ja sitäpaitsi jatkuvasti sai tuuletella, kun Salvador sai täydet 12 pistettä. Kun tulos oli selvillä ja voittaja julistettu, poksautimme mekin auki kuohuviinin. 

Ja Carlos kun on aina ennen sanonut, ettei hän perusta Euroviisuista pätkääkään.

Kuten ennen Suomi, sai myös Portugali odottaa ainokaista voittoaan vuosikymmenten ajan. Portugalissa asuvat suomalaiset, ainakin ne jotka tunnen, ovat hehkuttaneet voittoa vilpittömän iloisina. Facebookissa tietenkin. Olemme iloisia kaikesta positiivisesta, mikä kotimaatamme kohtaa. 

Salvadorin voittokappale on lyhyt ja yksinkertainen, siksi kaunis. ”Musiikki ei ole ilotulitusta, musiikki on tunnetta”, sanoi Salvador jälkeenpäin haastattelussa.

Olisiko niin, että kaiken sen pelon ja hämmennyksen jälkeen, mitä Euroopassa on parin viime vuoden aikana koettu, tarvitaan vaihteeksi hiukan rauhaa ja rakkautta. Ei ilotulitusten pauketta. 

Ai niin, tällä viikolla on uutisoitu myös Portugalin talouden olevan hyvässä kasvussa. Kyllä tämä maa vielä talouskriisien tuhkista nousee uuteen eloon. 

Ei minulla tällä kertaa muuta, mutta ensi kerralla varmaan on.