Välähdyksiä

Viime viikolla Vila do Conden kaduille levitetyt kukkamatot vaihtuivatkin begonioihin ja hortensioihin Helsingin Arabianrannassa. Otin äkkilähdön Suomeen yllättäen selkäleikkaukseen joutuneen perheystävän avuksi. Olin varautunut hoitamaan kaikki taloustyöt, mutta lähinnä olen ollut kanto- ja istutusapuna ja aluksi seurana rauhallisilla kävelylenkeillä.

Sain sitten vielä kunnon suomalaisen kesäflunssan. Se vähän hidastaa vauhtia nyt.  

Pariin viikkoon on mahtunut ystävätapaamisten ja asioiden hoidon lisäksi paljon muuta. Ne ovat jääneet mieleen välähdyksinä:

Pihlajankukkien tuoksu ja satakielen laulu. Nappasin koivusta lehden ja heiluttelin nenän edessä, tungin melkein sieraimiin. Alkava nuha riisti tuoksun.

Sauna ja saunaolut kattoterassilla. Se puhtoinen olo, jonka vain voi kokea saunottuaan.

Aamupuurossa mustikoita ja mansikoita.

Nurmikon poikki juokseva kesäasuinen lumikko. Luulin sitä ensin oravanpojaksi, jolle ei vielä ollut ehtinyt kasvaa tuuheaa häntää.

Kävelyretki Porvoon vanhassa kaupungissa. Silloin kun olin lapsi, siellä ei kiertänyt kaukaa Kiinasta tulleita turistiryhmiä sateenvarjojen kanssa aurinkoisena päivänä. Putkahdin eräälle kujalle kai vähän eksyneen näköisenä, koska paikalle osunut posteljooni kysyi: ”Kaikki hyvin?” Meni hetki palata takaisin tolkkuihin jonkun puhuteltua minua Suomessa. Kävi ilmi, että olemme asuneet joskus naapurikaduilla.

Aivan pläkä meri ja vedenpinnalla punaiset ruusun terälehdet merkkaamassa viimeistä leposijaa. Tuhkat eivät leviä merelle aaltojen mukana, ne vaipuvat pohjaan. Sitä en ennen tiennyt.

Tunteroinen Suomalaisessa kirjakaupassa tutkien alelaareja. Ostin kotimaisia dekkareita ja taputin itseäni olalle. Hyvä tyttö.

Toinen tunteroinen lehmuksen alla Ruttopuistossa lukien Ilkka Remeksen Ruttokelloja, jonka juuri olin ostanut Hietsun kirpparilta eurolla. Viereiselle penkille aikova nuorimies kysyi, häiritseekö minua jos hän polttaa siinä hetken sikaria. Ei häirinnyt. Enkä säikähtänyt kun minua puhuteltiin. 

Portugalista kantautuneet traagiset uutiset metsäpalojen uhreista. On vaikea uskoa, että sellaista voi tapahtua.

Lasilliset raikasta valkoviiniä ravintola Koskenrannan terassilla lämpimässä auringonpaisteessa. Väitin, että huhut kylmästä keväästä ovat vahvasti liioiteltuja.

Seuraavana päivänä hieman erilainen turistikierros Helsingissä: Jarkko Sipilän vetämä rikoskävely Aleksilla. Oli hyytävä tuuli ja taivaalla väijyi tummia pilviä valmiina rojauttamaan sadetta niskaan. Aleksi 13:n kohdalla alkoi kadota tunto sormista. Mielenkiintoinen esitys Aleksin kulmien rikoshistoriasta piti kuitenkin otteessaan. Kiitos Jarkolle myös antamistaan käytännön neuvoista; mm. jos kavaltaa rahaa, ei kannata siemailla kallista samppanjaa julkisella paikalla vaan mieluummin piilossa muurin takana. Silmäkulmassa taisi vilahtaa pieni pilke. 

Kirjoitus talouspaperin palassa: ”Mökkiterassilla kaksin. Katselet merelle. Voimme olla yhdessä ihan hiljaa.” Portugalilainen versio siitä kuuluisi: ”Täpötäydessä rantakahvilassa. Katselet Atlantille. Voimme jutella yhdessä kaikessa rauhassa.”

Perjantaiaamuna palaan kotiin ehtiäkseni juhannuksen, São Joãon viettoon. Syömme grillattuja sardiineja ja broa-maissileipää, salaattia ja keitettyjä perunoita. Olen melko varma siitä, ettemme valvo läpi yön, kuten joidenkin perinteisiin kuuluu. Koska herätys Suomessa on ennen aamuneljää, on jo saavutus jos selviän silmät auki iltakymmeneen asti.

Seuraavan kerran Suomeen elokuussa. 

*********

Lopuksi vielä pari makupalaa elokuussa ilmestyvästä kirjastani Huomenna sinä kuolet: 

Mikä murhissa ja tapoissa sai tavallisen kansalaisen päänahan kihelmöimään niin jännittävän miellyttävästi? Oliko se jokin alkukantainen saalistava eläin, joka lymyili jokaisen sisimmässä, vai vahingoniloa tai helpotusta siitä, että se tapahtui tälläkin kertaa jollekulle muulle? Yksityiskohtien mässäily mediassa sai aikaan yökötyksensekaisen hekuman, mitä verisempää ja väkivaltaisempaa,

sen parempaa viihdettä sai mediamaksujensa vastikkeeksi. Murhiahan sai tapahtua, kaikin mokomin, kunhan ne eivät koskettaneet omaa lähipiiriä. Tai jos niiden piti koskettaa lähipiiriä, niin mieluummin sitä ikävää työkaveria tai rasittavaa anoppia tai naapuria, jonka koirat räksyttivät yötä päivää. Ihmisen itsensä piti kuitenkin saada olla pienen sievän turvakehänsä suojissa, pahan tavoittamattomissa. 

***

Joskus pesästä löytyi kuoreton muna. Sitten pelkät kuoret. Ollessaan vielä paremmassa kunnossa maanviljelijän äiti puuttui siinä vaiheessa asiaan ja pisti kanalta kaulan poikki. Valutti veren talteen, nyppi höyhenet ja laittoi kanan pataan ja keitteli siitä veren kanssa maukkaan muhennoksen, arroz de cabidelan.

Nyt häntä ei enää päästetty tappopuuhiin. Ei sen jälkeen kun eräs päätön kana oli päässyt vanhuksen näpeistä karkuun ja juossut itsensä hengiltä, sotkien pihakivetyksen punaisilla roiskeilla. Hyvät veret menivät hukkaan, vanhus harmitteli monta päivää, kunnes tapaus painui muistin mustaan aukkoon.

Tilaa kirja Myllylahdelta tai kysy kirjakaupasta tai kirjastosta, tulossa myös e-kirjana. 

Tunnelmallista ja turvallista juhannusta, rakkaat lukijat!