Hidasta heräilyä

Tekemässäni elämänmuutoksessa, Irtiotossa, yksi parhaista puolista on vapaus herätyskellosta. Kun on parin vuosikymmenen ajan herännyt säälimättömään piipatukseen kello kuudelta viitenä aamuna viikossa, osaa hiukan arvostaa sitä, että saa herätä silloin kun siltä tuntuu. Yleensä se on aamuneljän ja -viiden välillä, kun luonto kutsuu. On siis noustava ylös pissalle.

Uuden unen tulo vie joskus tunnin, pari. Ei se mitään, koska minun ei tarvitse sännätä aamukuudelta uudestaan ylös, suihkuun, juomaan hätäisesti muki teetä ja lasi mustikkakeittoa, maalaamaan naama edes välttävään edustuskuntoon ja tekemään hiuksille se mitä niille ylipäätänsä on tehtävissä, mikä ei ole kovin paljoa, ja sitten se kaikkein pahin: vaatteiden valinta työpäivään. Jokainen nainen tietää sen epätoivon tunteen, kun ei ole mitään päällepantavaa.

Nyt on kaikki toisin. Aamuyöstä valvon kaikessa rauhassa, mietin omia juttujani, kirjoituksia, käsitöitä, läheisiä ihmisiä, eläimiä, muistelen menneitäkin. Joskus ajatukset ovat hapantuneita ja harmistuneita, sillä ei Irtiottokaan mikään ruusutarha ole. Tuleva kirjanjulkaisu jännittää – millaisen vastaanoton se saa. Koti sotkeentuu nopeammin kuin ehdin ja jaksan siivota sitä, ja sotkut käyvät hermoille. Tällä hetkellä en edes vilkaise pesua odottaviin ikkunoihin päin, sillä moni muukin paikka on puunaamisen tarpeessa. Hermoille käy välillä myös vanharouva, joka ei halua tai kykene ymmärtämään joitakin asioita, jotka minun vinkkelistä katsottuna ovat tärkeitä. Batatinha hyppii aina vaan ihmisiä vasten lepsuista kurinpalautusyrityksistäni huolimatta. Viime aikoina käsityötkään eivät ole sujuneet. Into ja inspiraatio puuttuu.

Vaikka kuinka olen ottanut oman elämäni omiin käsiini, huomaan, etten voi kontrolloida läheskään kaikkea. Elämä on. Kontrolloimaton.

Parin aamuyöllä valvotun tunnin jälkeen tulevat unet ovat makeat. Tänään näin unta valkeasta, pörröisestä kissasta ja koirista. Kuulemani hurina ei ollut sylissä makoilevan kissan kehräystä, vaan omaa kuorsausta. Carlos on usein ihmetellyt miten pystyn kuorsaamaan vaikka nukun vatsallani tai kyljelläni. En tiedä. Kai se vaatii jotain erityislahjakkuutta, tai sitten erityisen löysiä kitapurjeita.

Aamu-unilta en saa herätä ihan oman aikataulun mukaan. Se tapahtuu kun vierustoveri alkaa venyttelemään ja haukottelemaan ja huokailemaan. Olo on usein tasoa ”mikä maa mikä valuutta” kun syvästä unesta näin herätetään. Silmät eivät tahdo aueta. Ylellisyyttä on kuitenkin, kun saa kaikessa rauhassa odotella palikoiden aivoissa loksahtelevan kohdalleen. Ei tarvitse sännätä ylös. Carlos, joka ilman kelloakin heräilee joka aamu viiden minuutin tarkkuudella samaan aikaan, availee ikkunaluukut ja päästää valon sisään. Nousen vasta kun hän on mennyt ulos, teen aamutoimet kaikessa rauhassa ja menen keittiöön laittamaan aamiaista: kreikkalaista jugurttia, kaurapuuroa ja inkiväärillä höystettyä vihreää teetä.

Aamiaisen voisi nauttia kaikessa rauhassa, mutta en malta. Jugurtin lusikoimisen ohessa korjaan pois edellisiltana tiskatut astiat. Puuron muhiessa mikrossa käyn laittamassa pyykkiä koneeseen. Puuro on viskaistu naamaan alle kahden minuutin, sen pidempään en sitä makustele, koska vaihtelevista mausteista huolimatta se ei todellakaan maistu enää hyvälle. Teekannu tyhjenee päivän mittaan. Siihen ei kyllästy.

Rauhallisen heräilyn lisäksi toinen vapautta tuova tekijä on se, ettei tarvitse epätoivon vimmalla miettiä mitä pistää päälle. Se ei tarkoita sitä, että kulkisin löpsähtäneissä verkkareissa ja reikäisissä villapaidoissa, tai edes farkuissa ja collegepaidassa. Saan pistää ylleni jotain mukavaa. Talvella se on usein neulemekko, kesällä hame ja pusero. Vaatteita, jotka eivät hierrä eivätkä kiristä tai purista tai kutita. Jalassa on sisällä tohvelit, ulkona pihakengät tai kumisaappaat. Kesällä ei tarvitse käyttää mitään toimistorotan työasuun kuuluvia inhottavia sukkahousuja, vaan voi kulkea paljain säärin. Aah, mikä ihana vapauden tunne!

Hitaan heräämisen ja nopean nukahtamisen – siihen menee yleensä vain minuutti tai pari – välisen ajan täyttää monenlainen tekeminen. En osaa ottaa kirjaa käteen ja käydä vain pötköttämään ja lukemaan. Se on heidän etuoikeus, jotka ovat lomalla tai eläkkeellä.

Hitaita heräämisiä heinäkuulle, rakkaat lukijat!

Kuvat ovat muutaman vuoden takaiselta retkeltä Peneda-Gerêsin kansallispuistoon, josta tänään lounaalla tuli puhetta. Olin unohtanut, että olimme käyneet jonkin vuoren huipulla olevalla linnoituksella. Löytyihän siitä valokuva todisteeksi. Kuvat todistavat myös, että naudat osaavat kulkea tien oikealla puolella. Mukana myös harvinainen yhteiskuva meistä, otettu em. linnoituksen edessä. 

*********

Lopuksi vielä pari pätkää elokuussa ilmestyvästä dekkarista Huomenna sinä kuolet. 

Rikosetsivä Rui Santos huokaisi syvään. Häneltä alkoivat epäillyt loppua, ja iso X ilkkui hänelle tietokoneen ruudulta. Kuka se voisi olla? Heli-ystävä? Vai joku Suomesta vartavasten tullut tappaja tai ex-poikaystävä tai muu vihamies? Millainen ihminen oli kaunis Johanna oikeasti? Oliko hän sittenkään niin enkeli kuin miltä näytti? Mitä luurankoja hän oli komeroissaan mahdollisesti piilotellut? Mitä hän oli tehnyt ennen Portugaliin muuttoaan?

Oli aika pyytää virka-apua Suomen poliisilta. Elokuvaenglantia puhuva Silva saisi sen hoitaakseen.

***

Häpeä nousi yhä punaamaan pojan poskia, kun hän muisti tilanteen. Seuraavalla kerralla, kun hän näki Johannan koiran kanssa kävelyllä, hän ei ollut keksinyt muuta sanottavaa kuin: ”Amanhã vais morrer, huomenna sinä kuolet.” Hän oli mumissut sanat matalalla äänellä, alta kulmain katsellen, toistaen saman vielä uudestaan. Johanna oli suuttunut valtavasti ja huutanut hänelle kasvot

punaisina, uhannut kutsua poliisin, jos hän vielä sanoisi jotain vastaavaa.

Sen jälkeen hän ei ollut lähestynyt Johanna-rouvaa. Vovón, mummin läksytyksellä ja korville singahtaneella tillikalla oli ollut oma osuutensa asiaan. Hän oli tyytynyt seuraamaan naisen kävelyretkiä maissiruokojen suojasta, kurkistaen niiden välistä tämän mentyä ohi, katsellen, miten tämä käveli varovasti varvastossuillaan, pidellen helmojaan. Hän nuuhki ilmaa naisen jäljiltä, siinä tuntui jotain makeaa ja ihanaa. Mansikoita, manteleita, kirsikoita ja appelsiininkukkia, hunajaa.

Tilaa kirja Myllylahdelta tai kysy kirjakaupasta tai kirjastosta, tulossa myös e-kirjana.