Munanainen ja Ruohomies

Nykyajan cowboy surffaa älypuhelimella. 

Ennen muuttoaan tähän taloon ja tälle kylälle Carlos oli asunut koko elämänsä toisella kylällä, merenrannalla. Hän tuntee siellä kaikki ja kaikki tuntevat hänet. Sama pätee vanhaanrouvaan, vaikka hän onkin tässä talossa kasvanut. Sen ajan ja paluumuuton välillä ehti kuitenkin tapahtua sukupolvenvaihdos eikä kadulla enää kävele vanhoja tuttuja vastaan kuin harvakseltaan.

Ken on heistä kaikkein kaunein...? 

Olemme hiljalleen tutustuneet lähitienoon ihmisiin. Aluksi naapureihin, sitten piiri on hitaasti laajentunut. Emme välttämättä tiedä ihmisten nimiä, ja vaikka tietäisimmekin, viittaamme heihin sillä asialla, mistä he ovat tuttuja. Yksi ensimmäisistä uusista tuttavuuksista oli Mulher de ovos, Munanainen, joka oli olohuoneen ikkunasta käytävän munakauppamme ainoa asiakas niihin aikoihin kun meillä oli vielä kuusi kanaa. Muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen hän esittäytyi ja kertoi nimekseen Daniela eli Néla, mutta silti kun hän kauppareissuillamme tulee joskus kadulla vastaan, puhumme hänestä Munanaisena kun vilkutamme hänelle autosta käsin.

Kerran laitumenpuoleiselle portille kolkutteli mies, jota en ollut koskaan nähnyt, mutta arvasin heti kenestä oli kyse. Carlos oli ohimennen maininnut haluavansa hakea ruohoa, mutta ei ollut tavoittanut miestä kotoaan. Pian tämä iäkkään äitinsa kanssa kahdestaan asuva vanhapoika tulikin ilmoittamaan, että ruohoa on saatavilla. Siitä hän on saanut lisänimen Homem de Erva, Ruohomies. Hän kertoi lastanneensa kaksi paalia, niitä jättiläismuurahaisenmunia, tiedättehän, Carlosin paikalle viemään peräkärryyn.

Naudat pitävät tästä ruohosta tai heinästä, kummin päin vaan. Ilmeisesti Caseiron, vuokralaisemme tytär tai joku muu lähistöllä asuva tykkää vähän toisenlaisesta. Tänne tullessamme ihmettelimme kun pihalla tuntui toisinaan poltetun ruohon hajua. No, sylttytehdas on lähellä mutta olkoon, peace and love. Ei siitä ole häiriötä kellekään. 

Nyt on muodissa raidallinen vesikampaus. 

Kammataas vielä tuo häntä kun on niin sotkussa...

Viimeisimpiä tuttavuuksia on lähitilaa miehensä kanssa pitävä nainen, jolta käyn lauantaisin ostamassa vihanneksia. Toissapäivän ostokset, viisi porkkanaa, kaksi isoa coração de boi eli häränsydän-pihvitomaattia, nippu pitkiä, ohuita papuja sekä muutama sitruuna, joita Mulher de Legumes eli Vihannesnainen ei edes punninnut, maksoi kaksi euroa.  Voimme tietysti alkaa heristelemään sormea ja puhumaan veroista ja kuiteista, mutta annetaan poliisin ensin selvittää minne jotkut portugalilaispankit tärväsivät miljardeja euroja ja ketkä ovat ottaneet lahjuksia vastaan ja ketkä niitä ovat tarjonneet. Ja veroviranomainen voisi ensi alkuun ratsata vaikka toreja ja kiinakauppoja ja vuokratuloja joista ei kirjoiteta kuitteja, ennen kuin siirtyvät tutkimaan näitä pieniä sivubusineksiä. Vihannesnaisella ja hänen miehellään (O Marido da Mulher de Legumes) on kaksi lasta ja muutama lehmä. Ei heillä erityisen leveästi elellä. Iltaisinkin syövät pelkkää keittoa ja leipää, kertoi Vihannesnainen kerran.

Vahva tahto vie vaikka läpi harmaan puun.
Muttei sen ympäri. 

Heinäkuu soljuu hiljalleen eteenpäin Irtiotossakin. Aamuinen sumu on muuttunut poutapilvien kautta ohueksi yläpilveksi. Maissi huojuu tuulessa, kastelulaite heittää vettä päälle, parin levottoman yön jälkeen on taas saatu nukuttua kun emostaan vieroitettu kahdeksan kuukauden ikäinen sonnivasikka on vihdoin lakannut ulisemasta. Kaikki mikä saa vettä kasvaa kohisten, kaikki muu kuivuu ja kuolee tai vetäytyy lepotilaan. Maantiellä vaelletaan peräkanaa Santiagoon, päivänsini vyöryy pellonlaidalla hyökyaallon lailla, pyykit lepattavat, pääskyset viuhtovat halki taivaan, vieno savunhaju luikertelee sieraimiin. Jossain palaa.  Kylä toisensa jälkeen juhlii, virittää valot pääkadulle, kaiuttimista raikaa pimba, ilmassa tuoksahtaa uppoöljyssä paistetut farturat ja kauneuskilpailuun osallistuvia nautoja kammataan edustuskuntoon. Kesä on kaikkea tätä ja paljon muuta. Aah!  

********

Ja sitten vielä pari pikkupätkää elokuussa ilmestyvästä rikosromaanista Huomenna sinä kuolet. 

Siitä oli keskusteltu kahvilassa eräänä päivänä. Miten puhe olikaan kääntynyt jääkiekkoon? Joku taisi puhua Suomesta? Miksi? Johtuiko se suomalaisnaisen murhasta, joka ei ollut jäänyt kylällä noteeraamatta. Kahvikupposten ja pelikorttien äärellä tentattiin, mitä kukakin tiesi Suomesta. ”Se on kaukana Pohjoisessa.” ”Jääkarhut kävelevät kadulla.” ”Ihmiset ovat kylmiä ja epäkohteliaita.” Tähän maanviljelijä esitti vastalauseensa, muistellen edesmennyttä naapuriaan lämmöllä, josta hänen vaimonsa olisi sopinut olla huolissaan. ”Siellä tehtiin ennen maailman parhaat matkapuhelimet, ei tehdä enää.” ”Siellä syödään paskalta näyttävää ruokaa pääsiäisenä”, oli joku lukenut netistä hyvänä vitsinä, eikä kukaan ottanut häntä todesta, vaan kaikki nauraa röhöttivät älyttömälle väitteelle. ”Ne eivät halunneet antaa Portugalille lisärahoitusta, mokomatkin…” Tämä keräsi myöntyvää murahtelua pienen pyöreän pöydän äärellä. ”Siellä on maailman kauneimmat naiset”, hihkaisi sentään joku tunnelman keventämiseksi. ”Niin on”, myönsi maanviljelijä antaumuksella.

***

Lobo Calado kaivoi paljain käsin pehmeää, kuohkeaa multaa, kunnes osui johonkin kovaan. Hän sai siitä otteen ja veti sen esille. – Mitä ihmettä? Hänen kädessään oli luu, mutta hän ei ollut riittävän perehtynyt selkärangallisten anatomiaan tietääkseen, minkä luu se oli. Luu oli kuitenkin tuore, se oli valkea, ja sitä oli kaluttu äskettäin, mitä todisti myös Rockyn tyytyväinen ilme ja heiluva häntä. Se yritti napata luusta kiinni, mutta turhaan.

Tilaa kirja Myllylahdelta (tulossa verkkokauppaan) tai kysy kirjakaupasta tai kirjastosta, tulossa myöe e-kirjana.