Rakas herra Murphy

Kirjoitan Teille, sillä minun on pakko tunnustaa, että tähän asti olen pitänyt Teitä urbaanina legendana ja taruolentona, jonka nimiin pistetään kaikenmaailman vastoinkäymiset. Nyt olen saanut oppia, että olette oikeasti ollut olemassa ja että kehittämäänne lakia voi soveltaa monin eri tavoin.  

Kaikki alkoi siitä, kun maanantaiaamuna kotiseuduillani Portugalissa vallitsi sakea sumu. Sellainen, missä ilma tihkuu kaikkeen kiinni tarraavaa kosteutta. Olin lähdössä illansuussa matkalle, ja viimeiset pyykit oli tarkoitus pestä aamulla siinä uskossa, että vallitsee se sama liki 30 asteen lämpötila kuin edeltävinä päivinä. Jos olette joskus käynyt Pohjois-Portugalissa, herra Murphy, tiedätte, ettei siellä kuivata mitään silloin kun on sumua. Minun olisi pitänyt pestä pyykit jo sunnuntaina vaikka olikin lepopäivä.

Sain kuitenkin runsaat tavarani pakattua ja pääsin lähtemään hyvissä ajoin kohti Porton lentokenttää. Pian jouduimme toteamaan, että liikenne maantiellä oli aivan tukossa onnettomuuden vuoksi. Hetken aikaa jonon hännillä roikuttuamme ikänsä niillä seuduilla asunut puolisoni muisti pienen sivutien, jota pitkin pääsimme ohittamaan sumppukohdan. Jättäessäni kentällä matkalaukkua ruumaan vietäväksi tapahtui toista kertaa eläissäni se, että myös käsimatkatavara punnittiin. Molemmilla kerroilla ylipainoa oli. Olisi ehkä pitänyt pakata ne sangriaa varten varatut appelsiinit käsilaukkuun. 

Päästyäni turvatarkastuksen läpi sain todeta, että lentoni Lissaboniin tulisi lähtemään tunnin myöhässä. Ei vielä hätää, jäisi silti tunti aikaa ehtiä jatkolennolle kohti Helsinkiä, jonne oli määrä saapua aamukuudelta tiistaina. Kävin syömässä pienen pastasalaatin että jaksaisin seuraavaan lentoon saakka. Tilanne kuitenkin muuttui pian ja lopulta lähtöportilla minulle ilmoitettiin, etten ehtisi jatkolennolle vaan minun pitäisi jäädä yöksi Lissaboniin. Kotiin en voisi palata yöksi, sillä sumun ennustettiin jatkuvan. Olisi sittenkin pitänyt varata tuntia aiempi lento Lissaboniin. Sekin lähti myöhässä, mutta sillä olisi sentään ehtinyt jatkolennolle.

En sen tarkemmin vaivaa Teitä sillä kaaoksella, joka Lissabonissa lentokentän transfer-palvelussa vallitsi, enkä sillä satojen ihmisten jonolla, joka kiemurteli laukkujensa kanssa etelän leudossa yössä kohti taksikyytiä. Pääsin lentoyhtiön järjestämään hotelliin ”in-the-middle-of-nowhere” yhden aikoihin yöllä. Oli nälkä ja jano ja ja väsy ja ravintola luonnollisesti kiinni. Vastaanoton sympaattinen vanha herrasmies haki minulle aamiaispaketin, säälistä varmaan. Söin yöpalaksi jugurttia. Menin nukkumaan ja ehdin nukkua melkein kolme tuntia ennen herätystä. En voinut käydä virkistävässä suihkussa, sillä matkalaukun jäätyä kentälle odottamaan aamulentoa, ei minulla ollut muassani juuri muuta kuin hammasharja. Nainen tarvitsee kaikenlaisia tarvikkeita siistiytyäkseen, herra Murphy. Esimerkiksi hiusharjan.

Valmistautuessani nousemaan nuhjuisena Lissabonista Brysseliin menevään koneeseen minulle ilmoitettiin, että käsimatkatavara täytyy laittaa ruumaan. Että se ei muka mahdu matkatavaralokeroon. Kyllä se mahtuu. Olen matkustanut sen kanssa kymmeniä kertoja, herra Murphy. Laukku vain näyttää pullealta, mutta oikeasti se on solakka, ihan oikeasti on. Ei silti auttanut muu kuin kaivaa laukusta arvotavarat; kannettava tietokone, järjestelmäkamera ja kaulakoru ja pakata ne mukanani olleeseen kukikkaaseen kauppakassiin. Olisi pitänyt pakata mukaan myös muuta tarpeellista, kuten lääkkeet ja toilettitarvikkeet. Jälkimmäisistä edes se hammasharja.

Vielä lentokoneen ovella varmistin henkilökunnalta, että laukku varmasti kulkee Helsinkiin asti. Toki. Ei vaan tullut tarkistettua että milloin.

Sitten kaikki sujui vähän aikaa ihan hyvin. Lennot eivät kulkeneet aikataulussa mutta pääsin kuitenkin Helsinkiin, missä alahuuli väpättäen seurasin kun samalla lennolla tulleet poimivat matkatavarahihnalta laukkujaan, myös Lissabonista asti tulleet. Kumpaakaan minun laukkuani ei näkynyt.

Vasta tehdessäni katoamisilmoitusta tajusin, että lääkkeet olivat jääneet käsimatkatavaraan joka oli nyt siis ties missä, varmaan Brysselissä. Minulla on eteisvärinätaipumus, herra Murphy. Ilman lääkitystä sydämeni heittäytyy holtittomaksi. Se tuntuu siltä kuin joku pitäisi sitä nyrkkeilysäkkinään. Minulla oli käsilaukussa illan lääkeannos ja laskeskelin, että pärjään kyllä seuraavaan iltaan saakka. Toivottavasti. Valvominen laukaisee joskus kohtauksen lääkityksestä huolimatta, ja minähän olin tosiaan valvonut.

Matkatavarat löytyivät ja tuotiin seuraavana päivänä. Aloin purkaa tuomisia ja huomasin, että Suomessa käyttämäni puhelimen laturi oli kadonnut käsimatkatavarasta. Tavarat oli tutkittu, sillä lääkepakkaukset ja Toblerone-pötkö oli revitty auki. Onneksi lääkkeitä ei oltu takavarikoitu, tuumin siinä sydän tykyttäen, eihän niissä ollut mitään kiinni lätkäistyä reseptitarraa kuten Suomessa on tapana laittaa. Vanhan nokialaisen laturi oli kuitenkin kelvannut tai jäänyt laittamatta takaisin laukkuun. Ei, kadonneiden matkatavaroiden asiakaspalvelusta ei ollut mitään apua, herra Murphy. He tekivät vain vahinkoilmoituksen ja voin hakea korvausta viisi vuotta vanhasta laturista jota tarvitsisin juuri tässä ja nyt heti. Virta on käymässä vähiin ja joudun soittelemaan lainapuhelimella.

Tokihan asioilla on taipumus aina järjestyä, vaikka usko siihen oli horjahtaa kun kirjanjulkistustilaisuuteeni soittamaan tulossa ollut pianisti perui tulonsa, koska joutui oikeisiin töihinsä, musikaalin ylimääräisiin harjoituksiin. Ensi-ilta koittaa kohta. Onnenkantamoisia osuu joskus kuitenkin minunkin kohdalleni, herra Murphy, ja tällä kertaa näytän Teidän laillenne pitkää nenää: tilaisuuteen tulossa oleva ystävä lupautui esiintymään kemujen alussa. Hän olisi joka tapauksessa liikkeellä kitaransa kanssa. 

Pieniä ovat vastoinkäymiseni, herra Murphy, suorastaan mitättömiä monen muun rinnalla. Niin monta tapaa on tehdä asioita, eikä niiden pieleen meneminen ole läheskään aina itsestä kiinni vaan sattuma sohii kaikkea. Jossittelu ja jälkiviisaus ovat turhaa viisastelua, mutta jotain voi kuitenkin ottaa aina opiksi. Pysytään rauhallisina ja luotetaan siihen, että kaikki järjestyy. Kuten eräs ystävä kannusti: mikä alkaa huonosti, voi vain päättyä hyvin.

Ei minulla muuta, herra Murphy. Toivon, että tämä kirje tavoittaa Teidät vähintäänkin hyvissä sielun voimissa. Ruumiinne lienee jo tomua. 

Parhain terveisin

Anu Patrakka

Esikoiskirjailija

P.S. Oheistan kuvia seiteissä tasapainottelevista ötököistä. Siltä minusta on viime aikoina vähän tuntunut.