Valintoja

Elämä on täynnä valintoja. Viimeisin valinta, jonka tein, oli alkaa kirjoittaa tätä blogipäivitystä vaikka inspiraatio on jossain syvällä piilossa. Annoin itselleni vaihtoehdoksi pestä yläkerran ikkunat. Ilma olisi siihen mainio, mutta pelkkä ajatus ikkunoiden ja erityisesti ikkunapokien hinkkaamisesta saa inhon väreet kipittämään pitkin selkärankaa. Olen siis nyt tässä ja kirjoitan. 

Alakerran ikkunat pesin reilut pari viikkoa sitten jossain omituisessa tarmonpuuskassa. Ikävä kyllä olohuoneen kadunpuoleiset ikkunat piti puunata uudestaan pyhäinmiestenpäivän (sukupuolineutraalisuuden nimissä pitäisi nykyään kai sanoa pyhäinpäivän) aamuna, sillä jotkut keppostelijat olivat edellisenä iltana karkinkerjuukierroksellaan roiskineet jauho-vesiseosta pitkin ikkunoita ja seinää. Näin kyllä nuorisojoukon kadulla naapurien kanssa kun petiin mennessäni kurkistin ikkunasta, mutta eipä kukaan meidän ovelle kolkuttanut. Ovikellohan ei toimi. Olisin tarjonnut supisuomalaista salmiakkia kostoksi. Hähää! Musta, suolainen karkki olisi varmaan saanut inhoa tihkuvan vastaanoton.

Carlos, joka oli melkein yhtä suiviintunut kuin minäkin, tarttui painepesuriin ja ryhtyi jynssäämään kuivunutta liisteriä ikkunoista. Eräällä naapurilla oli vielä huonompi tuuri; hän oli saanut seinäänsä myös kanamunan.

Emme siis kauheasti innostu tällaisista tuontiperinteistä. Valinta se on sekin.

Valintojen tekeminen on joskus tuhottoman vaikeaa. Sitä helpottaa oleellisesti vaihtoehtojen vähyys. Kun tänä aamuna mietin tartunko imuriin vai en, oli vaihtoehtoja tasan kaksi. Olin jo päättänyt lykätä siivousta ensi viikkoon ja energisempään päivään, kun näin millaisessa kunnossa olohuoneessa ruokapöydän alla oleva iso villamatto oli. Söimme nimittäin eilen illalla jälkiruuaksi kastanjoita, hiukan etuajassa, sillä São Martinhon päivä on tänään. Kaikenlaista pientä kuorenpalaa oli roiskunut sinne ja tänne, ja yhtäkkiä en enää nähnytkään muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa imuri esiin.

Pölyjen pyyhkiminen on melkein yhtä inhottavaa kuin ikkunoiden pesu, joten seuraava valintani on että pyyhinkö pölyt tänään vai ”annanko niiden vielä laskeutua imuroinnin jäljiltä”. Ne ovat saaneet laskeutua rauhassa jo viimeviikkoisenkin imuroinnin jäljiltä. Vanharouva välillä vetäisee tv-tasoa sormellaan ja toteaa varmaan, että pölyinen on. Ehkä pitäisi viedä sinne pölyriepu tyrkylle.

Kaikesta edellä olevasta voi hätäisesti vetää sen johtopäätöksen, ettei meillä ole talo putsplankissa koko ajan. Aivan oikein päätelty. Pakko myöntää ja tunnustaa, että talo on liian iso ja liian nopeasti likaantuva minun yksin siivottavaksi. On kaksi koiraa, joista toisella jatkuva karvanlähtö, siltä ainakin tuntuu (ja näyttää tietyissä nurkissa) ja toinen tykkää piehtaroida pihalla ja tulla sen jälkeen sisälle torkkumaan. On myöskin vanhus, joka kulkee leipää syöden paikasta A paikkaan B ja sen jälkeen vielä paikkaan C, muruvanasta voi päätellä missä kaikkialla hän kulkee, tosin koirat nuohoavat isommat murut heti kun ehtivät paikalle. Sitten on vielä karjankasvattaja, jolla on taskut ja sukat täynnä oljenpätkiä ja muuta sälää. Oman kortensa pölykekoon kantaa käsityöhullu emäntä, joka ei pelkästään ompele, virkkaa ja neulo, vaan myös värjää lankoja ja tottahan ne langat täytyy kerältä kieputella vyyhdiksi ja värjäyksen jälkeen vyyhdiltä uudestaan keräksi. Kyllä nurkkiin keräytyvät villakoirat tykkää kun saavat lisää pölyä ja karvaa.  

Ei ole tullut mieleen ehdottaa, että Carlos liittyisi siivoustalkoisiin. Hän hoitaa enimmäkseen ulkotyöt ja niitäkin riittää. Olen minäkin ruohonleikkuria lykkinyt muutaman kerran, mutta totesin sen liian väsyttäväksi puuhaksi. Kun syke ei nouse, väsyy. Rytmihäiriölääkityksen varjopuolia. Enkä voi valita olla ottamatta niitä.

Siivousapua saisi 5-6 eurolla tunti, ja jonain päivänä olen varmaan sen valinnan edessä, että pyydänkö naapurin leskirouvan miniää avuksi. Edes pesemään ikkunat. Ja pyyhkimään pölyt. Ja pesemään kylpyhuoneet, kaikki kolme. 

Teen sen heti sitten kun (lue: JOS) olen menestynyt kirjailija. Naapurin leskirouvan miniä ainakin olisi mielissään kun saisi lisää töitä. 

Kuvissa heijastuksia Amarantesin kaupungissa, missä pistäydyimme pikaisesti muutama viikko sitten.