Kielipuolesta höpöttäjäksi

Eräs ystävä kysyi minulta vinkkejä portugalin kielen opiskeluun ennen kuin hän jatkaa kansalaisopiston kurssilla. Hän halusi tietää mihin kannattaisi keskittyä ensi alkuun, sanastoon, kirjoittamiseen, luetun vai puhutun ymmärtämiseen. On tietenkin yksilöllistä miten kukakin oppii uutta kieltä, mutta tässä koottuna omia konstejani, joilla pääsin kieliopintojen alkuun. 

Aloin opiskella portugalia tilanteessa, jossa olin päättänyt lähteä Portugaliin vuoden vuorotteluvapaalle kuuden kuukauden kuluttua. Aikaa oli siis rajoitetusti. Ilmoittauduin Helsingin Aikuisopiston alkeiskurssille, jossa erinomainen professora Maria antoi hyvät eväät portugalin alkeisiin vaativan Lusomania-kirjan ja oheismateriaalin avulla. Vapaa-aikana opiskelin omin päin: etsin netistä lyhyitä artikkeleita, luin niitä vaikken ymmärtänyt puoliakaan, mutta aina sanan sieltä ja toisen täältä pystyi päättelemään. Merkkasin nämä sanat, katsoin joitakin sanoja sanakirjasta ja luin tekstiä uudestaan, kunnes se pikkuhiljaa alkoi avautua. Kolmessa kuukaudessa opin ymmärtämään luettua tekstiä. Espanjan, ranskan ja englannin opinnot taustalla tietysti auttoivat osaltaan sanojen päättelemisessä.

Yritin etsiä netistä myös uutisartikkeleita tai vastaavia, joissa puhuttaisiin selkeästi. Ainoa mitä kohtuuhelposti löytyi oli jalkapallopelien jälkikommentointia ja reiki-selostuksia. Puhutun kuunteleminen jäi siis vähiin. Pitkään ihmettelin sitäkin miksi eräskin kommentoija jatkuvasti hoki ”poish, poish”. Sittemmin opin, että pois on sellainen pikkuinen täytesana. Niin kuin niin. Se on hyvä vastaus silloin kun ei tiedä mitä muuta sanoisi. Käytän sitä paljon.

Sanaston kartuttaminen heti alkuunsa on tärkeää. Kielen käyttämiseen nimittäin tarvitaan sanoja, muuten joutuu huitomaan käsillä tai olemaan mykkänä. Keräsin nettiartikkeleista niitä sanoja, jotka olin päätellyt asiayhteyden kautta ja jotka tuntuivat suht hyödyllisiltä. Leikkasin läjän pieniä paperilappuja, joiden toiselle puolelle kirjoitin sanan portugaliksi ja toiselle suomeksi. Kävin lappupinkkaa läpi pyöräillessäni kuntopyörällä, syödessäni ja telkkua katsellessani. Tuijotin portugalinkielistä sanaa ja yritin muistaa suomenkileisen vastineen. Jollen muistanut, lunttasin lapun toiselta puolelta. Kun joku sana tuntui tarttuneen mieleen, pistin ko. lapun sivuun. Viikon kuluttua kaivoin laput esiin ja kertasin. Se oli ihan puhdasta pänttäämistä, mutta eipä ne sanat itsestään päähän jää. Tällä tavalla kartuttamani sanasto oli tosin hiukan vinksahtanut, tiesin aika vaikeitakin sanoja, mutta perussanastossa oli säälittäviä aukkoja. Päätavoite oli kuitenkin saavutettu: pääsin sisälle kielen ja sanojen rakenteisiin, jolloin uusien sanojen omaksuminen helpottui.

Sanojen tai lauseiden kirjoittaminen ihan perinteisesti käsin kynällä paperille auttaa niiden painamisessa mieleen. Kannattaa siis kokeilla niinkin vanhanaikaista menetelmää kännykkäappsien sijaan/lisäksi. Se auttaa myös perusverbien taivutusmuotojen opettelussa. Eu sou, tu és, ele/ela é, nós somos, vocês são, eles são... Minä olen jne. Olla-verbin kanssa onkin välillä hilpeää; niitä on kaksi, ser ja estar, erilaisiin käyttötarkoituksiin. Eu estou, tu estás, ele/ela está, nós estamos, vocês estão, eles/elas estão... Minä olen jne.  

Verbien aikamuodoista olen joskus jo aiemmin todennut, etten mene niihin sen syvemmälle täällä blogissa. Se on aivan oma, kummallinen maailmansa, kuin salaseura, jonka jäseneksi ei koskaan voi päästä.

Portugalin kielessä vaikeinta on puhutun ymmärtäminen lähinnä nasaaliäänteiden ja suljettujen ja avointen vokaalien vuoksi. Niin ja erilaisten suhuäänteiden vuoksi. Samasta syystä portugalilaisten on vaikea saada selvää kieltä opettelevan puheesta. Ässät menevät riemukkaasti sekaisin. Esimerkiksi Fajozes-nimisen kylän nimessä on kolme erilaista suhuäännettä. Onneksi en asu siellä vaan Giãossa, jossa on vain yksi suhu- ja yksi nasaaliäänne. Jopa bussikuski ymmärtää kun kerron minne haluan matkustaa. Puheen ymmärtämiseen ja omaan ääntämiseen en keksi muuta konstia kuin kuunnella tarkkaan ja yrittää toistaa. Uutislähetyksistä tai saippuasarjoista on hyvä aloittaa, ja tietenkin käytännön arkielämästä. 

Ääntämykseen vaikuttaa myös sanojen painotus – jos painottaa väärää tavua, ei sanaa välttämättä ymmärretä. Otetaan esimerkiksi kopiota tarkoittava sana cópia. Yleensä paino on toiseksi viimeisellä tavulla, jolloin em. sana lausuttaisiin [kopiia]. O-kirjaimen päällä on kuitenkin painotuksen merkiksi hipsu, jonka nimeä en nyt muista, ja sana lausutaan [koopia]. Ne hipsut kirjainten päällä eivät siis ole pelkkiä koristeita, ja kieltä opettelevaa ne ohjaavat painotuksissa oikeaan suuntaan. 

Portugalin sanojen suvut, maskuliini ja feminiini, ovat myös suomalaiselle hiukan outoja. Pääsääntöisesti o:lla päättyvät sanat ovat maskuliineja ja a:lla feminiinejä, mutta poikkeuksia on kuten myös sanoja, jotka päättyvät johonkin muuhun kirjaimeen. Substantiivin yhteydessä oleva adjektiivi taipuu pääsanansa suvun mukaisesti, esimerkiksi um carro preto, musta auto. Suvut on vain opeteltava tai tehtävä kuten minä teen; jos en juuri sillä hetkellä muista sanan sukua, mumisen viimeisen kirjaimen. Täydestä menee. Mumisevat täällä kaikki muutkin.

Sitten kun alkoi olla hiukan sanastoa hallussa ja olin paikan päällä Portugalissa, oli aika alkaa käyttää kieltä. Kaupoissa, kahviloissa, juna-asemalla, tietä kysymällä, netissä chattailemalla jne. Pienin askelin ja tuppisuuni avaten aina kun oli pienikin tilaisuus. Höpötin (ja höpötän yhä) ventovieraiden kanssa. Ei kukaan pahastu siitä, päinvastoin. Päätin, että puhun vaikken lausetta aloittaessani ole varma tiedänkö kaikkia tarpeellisia sanoja. Opettelin selittämään. Samoin aloin pyytämään selittämään kun vastaan tuli sana, jota en ymmärtänyt. Se on vieläkin arkipäivää. Sanavarastoni on yhä nolon suppea, kehitys on tyssähtänyt. Taidanpa taas leikellä nipun paperilappuja...

Kuvissa kännynäpsyjä kaksikielisistä koirista. Ymmärtävät sekä portugalia että suomea, mutta vain silloin kun se niille sopii. Ne eivät "ymmärrä" esimerkiksi komentoa "Pois sieltä pellolta!".