Vuosi sitten maaliskuussa oli niin kuivaa,
että lähellämme oleva metsä paloi kolmen viikon ajan. Palokunta kävi välillä
sammuttamassa isompia roihuja, mutta muuten palo talttui vasta kun satoi
kunnolla.
Tänä vuonna maaliskuu oli toiseksi sateisin
sitten vuoden 1931. Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään. Huhtikuu
on alkanut ihan samoissa merkeissä. Pekka Poudalla olisi naurussa pitelemistä
täälläkin.
Tällä viikolla saatiin sentään kaksi
enimmäkseen aurinkoista päivää. Onneksi tämä päiväsaikainen (tokihan yöllä
satoi) poutajakso osui juuri niille päiville, jolloin Sveitsissä asuva serkkuni
oli käymässä Vila do Condessa perheensä kanssa. Emme olleet nähneet yli viiteentoista
vuoteen (kylläpä aika rientää), sitäkin ennen lähinnä vain ohimennen
hautajaisissa tms. ja harvakseltaan, asuimmehan Suomessa ihan eri puolilla maata
ja sitten kokonaan eri maissa. Silti tunnistimme toisemme lentokentällä heti,
ja juttu luisti. Veri on vettä sakeampaa, sanotaan. On se. Päivät kuluivat ihan
liian nopeasti.
Luulen, että jos asuisin yhä Suomessa, ei
meillä olisi ollut tilaisuutta viettää tällaista laatuaikaa kahta päivää
peräkkäin. Aikaa olisi vaikeampi järjestää. Joskus on mentävä kauemmas, että
ihmiset tulevat lähemmäs. Olisi mukavaa, kun useammat sukulaiset, ystävät ja
tuttavat löytäisivät tiensä tänne pohjoiseen Portugaliin, mielelläni olisin
oppaana.
Espanjan matkan ja serkkuni vierailun jälkeen
arki lumpsahtaa taas vanhoihin uomiinsa. Koko kevään ja kesän kökötän näillä
näkymin enimmäkseen kotona; siivoan, hoidan puutarhaa, teen käsitöitä ja
kirjoitan. Viimeksi mainittua odotan innolla pienen tauon jälkeen, ensiksi
mainittua en niinkään. Luvassa on tekemisentäyteinen kesä, toivottavasti myös
lämmin sellainen.
Kuvissa katukiveystä espanjalaiseen tapaan. On niissäkin ollut näpertämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti