Hyviä hetkiä

Päässä pörisee vielä eilen päättyneen Espanjan matkan tapahtumat. Mistä aloittaisin kertomaan? Otetaan kaupunki kerrallaan:

Maaliskuinen raekuuro, Madrid. 

Madrid pe-aamu – ma-aamu

Madridiin mennään taidemuseoiden vuoksi, mutta tällä kertaa en käynyt yhdessäkään. Kiertelin kaupungilla kameran kanssa matkakumppanien ollessa museoissa. Lauantaina metsästin lankakauppaa. Eräässä käsityöliikkeessä neuvottiin mistä niitä löytyy. Ostin lankaa junamatkojen varalle, sillä siirtyminen kaupungista toiseen tapahtui junalla.

Sunnuntai-iltäpäivänä poikkesin huoneistomme lähellä olevaan jazz-baariin välipalalle. Pikavisiitiksi tarkoitettu käynti venähti neljään tuntiin. Baaria pitävä pariskunta hyppäsi tiskin toiselle puolelle kun saivat apulaisen paikalle, ryhdyimme juttusille ja seuraan liittyi pari kanta-asiakasta. Kuulemma tuntevat erään Madridissa asuvan suomalaisen, joten heti löytyi yhdistävä tekijä. Juttelimme sujuvasti espanjan, portugalin ja englannin sekoituksella. Poislähtiessäni hyvästeltiin poskisuudelmin maan tapaan, tottakai. Keskellä suurkaupunkia näin välitön ystävällisyys yksin liikkuvaa kohtaan on liikuttavaa. Ja harvinaista. Mutta kyllä, suomalaisuuteni lisäksi kiinnostusta lisäsi se, kun kerroin asuvani Portugalissa ja kirjoittavani rikosromaaneja.

Patio Córdobassa.

Córdoba ma-iltapäivä – ti-iltapäivä

Córdoban sateisia pikkukujia pitkin löytyi tie suorastaan hämmentävään Mesquitaan, joka on alun perin ollut maurien rakentama moskeija, sittemmin katolilaisten omima ja täydentämä katedraali. Pari muutakin kiinnostavaa kohdetta tuli nähtyä, mutta päällimmäisenä Córdobasta jäi tällä kertaa mieleen illallinen. Menimme matkakumppanin kanssa ihan tavalliseen ravintolaan nimeltä Taberna Casa Bravo, tilasimme illan menun. Pian paikalle ilmestyi mies kitaran kanssa. "Voi ei", ajattelin, "se on joku katusoittaja" (joista monet ovat toki erittäin hyviä) "ja nyt joudumme kuuntelemaan besamemuchoa ynnä muuta koko illallisen ajan". Väärässä olin, ja iloinen siitä. Mies alkoi lurittelemaan kitarallaan kauniita flamenco-kappaleita, kappaleiden välissä selosti jotakin mukanaan tulleelle pariskunnalle hiljaisella ja rauhallisella äänellä. 

Seuraavaksi paikalle asteli arviolta ainakin kahdeksankymppinen mies hentoisin askelin. Hänellä oli musta puku, valkoinen paita ja musta tasalierinen hattu. Tyy-li-käs! Hän tervehti kevyesti kumartaen, istahti nurkkapöytään ja tilasi pullon sherryä ja neljä lasia.

Pieni Koraani, La Casa Andalusí, Córdoba.

Jatkoimme syömistä, kuuntelimme kitaramusiikkia, enkä kiinnittänyt huomiota siihen mitä ympärillä tapahtui, kunnes selkäni takana kajahti. Katto nousi leijumaan. Ei, en liioittele. Siltä ainakin tuntui. Varovasti käännyin katsomaan ja näin, että kitaristin kanssa samaan pitkään pöytään oli istuutunut isokokoinen mies, joka kädet levällään ja silmät pullistuen revitteli niin keuhkojensa pohjasta, että joutui säkeiden välillä yskähtämään. Vahvaa tulkintaa! Seuraan liittyi kohta vanhempi, vaaleahiuksinen herrasmies, jolla vaalean puvun alla oli salaatinvihreä paita ja sävy-sävyyn solmio. Miehet lauloivat kilpaa olé-huudahdusten saattelemina. Paikalle valui lisää väkeä, välillä kitara kiersi ravintolan baaritiskin takana olleelle miehelle, joka takoi sen melkein epävireeseen. Mustahattuinen mies tilasi annoksen ranskalaisia perunoita ja köpötteli tarjoamassa sitä musikanteille ja tutulle yleisölle, ei sentään meille.

Ruoka ja jälkiruoka oli syöty, mutta vielä piti tilata lasi vino finoa ja jäädä kuuntelemaan tätä yllättävää konserttia. Tarjoilijalta kuulin, että muusikot tulevat paikalle jammailemaan joka maanantai. Voi kunpa asuisin Córdobassa, edes päivän viikossa. 

Kuja Sevillassa. 

Sevilla ti-iltapäivä – ke-iltapäivä

Sevillasta tuli nähtyä niin kevyt pintaraapaisu, että sinne on palattava joskus ajan kanssa. Kiertelin kapeita kujia, luulin eksyneeni, mutta päädyinkin aina takaisin kujille, joita olin jo kulkenut. Kaupungissa oli rento tunnelma ja turisteja ihan riittävästi. Eräässä pikkutavernassa kiinnitin huomiota yksin matkustavaan nuoreen mieheen, joka ilahtui suunnattomasti, kun tiskin takaa löytyi ruokalista koreaksi.

Kävimme myös kuninkaanpalatsissa, joka sekin on alkujaan maurien rakentama kaunis rakennus pylväineen, holvikaarineen ja monine patioineen.

Málaga ke-ilta – ma-aamu

Matkani varsinainen tarkoitus oli käydä Torremolinosin ja Benalmadenan Suomi-yhdistyksissä kertomassa kirjoistani ja kirjoittamisesta. Lämmin kiitos Matti T.:lle, joka nämä vierailut järjesti! Oli mukava nähdä opaskeikoilta tuttuja ihmisiä, mukavaa oli myös huomata miten aktiivista väkeä yhdistyksissä on. Molemmissa yhdistyksissä on mm. kirjasto ja erilaisia harrastepiirejä, järjestetään tansseja ja retkiä. Yksin ei tarvitse jäädä!

Benalmadenassa oli paikalla kirjoittajapiirin jäseniä, ja kakkukahvien äärellä virisi vilkas keskustelu kirjoittamisesta, kustantajista ja kirjojen julkaisemisesta. Muistoksi sain kirjoittajapiirin julkaiseman antologian Heijastuksia. Vasta alkaessani lukemaan sitä kotimatkalla huomasin nimen. Seuraavaksi suunnittelemani romaanikäsikirjoituksen yhtenä teemana on heijastukset.

Palatessani Benalmadenasta näin paikallisbussissa tutunnäköisen nuorenmiehen. Saman korealaisen, joka pari päivää aiemmin hihkui ilosta kun pikkukuppilasta löytyi koreankielinen ruokalista. Jäi vielä pois samalla pysäkillä. Minullahan ei jää kasvot mieleen, paitsi jos ne ovat kovin persoonalliset, kuten tällä henkilöllä.  

Heijastuksia Málagassa. Ja turskaa. 

Pari päivää Málagassa kiertelyä, runsaasti tapaksia ja parit lasilliset maukasta Manzanillaa. Palmusunnuntaina kaupungin kadut täyttyivät kulkueista, mutta se on jo ihan oma tarinansa. 

Reissussa oli monia hyviä hetkiä, mutta kotiinkin oli kiva palata. Kevät on jarrutellut tuloaan täälläkin, mutta nyt sentään aurinko paistaa ja pyykit kuivaa.  

Huomenna taas sataa. Se ei ole pessimismiä, vaan meteorologiaa.