Juudas palaa

Meksikon matka alkaa olla muisto vaan, mutta jetlag pitää vielä otteessaan. Iltaisin nukahdan ihan helposti, mutta herään aamuyöstä turhan virkeänä. Iltapäivisin taas vaivaa kova väsymys. Olotilaa helpottaa ainakin henkisesti auringonpaiste ja lämmennyt ilma. Viime viikolla täällä satoi niin paljon, että osissa Portugalia tulvii edelleen. Nyt paistaa, ja matkapyykit lepattavat iloisesti parvekkeella. 

Jälkikäteen ajateltuna El Mantessa oli hyvinkin rauhallisen oloista, ja tilanne on kuulemma parempi kuin muutama kuukausi sitten. Ketään ei ole kidnapattu viime aikoina, mutta pinnan alla kytee vielä, ja monet ihmiset ovat levottomia. Ehkä sotilaiden läsnäolo kuitenkin toimii. Tutustuin Atlantin ylityksen aikana Mexico Cityssä asuvaan naisarkkitehtiin, joka kertoi että hänen kotikaupungissaan on nykyään turvallisempaa kuin muualla maassa. Kuulostaa ristiriitaiselta kun ajattelee, että kaupunki on tunnettu vaarallisuudestaan. Ehkä se oli kuitenkin hänen, paikallisen asukkaan, kokemuksiin perustuva näkemys.

Keskustelumme arkkitehdin kanssa oli hiukan haasteellista, sillä hän puhui vain espanjaa ja minä espanjan ja portugalin sekoitusta. Ihmeen hyvin me kuitenkin ymmärsimme toisiamme. Kai.

Kotona Vila do Condessa ehdin näkemään vielä osan pääsiäisen viettoon liittyvistä tapahtumista. Ensimmäisen pääsiäispäivän, siis sunnuntain, perinteisiin kuuluu compasso, jossa katolinen pappi avustajineen kiertää talosta taloon toivottamassa hyvää pääsiäistä, ja he saavat asukkailta kirjekuoreen laitetun lahjoituksen. Ihmiset, jotka haluavat avata ovensa papille, ripottelevat oven eteen kukkia tai vihreitä lehviä merkiksi siitä.

Satuin olemaan lounaan jälkeen lähikahvilassa kun compasso kulki kotikadullani, ja kahvilanpitäjä pyysi heitä tulemaan myös sinne. Seremonia oli lyhyt, ja sen päätteeksi kahvilan henkilökunta ja asiakkaat suutelivat krusifiksia. Erikoista tässä compassossa oli se, ettei mukana ollut pappia, vaan kaikki olivat partiolaisia.

Väkisinkin tulee mieleen suomalainen pääsiäisnoitaperinne, kun pienet noidat kiertävät virpomassa ja saavat palkkioksi makeisia tai kolikoita.

Pääsiäislauantaina monissa kaupungeissa ja kylissä yksi keskeisistä tapahtumista on Queima do Judas, Juudaksen polttaminen, jossa nuotiolla poltetaan yleensä nukke. Vila do Condessa se tapahtui tänä vuonna näyttävän spektaakkelin muodossa. Oheiset kuvat ovat sieltä. Esitys kertoi laulun, tanssin, musiikin ja yli sadan esiintyjän voimin tarinan pitsinnyplääjästä, jonka langasta syntyi käärme. Vila do Conde on perinteinen pitsinnyplääjien kaupunki, ihan kuten Rauma Suomessa. 

Pitsinnyplääjän tarinaan sekoittui itämaista mystiikkaa, ja Juudaksen osan sai lohikäärme, joka lopuksi poltettiin nuotiossa. Parituntinen esitys kulki pitkin joenrantaa pysähtyen neljässä eri paikassa, ja tuhansien ihmisten yleisö siirtyi paikasta toiseen esityksen mukana, muodostaen osan kulkuetta.

Lohikäärme, Juudas, ei vaan oikein halunnut palaa. Juuri kun sitä alettiin sytyttämään, alkoi sataa. Onneksi vasta silloin. 

Olen hädin tuskin saanut matkalaukun purettua, kun jo mietin minne seuraavaksi matkustaisin. Ehkäpä sisämaahan, ennen kuin siellä on liian kuumaa, tai jopa Espanjan puolelle. Mitä enemmän kokemuksia kertyy, sitä enemmän niitä haluaa lisää. Jano vain yltyy.  

Ensin täytyy kuitenkin vetäistä henkeä, toipua aikaerosta ja kirjoittaa pari lyhyttä tarinaa. Niitä alkaa olla kohta kokoelman verran. Jos saisin niille kustantajan, olisin tosi onnellinen ihminen. Irtiotto olisi silloin ikään kuin oikeutettu.