Aurinko armas

Pari kuukautta sitten Portugaliin ennustettiin kylmintä kesää 200 vuoteen, jatkoksi kylmimmälle talvelle 70 vuoteen. Kyseiset ennustajat ovat nyt taitaneet kaivautua kosteaan kivenkoloon vilvoittelemaan, sillä ennätyshelteet ovat koetelleet maata jo viikon verran. Päivällä lämpötilat ovat kohonneet 40 asteen tienoille, öisinkin pysytelleet yli 20 asteessa. Lämmin ilmamassa on parkkeerannut Iberian niemimaan ylle, ja Atlantilta puhalteleva tuuli on vain hento hönkäys. Portugalilaiset huokailevat hellettä, saunan synnyinmaasta tulleen ylähuulelle saattaa pari pientä hikikarpaloa hiipiä.

Ihmettelen, kun täkäläiset hyytyvät lämmön myötä. Heillä virtaa hiki, minussa energia. Eron täytyy johtua aineenvaihdunnasta tai perimästä. En ole suvun ainoa vilukissa, joka liikkuu sitä notkeammin mitä korkeammalle kohoaa lämpömittarin lukema. Vastaavasti täkäläiset kestävät talven koleuden minua paremmin. Kummastelevat, kun valitan kylmyyttä. Minunhan pitäisi olla tottunut siihen. Hah.

Teltat valmiina sumuisena aamuna.

Uutisissa kerrottiin tuulettimien ja ilmanvaihtolaitteiden loppuneen kaupoista ja sähkönkulutuksen nousseen. Talvella, yölämpötilojen laskiessa liki nollaa, eivät lämmittimet käyneet kaupaksi, sillä eihän sähköä voi törsätä lämmitykseen. Sen sijaan vedettiin takkia päälle sisälläkin ja sänkyyn sijattiin fleece-lakanat, ja pieneksi nautinnoksi pistettiin sinne vielä kuumavesipullo. 

Nyt on pelkkä lakanakin liikaa.

Sisäpoliittinen kriisi saatiin torjuttua, ja kuumin puheenaihe on sää. Huokaillaan, ettei tässä kuumuudessa voi tehdä mitään. Uutisissa annetaan neuvoja siihen, miten keli kestetään. Pitää juoda vettä, pysytellä varjossa, juoda lisää vettä. Viiden litran vesikanisterit loppuivatkin joistakin marketeista. Vesijohtovesi on periaatteessa juomakelpoista, muttei kovin hyvän makuista. Joissakin kylissä on edelleen yleisiä kaivoja ja lähteitä, joista asukkaat voivat hakea vettä. Syrjäseuduilla ei kaikissa taloissa välttämättä edes ole juoksevaa vettä. Carlosin kanssa kävimme yhtenä päivänä täyttämässä pari kanisteria kylän kaivosta. Olin vähän huolissani vatsavaivojen varalta, mutta ei hätää. Vesi oli hyvän makuista, raikasta ja vieläpä ilmaista.

Nainen kaivolla.

Helteestä huolimatta pistin pensselin heilumaan ja jatkoin maalaushommia. Pakko myöntää, että kivitalon yli 40-asteisessa pienessä huoneessa tuli kuuma, kun kosteus haihtui maalista sitä mukaa kun sitä sai levitettyä seinälle. Se oli vähän kuin superlempeässä saunassa. Tuuletus ei toiminut, huoneeseen ei saanut läpivetoa, sillä ei tuullut yhtään. Hiki virtasi, mutta sain työn päätökseen.

Aurinko ja tuuli ovat kuivanneet talven sateiden kunnolla kastelemat pellot ja metsät. Kuumuuden ja kuivuuden myötä maasto- ja metsäpalojen määrä on roihahtanut kasvuun. Pelkästään yhtenä päivänä viime viikolla rekisteröitiin yli 200 tulipaloa, mikä tosin on vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tulipalot ovat täällä jokakesäinen riesa, suorastaan kirous. Harva se yö haistaa savun hajun. Palot syttyvät vahingossa, huolimattomuutta tai hyvin usein myös tahallisesti, joskus vakuutuskorvausten saamiseksi. Viime kesänä pidätettiin kymmeniä ihmisiä epäiltynä tulipalojen tahallisesta sytyttämisestä. On mahdotonta käsittää mitä heidän päässään liikkuu kun tulitikkujen kanssa leikkivät rutikuivassa metsässä.

Alueelle luontaiset puut, pinjat tai männyt, sietävät kuumuutta ja tulta melko hyvin. Paperiteollisuuden tarpeita varten pohjoisen kukkuloille on kuitenkin istutettu eukalyptusta, joka kasvaa nopeasti, mutta kuivattaa maaperän. Kuivaan maastoon ei tarvita kuin yksi lasinsiru tai käryävä tupakantumppi, niin nuotio on valmis.  

Palanut puu itkee verisiä kyyneleitä.

Paloja vastaan taistellaan järein keinoin, ei pelkästään asenteita muokkaamaan pyrkivien kampanjoiden avulla vaan myös lentokonein, helikopterein, ajoneuvoin sekä tuhansien ammattimaisten ja vapaaehtoisten palomiesten ja -naisten voimin. Joka vuosi jotkut heistä menehtyvät liekkeihin. Silti, henkensä menettämisen uhalla, he lähtevät sammutustöihin kun hälytys käy. Tavallisia ihmisiä, sankareita.  

Palokunnilla on hätä kädessä, sillä palkkatyön puutteessa monet vapaapalokuntalaiset ovat muuttaneet tai muuttamassa työn perästä maasta muualle. Syrjäisemmillä seuduilla, missä työttömyys koettelee eniten, tilanne voi käydä kriittiseksi.

Näillä ilmoilla rannoilla on tungosta jopa täällä pohjoisessa. Loppupäivästä siellä tulee sillipurkkimainen olo ja ahtaan paikan kammo. Rantatuolin sijasta päiväksi, viikoksi tai koko rantakaudeksi voi vuokrata teltan, jonka suojassa voi viettää aurinkoisia päiviä ja ottaa vaikka nokoset. Telttarivit värittävätkin rantoja aurinkovarjojen, tuulensuojien ja pyyheviidakon lisäksi. Hädin tuskin tunnistan enää sitä autiota rantaa, jota pitkin talvella kävelin melkein yksin, vain satunnaisen kalastajan tai koiranulkoiluttajan osuessa tielleni. Missä kaikki nämä ihmiset olivat silloin? Miksei kukaan heistä ollut viimaisella rannalla haukkaamassa raitista ilmaa? Olivatko jotkut heistä silloin päiväunilla auringon lämmittämissä autoissaan, joita oli parkkeerattuna sunnuntaisin vieri viereen rantakadun varteen? Vai olivatko he kodeissaan tai kahviloissa, suojassa kylmältä tuulelta?

Nyt he ovat kuitenkin ulkona auringossa sopuisasti kuin sopulit. Portugalilaiset rakastavat rantaa, merta ja aurinkoa. Niin minäkin. Kukapa ei.