Kun pulut palasivat

Viime viikolla hehkutin aurinkoa ja hellettä. Samana päivänä kun päivitin blogia, nousi Atlantilta sumua, ja taivas on ollut harmaa siitä lähtien. Joskus aurinko tunkeutuu usvan läpi, ja silloin se polttaa kuin suurennuslasin läpi.  

Olen aika ajoin ollut Carlosin talolla tekemässä pihatöitä tai puhdistamassa ja kunnostamassa vanhoja, vinteiltä löytyneitä huonekaluja. Kaikenlaisia aarteita on löytynyt, muun muassa vanhoja viinitynnyreitä. Ja läjäpäin pulunkakkaa. Sitä on joka paikassa. Pulut pesivät missä vaan on vähän tasainen kohta. Sinänsä ne eivät paljoa häiritse, vaikka pulisevatkin aamusta iltaan, mutta niiden jätökset haisevat ja sotkevat paikat.

Löysin yhtenä päivänä Carlosin hiukan hajamielisen äidin pihan perältä nylkemässä pientä lintua. Ajattelin, että jipii, nyt löytyi puluongelmalle ratkaisu, jos vanha rouva jollain konstilla osaa pyydystää siivekkäitä. Hän kertoi kuitenkin saaneensa joltain naapurilta kyyhkysen ja sanoi, että täällä syödään kaikkea mikä on kuollut. En seurannut tarkemmin, miten kyyhkyskeitto valmistetaan, mutta kyllä lintu luineen päineen päätyi kattilaan.

Puluongelmaan oli kuitenkin löydettävä ratkaisu, joten paikalle kutsuttiin pulunpyydystäjät. Yhtenä iltana he tulivat, kävelivät jonossa etuovelta keittiön oven kautta pihalle ja pulujen pesintäpaikalle. Miesten virta ei näyttänyt loppuvan, ja jokainen heistä toivotti iloisesti hyvää iltaa/yötä, boa noite. Laskin heitä olevan yhdeksän.

Pulut lähtivät kuitenkin karkuun. Yhdeksän miestä sai pyydystettyä niistä vain yhden, ja Gaia-koira hätisteli vielä toisen miesten ulottuville. Miksei se osaa hätistellä vuohia pois puista, ihmettelen. Lintujen pesintäpaikkaan viritettiin verkko, joka jätettiin vielä auki. Pulut palasivat pesilleen, ja seuraavana iltana palasivat miehetkin ja saivat verkon laskettuaan kiinni vielä muutaman pulisijan, jotka suljettiin häkkiin kuljetuksen ajaksi. Muutama vielä jäi pihapiiriin.

Yhtenä iltana soi ovikello. Joku tuli kysymään, myisikö Carlos lampaansa. Eipä myy. Toisena päivänä olin talon vieressä repimässä ylenpalttisesti levinnyttä murattia ruuaksi vuohille ja lampaille, ja samainen joku, fillaroiva nuorukainen, tuli uudestaan kysymään olisiko lampaat myytävänä, tai olisiko meillä kaneja tai edes yksi ylimääräinen sonni. Sanoin että ei ole, mutta puluja olisi, ne saa ilmaiseksi jos vain onnistuu pyydystämään ne. Harmi, kun poika ei innostunut niistä.

Lampaat ovat kumman kysyttyjä. Yhden naapurin niityltä oli yön aikana viety viisi määkijää. Kylällä näköjään sattuu ja tapahtuu; naapurin niitylle karannut lehmä ei ollutkaan kesän ainoa tapaus.

Vuohet ja lampaat on nyt eristetty pihalla omaan aitaukseen, sillä vuohet kävivät mandariinipuun kimppuun suojaverkoista huolimatta. Nyt sai passionpuskakin rauhan, ja siitä kiitollisena se kypsytteli parit hedelmät. Hedelmän avattuamme meitä odotti yllätys. Pehmeän, keltaisen hedelmän (täällä on sekä keltainen että tumma lajike) sisällä oli vain muutama siemen, eikä yhtään sitä passionhedelmän ihanaa mehua. Kuivia käkkänöitä. Kaikki suojaverkkojen pystytys ja vuohien hätistys mopin kanssa ärräpäiden saattelemana – turhaan.

Niinhän se usein elämässä on. Tuskin mikään koskaan menee suunnitelmien mukaan, ja ennakko-odotukset harvoin täyttyvät. Entäs sitten? Ajattelemme, että elämä menee jonkin tietyn formaatin mukaan, mutta aina se yllättää. Joskus pettyy, se kuuluu asiaan. Oleellisempaa on se, miten suhtautuu pettymykseen ja miten siitä jatkaa eteenpäin. Suunnitelmien pitää elää ja muokkautua uusien tilanteiden mukaan. On energian ja ajan tuhlausta murehtia niitä asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

Sellaisia asioita on. Mutta sitten on myös paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa. Vanha sananlasku ’jokainen on oman onnensa seppä’ on viisaasti veistetty. Meillä on työkaluja, karttuvaa osaamista, ja elämä jota muokkaamme. Erehdymme, opimme, ja saamme jotain aikaiseksi. Ikinä ei tule valmista, eikä tarvitsekaan tulla. Tärkeintä on oman elämän rakentaminen niillä aineksilla, mitä meille on suotu.

Näiden ajatusten siivittämänä revin karvaisille otuksille, varsinaisille syömäkoneille, lisää murattia ja rikkaruohoa kasvimaalta, jonne talveksi istutetaan ainakin kaalia. Huom. pukkia ei päästetä kaalimaalle. Ulos mennessäni taputan käsiäni lujaa niin, että pulut häiriintyvät ja lähtevät karkuun. Turhaan, tiedän hyvin, sillä kyllä pulut palaavat. Joskus me vaan teemme näennäisen turhia asioita siinä heikossa toivossa, että se vielä kantaa hedelmää. Tärkeämpää on tekeminen, sillä tekemättä jättäminen olisi luovuttamista. Mahdollisesti saatava hedelmä voi olla kuiva käpykkä ja sisältää vain muutaman hassun siemenen, mutta nekin vähät siemenet ovat vitamiineja täynnään. Otetaan ilo irti siitä mitä saadaan.

Aurinko ei siis ole juuri näyttäytynyt. On jo ikävä auringonlaskun värittämää taivaanrantaa. Niitä iltoja odotellessa kaivoin kuva-arkistoista muutaman muiston samalla miettien, että jos auringonlasku lakkaa säväyttämästä, on lakannut elämästä.