Pimeitä kauppoja

Löysin yhtenä päivänä kotikadultani lähikaupan. Olen kulkenut kadulla useita kertoja kesäkuusta lähtien, enkä ikinä aavistanutkaan, että omakotitalon alakerrassa piileskelee pieni kauppa. Kuulin siitä huhua, mutta vasta kun ajoimme ohi pimeällä yhtenä iltana näimme valot sisällä kaupassa, ja huomasin oven pielessä pienen tarran, josta ehkä voisi arvata että sisällä on muutakin kuin jonkun perheen koti.

Lähdin kauppaan, koska halusin lähettää yhdelle tädeistäni cevadaa, kahvia muistuttavaa juomaa, joka on tehty paahdetusta ohrasta. Kofeiinitonta, vatsaystävällistä, mutta erehdyttävän paljon kahvin makuista. Nyt tiedän sille suomenkielisen vastineen: kahvinkorvike. Myydäänköhän sitä vielä Suomessa? Odotin kaupan valikoiman olevan suppea kuin pula-ajan puodissa, käsittäen vain välttämättömimmän perustarvikkeet: maitoa, viiniä, paahtoleipää, margariinia, kahvia ja cevadaa. Oven avatessani näin kuitenkin ihastuttavan pikkuputiikin, aidon vanhan ajan sekatavarakaupan, oikean tavarataivaan. Kaupan seiniä pitkin kiipeilee hyllyjä, joille on aseteltua kaikkea mitä kotona voi tarvita; katosta ja ovenpielistä roikkuu lisää tarpeellista ja turhaa tavaraa. Liinavaatesettejä, pyjamia, leluja, pyyhkeitä, joulupukin lahjasäkkejä, työkaluja. Mitä ei löydy kauppias lupasi järjestää. Cevadan lisäksi etsin voimapaperia joulupakettien postitukseen. Sitä ei täältä löydy oikein mistään, ei edes postista. Kerroin pulmasta kauppiasrouvalle, ja hän haki takahuoneesta maitotölkkien mukana tullutta pakkauskartonkia. Vielä samana päivänä kohti Suomea lähti hiukan erikoisennäköisiä paketteja.

Myyntitiskin alla majaili kaksi pörröistä koiraa – kiellettyä täällä, kuten muuallakin, mutta mitäpä sääntöä portugalilainen ei rikkoisi? Ensi kerralla voinkin siis ottaa Gaian mukaan kauppaan. Ulkopuolelle sitä ei voi hihnassa jättää, sillä lihakauppiaan antamien luiden vahvistamilla leuoillaan se pureksii hihnan poikki hetkessä. Kokeiltu on.

Kulkiessani Vila do Conden kaduilla ilta-aikaan löysin lukemattoman määrän uusia pikkukauppoja, jotka lymyilevät vanhojen talojen alakerroissa olevissa liiketiloissa. Pienet ikkunat eivät juuri toimita näyteikkunan virkaa, ja kun sähkön säästämiseksi päiväsaikaan ei pidetä valoja päällä, on usein mahdoton aavistaa, että raollaan olevan oven takana piilee kauppa. Vasta illansuussa, kun valot sytytetään, näkee ikkunoista sisälle ja pimeät putiikit paljastavat olemassaolonsa.

Luulin, ettei tänä vuonna minuun purisi kovinkaan iso joulukärpänen. Pieniä näykkimisoireita on kuitenkin nähtävissä. Illat pitkät olen askarrellut punaisesta huovasta sydämiä ripustettavaksi ikkunoihin ja joulumäntyyn. Sillä haimme metsästä (omasta) pienen männyn. Se ei ole kovin ekologista, sillä mänty kasvaa hitaasti, mutta teimme nyt poikkeuksen. Saatuani paketit matkaan kohti Suomea, iski himo kutoa sukkia. Jokavuotinen merkki joulun lähestymisestä. Stressiä en aio ottaa, en ison talon siivouksesta, en leipomisista enkä mistään muustakaan. Enkä varsinkaan siitä, tuleeko valkoinen joulu, sillä on aivan varmaa ettei tule. Täällä se on vihreä. Pellot ja hento nurmikonalku pihalla vihertävät, ja ne liljat ja muut kukat, jotka ovat säästyneet myyrän hampailta, pukkaavat silmuja mullan pinnalle. 

Kirjoitin viime päivityksessä, että elämämme täällä maatilalla on varsin vaatimatonta ja yksinkertaista. Noh, kaikki on suhteellista. Joku saattoi ehkä saada sen käsityksen, että elämme pienessä vanhassa talossa ilman moderneja mukavuuksia. Talo on kuitenkin iso ja sisäpuolelta rakennettu kokonaan uusiksi reilu kymmenen vuotta sitten ja esimerkiksi kylpyhuoneita on yhtä monta kuin vakituisia asukkaita, Gaia mukaan lukien. Kuumaa vettäkin riittää vaikka molempien poreammeiden täyttöön. Sen sijaan kylpypyyhkeen kuivuus riippuu edellisen päivän ilmoista. Pyyhekuivain olisi kiva. 

Vanhanaikainen ulkokuori hämää Portugalissa – usein seinien sisäpuolelta löytyy modernit tilat ja kalusteet. 

Tämä ilmasto kaluaa kaiken nopeasti. En usko, että mikään talomaali kestää isältä pojalle. Hyvä jos edes seuraavan kesän yli. Pientä ja isompaa remonttia maalaistalossa riittää aina. Tähän mennessä on ollut muun muassa putkivuoto yhdessä kylpyhuoneessa, sähkökatkoja, vuoto katossa, savuttava takka, ja kesällä loppui vesi kaivosta, mikä sai pumpun pörräämään taukoamatta. Yksi toisensa jälkeen pulmat on nujerrettu ja paikat hoidettu kuntoon. Tällaisessa talossa joutuu henkisesti ja taloudellisesti varautumaan siihen, että korjaustarpeita tulee pitkin matkaa.

Ajoimme yhtenä päivänä hautapaikan ostaneen vanhan rouvan talon ohi. Se näytti olevan kipeästi uuden maalin tarpeessa. Sen sijaan, että vanhus olisi pistänyt rahan talon maalaukseen, hän osti hautapaikan. ”Hän investoi tulevaisuuteensa”, totesin Carlosille. Omaan hautapaikkaan, jonka suojissa viettää sitten koko kuolemanjälkeisen ajan mahdolliseen ylösnousemukseen saakka. Mitään muuta maallista ei ihmiselle kuoltuaan jää kuin se paikka missä tomumaja lepää.

Kaikki riippuu siitä perspektiivistä, mistä asioita katsoo. Yhdelle oikea voi olla toisen silmissä outoa. Sitä on turha kritisoida tai kyseenalaistaa. Olemme mitä olemme, teemme mitä teemme, omanlaisinamme, omalla laillamme. Kukaan ei ole toisen kopio vaan aito uniikkikappale, Luojan luomus jos niin haluaa uskoa. Siinä piilee ihmisluonteen rikkaus, monimuotoisuus, kiinnostavuus.

Näiden ajatusten kera toivotan teille rakkaat lukijat, perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät rauhallista ja tunnelmallista joulunaikaa, olitte sitten yksin tai kaksin, perheen, suvun, ystävien tai muistojen seurassa. Fyysinen välimatka voi olla niin pitkä että kipeää tekee, mutta henkinen matka Euroopan laidalta toiselle on lyhyt kuin enkelin huokaus. 

Hyvää joulua!