Tuhottoman tulisia. |
Lupailin jatkoa tosilyhyelle portugalin kielen kurssille. Tässä se tulee. Nyt perehdymme hyvin pintaliitopuolisesti ruokasanastoon. Näillä eväillä
varustettuna rohkenee jo tutustua turistiseutujenkin ulkopuoliseen
ravintolatarjontaan.
Taannoisilla Espanjan matkoilla pyrin etukäteen pänttäämään espanjaksi ne ruokalajit, joita olisi hyvä vältellä. Pässinkivekset,
ankeriaanpoikaset eivätkä ylipäätänsä minkään elukan sisuskalut kuulu
suosikkiruokiini. Portugalissa olen ollut huolettomammin, vaikka täällä
syödään kutakuinkin kaikkea mitä kasvi- ja eläinkunnasta irti lähtee. Joskus en
tiedä enkä edes halua tietää mitä lautasella on. Melkein kaikkea olen valmis kokeilemaan. Joidenkin ruokien nimet ovat
harhaanjohtavia, hyvin kuvaavia tai suorastaan ruokahalun ryövääviä, mutta ei
pidä antaa sen olla esteenä kulinaristisissa seikkailuissa. Tässä joitakin esimerkkejä:
Kuivamuonaa kalatorilla. |
Prego no prato –
Naula lautasella (naudanpihvi, paistettu kananmuna ja ranskalaisia perunoita)
Pica pau – erilaisia lihapaloja, jotka syödään yleensä
coctail-tikulla (picar = nokkia, pau = tikku)
Frango piri piri – ei piristettyä kanaa vaan chilikanaa
Baba de camelo –
Kamelin kuola (toffeevanukkaan tyyppinen jälkiruoka, namia)
Punheta de bacalhau –
Turskan tumputus (turskaa sipulin ja oliiviöljyn kanssa)
Peixe espada, Madeiran erikoisuus |
Jotkut ruokalajit voivat olla suomalaisille makunystyröille
hiukan haastavia, mutta kuuluvat perinneherkkuihin:
Arroz de pica no chão tai
cabidela – kanaa, riisiä ja
kananverta, suklaanruskea ruoka, tehdään yleensä maalaiskanasta, joka nokkii
(picar) jyviä maasta (chão)
Orelheira –
marinoitua, paloiteltua possun korvaa, mukavan sitkasta, sanovat
Moelas de frango –
kananmassua maukkaassa kastikkeessa
Polvo grelhado –
grillattuja mustekalan isoja lonkeroita imukuppeineen päivineen – monen mieliherkku
Tripas – jauhoilla
täytettyjä, öljyssä paistettuja suolia, portolaisten ikisuosikki eikä muuten
yhtään niin vaikeaa niellä kuin mitä luulisi
Jos matkallaan haluaa pelata varman päälle ja välttyä
yllätyksiltä lautasella, voi lähteä liikkeelle vaikka seuraavista perusruuista:
Bife grelhado –
grillipihvi
Hedelmätarjontaa Funchalin torilla. |
Peixe grelhado – grillattua kalaa, lajeja löytyy runsaammin
kuin Suomesta mutta on myös kotoisan tuttua Norjan lohta (salmão). Yleisimpiä
kaloja ovat dourada (kulta-ahven), robalo (meriahven), linguado (meriantura), mutta kalaravintoloissa löytyy vaihteleva
valikoima harvinaisempiakin herkkuja, erilaisia äyriäisiä ja nahkiaisia myöten.
Frango no churrasco – grillattua kanaa
Arroz de marisco – äyriäisriisi, klassikko
Lasagna – lasagne
(yllätys yllätys)
Yritän muistella mieleen painuneita ravintola-aterioita.
Joskus mieleen jää miljöö enemmän kuin itse ruoka. Angeirasin kalastajakylässä, täältä muutaman kilometrin päässä, on pikkuruinen ravintola, jossa on pöytiä
kaltevalla kujalla, kahden talon välissä. Lähimmät kalastajaveneet ovat sadan
metrin päässä, ja kissat pyörivät jaloissa. Kalat grillataan hehkuvilla hiilillä kadun varressa olevassa grillissä. Ravintola on niin suosittu, että
viikonloppuiltaisin asiakkaita kertyy jonoksi asti. Siellä syödään kalaa. Tuoretta
kalaa.
Meksikolainen 'hombre' esittelee ruokalistaa. |
Lissabonissa käydessäni illastan aina samassa ravintolassa Restauradores-ravintolakadulla, syön
siellä Caril de gambas,
jättikatkarapuja currykastikkeessa. Henkilökunta on jo tullut tutuksi. Kerran
hiljaisena talvi-iltana rehevä kapverdeläinen kokki tuli syömään iltapalansa
samaan pöytään kanssani. Piti minulle seuraa tarjoilijoiden kanssa.
Bife na pedra, tulikuumalla kivellä
pöydässä itse paistettu naudanliha – kahdesti olen syönyt sitä, molemmilla
kerroilla pienten kylien isoissa ravintoloissa. Toinen niistä oli huoltoaseman yhteydessä. Vila do Conden vanhassa
kaupunginosassa on pieni ravintola, jonka tapakset, petiscos, vievät nälän ja pitkälle. Azoreilla, Ponta Delgadasssa
paistettiin isoja pihvejä kokonaisten, kuorimattomien valkosipulinkynsien
kanssa, ja pannun on täytynyt olla tosi kuuma. Liha ei voi olla
yksinkertaisemmin, eikä paremmin laitettu. Ja tietenkin vielä sardinhas, sardiinit. Mitä olisi
Portugali ilman sardiineja? Kuin härkä ilman sarvia. Porto ilman Douro-jokea. Auringonlasku ilman aurinkoa.
Eipä unohdeta ruokajuomia. Vinho tinto (laus. vinju tintu) on punaista ja vinho branco valkoista viiniä. Yllättäen vinho verde ei ole vihreää. Se on nuorta, kypsyttämätöntä viiniä.
Se voi siis olla myös punaista. Veden tilaaminen on monimutkaisempaa kuin
viinin pyytäminen. Agua on vettä,
ihan helppoa, mutta vielä pitää valita haluaako kylmää (fresca) vai huoneenlämpöistä (natural),
hiilihapollista (com gas) vai ei (sem gas). Jos olutta tekee mieli, voi
pyytää finon (pieni olut pohjoisessa)
tai imperialin (pieni olut
Lissabonissa). Jos haluaa ison oluen, niin pitää kai pyytää cervejaa (en ole kokeillut).
Kalakauppa kadunkulmassa. |
Näiden perustermien turvin voi huoletta suunnata
portugalilaiseen ravintolaan. Kiireisimpien turistialueiden ulkopuolella
matkailija saa kokemukseni mukaan poikkeuksetta lämpimän vastaanoton. Pääsääntöisesti ruoka on maukasta, joskin joskus nykysuomalaiseen makuun aika yksinkertaista,
konstailematonta. Kastikkeita ja krumeluureja ei pahemmin harrasteta, sillä
hyvien raaka-aineiden makua ei haluta peittää. Annokset ovat joskus järkyttävän isoja, hinnat silti pieniä.
Portugalin monipuoliseen viini- ja ruokakulttuuriin pääsee
tutustumaan vaivattomasti esimerkiksi JS Travelin järjestämällä teemamatkalla
toukokuussa. Tarkemmat tiedot jstravel.fi. Luvassa on varmasti ravintoa kaikille aisteille. Tulen olemaan mukana matkan Porton
osuudella.
Voisin jatkaa tästä aiheesta sivutolkulla, mutta pakko
lopettaa, sillä massu murisee ja vesi kohosi kielelle. Tämän illan menussa on Arroz de tamboril, merikrottiriisiä.
Kala on oikea rumilus. Lättänä, leveäsuinen, hurjahampainen sekä limainen.
Mutta kuulemma herkullinen. Voin ruksata kokeilluksi taas yhden kalalajin
lisää.
Perinteisiä kalastajaveneitä, Aveiro. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti