Huomenna hyvänä päivänä

Vielä vajaa viikko sitten satoi vettä kuin aisaa. Tiistaina, ennen karnevaalikulkueen starttia, katsoin ikkunasta ulos ja päätin, että minua ei tuonne veden sekaan saa. En tykkää kastumisesta muualla kuin suihkussa. Karnevaalihälinä saa odottaa ensi vuoteen.

Heti keskiviikkoaamuna säiden pyhimys S. Pedro pisti vihdoin taivahan vesihanat kiinni, vetäisi pilviverhon sivuun ja antoi auringon paistaa porottaa. Lämpötila nousi ja minun mielialani sen mukana. Suomalaisen mittapuun mukaan nyt on kesäiset kelit. En ole pysyä nahoissani. Vilukissa on saanut nakata nurkkaan kolmannen sukkaparin, välillä myös villatakin.

Ruohonleikkuriparivaljakko Pedro&Înes
työn touhussa.

Aloittaessani kirjoittamaan tätä päivitystä, sunnuntaiaamuna, istuin olohuoneessa, kaikki kolme ikkunaa ja pihalle vievä ovi sepposen selällään, jotta lämmin ulkoilma pääsisi kiviseinien sisäpuolelle. Varpuset sirkuttelivat sekä kiivipuissa että passionpuskassa, lampaat määkivät naapurin pellolla, moottorisaha raikasi taas, Carlos kolisteli pihalla ja naapurin leskirouva kävi kadulla äänekästä keskustelua sen lukutaidottoman rouvan kanssa, jonka kanssa tehtiin kauppaa hautapaikasta. Meidän vanharouva otti keskusteluun osaa ikkunasta käsin. Maallako muka hiljaista, hah!

Hautapaikan ostanut rouva ilmestyi ikkunan taa yhtenä aamuna selvittämään jotain haudan marmoripaasiin liittyen. Yli kahdeksankymppinen vanhus on aina ollut reipas ja virkeä, rija, kuten täällä sanotaan. Nyt hän näytti väsyneeltä ja piteli päätään. Oman hautapaikan järjestäminen näyttää ottavan voimille.

Kävin perjantaina tapani mukaan torilla Vila do Conden kaupungissa. Ostokset tehtyäni, toisin sanoen ostoskärryn tultua täyteen hedelmiä ja vihanneksia ja vähän myös lihakaupan antimia, kävin kahvilla ja suuntasin sitten bussipysäkille. Naapurin leskirouva osui sinne myös, ja istahdimme penkille lepuuttamaan jalkoja. Seuraan liittyi pian toinen iäkäs rouva, ja äkkiä huomasin istuvani keskellä äänekästä keskustelua. Molemmat rouvat kilpaa kertoivat olevansa muun muassa diabeetikkoja, ja montako lääkepilleriä he päivän mittaan pistävät poskeensa ja mikä on mihinkin vaivaan. Pääni pyöri kuin tennispelissä, kun yritin kuunnella molempia. Kun lääkearsenaalit oli käyty läpi, siirtyi keskustelu bussiretkiin, joita järjestetään eri puolille maata. Maksaa kympin verran, sisältää ruuat ja juomat ja päivätanssit ja parin tunnin tehokkaan myyntiesittelyn. Milloin myydään patjoja, milloin kattiloita, milloin mitäkin. Toinen rouva kertoi, ettei hänellä ole enää varaa osallistua retkille. Palaa liikaa rahaa. Ehdotin, että jättäisi kukkaron kotiin.

Irokeesi-Înes nauttii ihanasta auringosta. 

Puolen tunnin bussimatkan aikana kyselin naapurin leskirouvalta paikallisista kampaajista, sillä viimeksi heinäkuussa leikatut hiukset ovat venähtäneet niin pitkiksi, että alan oikeasti näyttää vanhalta hipiltä. Kylästä löytyy kaksi kampaajaa, toinen, nimeltään Patricia, leikkaa hiukset kotikampaamossa viidellä eurolla. Toinen perii leikkuusta kymmenen euroa. Nyt olen enttententtenteelikamentten kummalle menen. Naapurin suosittelemalle vai sille toiselle.

Sateiden lakattua, tai ainakin tauottua, on ulko- ja sisätöiden tekemisen tarve suorastaan räjähtänyt käsiin. On niin paljon tekemistä, etten tiedä mistä aloittaa. Nokkoset pitää kitkeä pihalta. Poimia kiivit ja viedä ne vintille säilöön, ennen kuin linnut käyvät niiden kimppuun. Kitkeä ja kääntää kasvimaa. Kylvää tomaatteja, porkkanoita, kukkia ja mitäköhän vielä. Vaihtaa mullat kymmeniin pihalla oleviin ruukkuihin. Istuttaa lisää kukkamukuloita. Tukea syksyllä kylvetyt hajuherneet, jotka ovat yhtäkkiä venähtäneet pituutta. Siivota vuohien&lampaiden entinen kämppä, sillä niille on tehty uusi aitaus hedelmätarhan perälle. Pestä ikkunat, ovet, lattiat, keittiö ja kylpyhuoneet lattiasta kattoon. Järjestellä työhuone viimein käyttökuntoon. Siivota vintti edellisten asukkaiden jättämistä roinista. Ja vähän vielä jotain muuta pientä, niiden normaalien arkitöiden sekä kirjoittamisen, valokuvausretkien ja käsitöiden lisäksi.  

Kuljen missä vaan, aina kuljen oikeaan suuntaan ja päädyn Santiagon tielle.

Uh ja huh. Onneksi päivät ovat pidentyneet ja vuorokauteen mahtuu enemmän valoisia tunteja. Lämpimänä iltana ei ole kiire pihalta sisälle. Pikkuhiljaa kaikki tulee tehtyä. Jollei tänään niin amanhã, huomenna hyvänä päivänä, kuten entinen anoppikandidaatti tapasi sanoa suunnitellessaan kesämökin töitä. Vanhempi väki täällä ei näytä pystyvän sanomaan amanhã, huomenna, lisäämättä siihen ”Se Deus quiser”, ”jos Luoja suo”. Sananparsi kuuluu yhteen ihan kuten suola salaattiin. 

Maaliskuu on muutosten kuukausi. Kanakatras siirrettiin tälle maatilalle perjantaina, ja nyt ne kuopsuttelevat onnellisina maata hedelmätarhan perällä ja kaakattaa kotkottavat. Lähiaikoina myös lihakarja siirretään tälle tilalle. Niille on aidattu iso laidun pellolle talon viereen. Maaseudun äänikirjossa tulee siis olemaan myös muuausta. Jossain vaiheessa on luvassa perheenlisäystäkin, sillä Isabel-kuttu on tiineenä. Sen olisi voinut huomata jo siitä, kun sillä alkoi olla erikoisia mielitekoja: se nyhtää popsi Înes-lampaan villaa. Kohta meillä on yksi tai kaksi pikkuista kiliä. 

Maaliskuun alusta vanharouva alkoi käydä vanhainkodin päiväkerhossa, jotta hänellä olisi enemmän seuraa ja tekemistä. Aamuisin saattelen hänet bussille ja loppupäivästä olen odottamassa, kun hän palaa takaisin kotiin. Ensimmäisinä päivinä meitä kaikkia taisi jännittää vähän. Ensi viikolla kaikki alkaa varmasti jo sujua rutiinilla, emmekä ole ovella odottamassa bussia puoli tuntia etuajassa.

Huomenna, amanhã, kitken loput nokkoset, käännän osan kasvimaasta ja teen paljon muutakin, ja auringon painuessa metsän taa nousen miettimään syntyjä syviä yläkerran terassille, jolle olemme antaneet nimen sítio de pensamento, mietiskelypaikka. Istun vanhalle vaappuvalle penkille, katselen peltomaisemaa, metsänrajaa ja naapurikylän kirkontornia. Gaia-koira seuraa taas kannoillani, istahtaa taakseni ja tuijottaa seinää. Kyllästyttään sinivalkoisiin kaakeleihin se käy maaten, kierii selällään, ehkä huvittelee kuonon eteen osuneella pulunhöyhenellä.

Tänään oli ensimmäinen ilta kun joimme illallisen jälkeen kupilliset cevadaa ulkona terassilla, ja ensimmäinen ilta marraskuun loppupuolen jälkeen, kun takkaan ei sytytetty tulta. Huomenna, Amanhã, se Deus quiser, on uusi lämmin päivä. Aurinko hellii, hemmottelee, kuivattaa pyykit ja innostaa kukat kukoistamaan, kypsyttää kiivit, lämmittää talon, kehon, mielen. Jos joskus talven hämärinä ja märkinä päivinä aloin haaveilla lämmitetystä talosta ja saunan löylyistä, niin nyt nautin sydämen pohjasta aamuteen siemailusta pihalla, siitä kun voin taittaa siihen tuoreen mintunoksan. Haen hedelmätarhasta appelsiinin ja teen siitä mehua, keitän aamiaiselle oman kanan munan, laitan leivälle vielä persiljanlehden. Pieniä ovat elämän nautinnot, ja pieninä ne ovat niitä parhaimpia. En juuri muuta kaipaa kuin sen mitä minulla jo on, enkä mitään muuta tarvitse. En ole rikas, mutta elämäni on.