Ruoikossa suhisee

Aurinkoisen ja helteisen viikon jälkeen on sumuinen lauantaiaamu ja vielä unenpöpperössä vähän sumuiset ajatuksetkin. Aurinko yrittää tunkea säteitään läpi pilviverhon, jota tuuli hiljalleen hälventää. Ulkona ei ole vielä lämmin, mutta ehkä vielä tulee. Säätiedotuksia lakkasin seuraamasta kun joka päivälle merkitään yleensä aurinko, pilvi ja yksi tai useampi sadepisara. Meteorologit pelaavat varman päälle.

Nyt on maissinkorjuuaika kuumimmillaan. Aamusta iltaan peltoja kiertää hirmuinen niittokone perässään traktorikavalkadi, joka kuljettaa silputun maissin talvisäilöön. Peltotilkku toisensa jälkeen parturoidaan jättäen jälkeen vain maissiruokorivien sojottavan sängen. Iso pelto talomme vieressä on vielä niittämättä. Ehkä sen vuoro on tänään, ehkä ensi viikolla. Ruoikossa suhisee kuin vähän järeämmässä kaislikossa. Vielä nyt Gaia voi pujahtaa ruokojen sekaan häveliäästi asioilleen. Muutaman päivän kuluttua näkösuoja on mennyttä.

Viime lauantaina Carlos lähti aamuseitsemältä toiselle kylälle auttamaan korjuutöissä ja palasi vasta yhdeltä yöllä. Pitkän päivän aikana pidettiin taukoa lounaan verran, ja päivän päätteeksi maanviljelijät ruokailivat yhdessä. Joissakin taloissa tarjoilut muistuttavat häitä, kertoi Carlos sunnuntaina. On alkuruokia kymmentä lajia, lämmintä ruokaa ja vielä hedelmiä ja kakkuja ja juustoja. Maissinkorjuu on maanviljelijöille vuoden kohokohta, sosiaalinen tapahtuma. Koko porukka tekee töitä yhdessä ja vetää yhtä köyttä samaan suuntaan. Valmista tulee yhdessä tehden.

Maissintähkä ja sen musta parta.

Carlosin ollessa ”työmatkalla” minä hoidin vanhaarouvaa ja vasikoiden ruokinnan. Ensin mainitun poikkeama rutiineista teki vähän levottomaksi, mutta kaikki sujui hyvin. Vasikoille juttelin ja ihastelin niiden suuria silmiä ja pitkiä silmäripsiä. Nyt kun olen pariin otteeseen vienyt niille ruokaa, ne tunnistavat minut ja alkavat ammua kun ilmestyn näkösälle. Ne eivät enää pelkää minua niin paljon kuin ennen. 

Yhtenä päivänä aloitin pitkään työlistalla olleen urakan ja aloin maalata makuuhuoneen kattoa. Sinne kun ilmestyi hometäpliä talven ollessa kosteimmillaan. Kaikki ei vain ole mennyt niin kuin Strömsössä. Vanha maali alkoi kuplia uuden alla, joten kostutin kattoa ja raaputin irti kaiken irtoavan maalin. Nyt pitää paikata kolot ja paljaat läiskät ennen kuin maalaamista pääsee jatkamaan. Osasinpa taas järjestää itselleni urakan. Kyllä minä suurin piirtein tiedän mitä pitää tehdä ja kysyin myös neuvoa ystävältä Suomessa. Rautakauppa neuvoo lisää. Tosin siellä jo maalia ostaessani ”lohduteltiin”, että kyllä se home palaa vaikka mitä tekisi. 

Jaa että miksi minä sitä kattoa kunnostan? Koska olen sisukas (vai jääräpäinen?) suomalainen. Kiven läpi mennään vaikka pää halkeaisi. Homeen hyväksyminen ottaa koville. Sitä paitsi eräs maalari kunnosti katon reilu vuosi sitten, enkä uudestaan päästä häntä sorkkimaan sinne. Muissa huoneissa ei ole ollut ongelmia, joten ehkä vika piilee katon pohjatöissä ja käytetyssä kalkkimaalissa. Ja siinä, että makuuhuoneen yhteydessä on kylpyhuone. 

Uskon yhä, että kaikki ongelmat, tai ainakin melkein kaikki, ovat ratkaistavissa kun ei vaan anna periksi. Jos on tulla heikko hetki, pitää nostaa pää pystyyn ja lausua hampaiden välistä voimasana, aito ärräpää. ”Prkl, mä pystyn tähän, mä teen tämän, prkl!” Ja sitten vaan toimeksi.

Eilen tekemisistä ei vaan tullut mitään. Kävin aamupäivällä torilla, ja iltapäivän suunnitelmat rompsahtivat karille kun vanharouva oli niin levoton. Kävin hänen kanssaan kahdesti kävelyllä, mutta hän rauhoittui hetkeksi vasta kun pyysin häntä auttamaan lankavyyhden kerimisessä. Silloinkin se oli lyhytaikainen helpotus. Nyt hän on nukkunut koko yön rauhallisesti. Ehkä kävelylenkit väsyttivät sopivasti.

Piikkipallon sisällä piileskelee
kastanja tai kaksi.

Kesä alkaa kellahtaa syksyn puolelle. Ensimmäiset kastanjat on jo paahdettu ja syöty. Kasvimaalla ei kasva enää muuta kuin mangoldia. Pihan puolella kukkaloisto hiljaa hiipuu. Ahkeraliisa, alegria, on yhä nimensä veroinen ja kukkii pinkein kukin. Samoin keväällä kylvämäni pienet unikot kukkivat uutterasti, väsymättä, ja pieniä taimia on kylväytynyt entisten viereen. Ehkä ne selviävät talvesta, ehkä eivät. 

Osa luonnosta ja puutarhasta pitää pientä lepotaukoa, mutta osa alkaa vasta heräillä. Sitruuna- ja appelsiinipuiden hedelmät kasvavat ja kehittyvät. Persilja, salsa, on itänyt ryytimaassa, joten talvella saa laittaa ihanaa sileälehtistä yrttiä salaattiin, keittoihin, leivän päälle… Kun maissi on korjattu, pellolle kylvetään heinää. Kovan suhinan sijasta parin kuukauden kuluttua kuuluu hentoa havinaa. Vuodenajat vaihtuvat ja maisema sen myötä. Maapallo kiertää auringon ympäri, me mainemme ja mantuinemme sen mukana. Vauhti ei päätä huimaa, eikä sen tarvitsekaan. Näin on hyvä.